Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Adlercreutz: Maahanmuutto- ja ilmastokysymysten päälinjoista ei ole tulossa sopua tänään – “Enpä usko, että tulee”

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz.

Iltalehti uutisoi tänään, että hallitusneuvottelut olisivat ajautuneet ainakin väliaikaiseen kriisiin.

Simo Alastalo ja Johannes Ijäs

Lehden mukaan RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (r.) olisi kutsunut perjantai-illaksi koolle puoluejohdon ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksen ja siinä olisi tarkoitus päättää, onko RKP:llä enää edellytyksiä ryhtyä hallitusyhteistyöhön perussuomalaisten kanssa.

RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Anders Adlercreutzin mukaan uutisessa ei kuitenkaan ole villoja.

– Ei pidä paikkansa. Ryhmän normi kokous, Adlercreutz sanoo Demokraatille.

– Meillä oli ihan vain keskustelu tilanteesta iltapäivällä. Eduskuntaryhmä pohti tilannetta. Tässähän on perussuomalaiset vähän yrittänyt pakottaa aikataulua, mutta otetaan nyt ihan rauhallisesti ja annetaan prosessille aika.

Tänään oli määrä saada päälinjat maahanmuutto- ja ilmastoasioista sovittua kello 18 mennessä.

Näyttääkö siltä, että tänään ei tule vielä valmista?

– Enpä usko, että tulee tai itse asiassa kai siellä vain se ilmastoryhmä vielä istuu ja pohtii hetken. En tiedä, onko sillä vielä kokous. Mutta en minä usko, että itse asiassa sielläkään varmaan kovin valmista tulee.

Jotkut hallitusneuvotteluryhmät tapaavat Adlercreutzin mukaan huomenna, esimerkiksi julkista taloutta käsittelevä pöytä.

– Lauantaina on neuvottelut ja sitten varmaan maanantaina taas.

Mutta siis maahanmuutosta ja ilmastosta ei ole vielä sopua?

– Ei. Ei ole.

Niitä ei viikonloppuna enää käsitellä?

– Minä en tiedä, ovatko he tapaamassa. Perussuomalaisethan tässä varmaan (huomiseen) puoluevaltuustoonsa viitaten yritti vähän pakottaa aikataulua, mutta ei nyt noita kannata hätäillä.

Eli maanantaina sitten ilmastosta ja maahanmuutosta jatketaan neuvottelua?

– Minä en tiedä niiden ryhmien osalta, mitä ne ovat sopineet huomisesta. Varmaan osa on kuitenkin perussuomalaisten puoluevaltuustossa. Se saattaa varmaan rajoittaa neuvottelukykyä. Oletettavasti maanantaina.

Adlercreutzin mukaan kukaan ei ole sanonut, että olisi poistumassa hallitusneuvotteluista.

– Ei ainakaan me.

Sinulla on se käsitys, ettei perussuomalaisetkaan?

– Joo, ei minun tietooni ole tullut mitään sellaista.

RKP:n eduskuntaryhmä on Adlercreutzin mukaan koolla myös huomenna.

– Tässä on niin vaikea löytää aikoja neuvottelujen lomassa. Pitää ottaa vähän omaa aikaa neuvotteluaikataulun ulkopuolella.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan perussuomalaiset olisivat antamassa periksi työperäisen maahanmuuton tulorajasta, joka saattaisi asettua 1600 euroon. Tätä Adlercreutz ei kommentoi.

– En minä nyt sisältöä lähde tässä kommentoimaan.

HS:n tietojen mukaan jakeluvelvoite pysyisi 13,5 prosentissa.

– Ei minun mielestä siitäkään ole selvyyttä vielä.

Ovatko maahanmuutto- ja ilmastoasiat edenneet tänään yhtään?

– Minun mielestäni saattaa olla, että ilmastossa on jotain etenemistä – varmaan jotain pientä mutta ei nyt mitenkään ratkaisevaa. Voihan se olla, että se menee aika pitkälle tänään, mutta en tiedä, miten kauan he aikovat istua.

Maahanmuutossa ei tapahtunut edistymistä?

– Kyllä siellä asioita on auki.

Uskotko, että sopu lopulta löytyy?

– Sehän on ihan mahdollista. Pitää varmaan vaan yrittää löytää vähän yhteistä näkymystä ja kaikkien vähän joustaa ja tulla toisiaan vastaan.

Onko RKP:llä sellaista tarmoa tarvittaessa, että jos ei tulos miellytä, te lähdette pois neuvotteluista?

– En tuohon kommentoi, mutta tietenkin meillä on kynnyskysymykset neuvotteluille. Sehän on tietenkin ihan selvä jokaisella puolueella, että eihän mikä tahansa käy. Mutta neuvottelut ovat tietenkin vaiheessa vielä.

Huomenna RKP:n eduskuntaryhmässä on määrä käsitellä asioiden tilaa, kokouksessa ei ole siis kyse suhtautumisesta hallitusneuvotteluihin yleensä.

Sinulle on siis puheenjohtajapöydästä tullut nyt viesti, että nyt päälinjoista ei vielä tullut sopua ja asioista jatketaan keskustelua tulevina päivinä, ilmeisesti lähinnä maanantaina?

– Ei ole puheenjohtajapöydästä nyt mitään sellaista viestiä tullut, mutta ei minulla ole mitään muutakaan tietoa, etteikö ihan normisti jatkettaisi maanantaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE