Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Aborttiriita roihahti – Antti Rinne: Juha Sipilä löysäilee

Alma Median puheenjohtajatentissä kohtaavat Juha Sipilä (kesk.), Petteri Orpo (kok.), Antti Rinne (sd.), Sampo Terho (sin.), Jussi Halla-aho (ps.), Krista Mikkonen (vihr.), Li Andersson (vas.), Anna-Maja Henriksson (r.) ja Sari Essayah (kd.). Mikkonen on eduskuntaryhmän vetäjä, joka tuuraa tentissä sairauslomalla olevaa Touko Aaltoa.

Rane Aunimo

Demokraatti

Tentti on parhaillaan seurattavissa Alman eri lehtien sivuilla.

Tentti käynnistyi rivakasti keskustelulla ulkoministeri Timo Soinia (sin.) perjantaina odottavasta luottamusäänestyksestä koskien hänen toimintaansa ns. aborttiasiassa.

Sipilä puolusteli tentissä sitä, miksei ole tuominnut Soinin esiintymisiä. Hänen mukaansa yhteinen näkemys on, että ministerin täytyy olla matkoillaan erityisen tarkkana sen suhteen, milloin esiintyy ministerinä ja milloin yksityishenkilönä.

– Olen moneen kertaan kertonut, mikä on oma kantani, puolueeni kanta, hallituksella ei ole aikomusta muuttaa aborttilainsäädäntöä, sellaista tarvetta ei ole edes nostettu esille.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne hämmästeli Sipilän toimintaa.

– On kaksi ministerintehtävää, jossa joutuu jättämään sivuun omat mielipiteensä selkeästi enemmän kuin muissa: pääministerin ja ulkoministerin tehtävissä. Tässä on kyse siitä, että Suomi on halunnut kertoa maailmalle, että haluamme vahvistaa naisten ja lapsien oikeuksia. Lisääntymisterveyden näkökulmasta tässä otetaan kantaa, joka ei vastaa Suomen virallista ulkopoliittista linjaa. Se on vakava asia, ja sen takia olenkin vähän ihmetellyt sitä, että pääministeri on aika löysästi ja kevyesti sivuuttanut tämän asian.

Rinne korosti, että Soinin Kanadan matkassa kyse oli vieläpä virkamatkasta, jonka kustannukset maksaa valtio eli veronmaksajat.

– Tässä tilanteessa ministerin pitää olle erityisen tarkka.

Petteri Orpo sanoi, ettei kokoomus hyväksy Soinin toimintaa.

– Hallituksen sisäisesti nämä asiat on käyty kahteen otteeseen kunnolla läpi.

Jussi Halla-aho puolestaan piti koko asiaa poliittisena teatterina, jossa Soini on tehnyt tietoisen provokaation, johon “vihervasemmisto tarttuu heti”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE