Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

AfD-puolueen varapuheenjohtajan muslimivastainen twiitti kuohuttaa Saksassa – “Kommenttieni poistamisessa on kyse sensuurista”

AfD-puolueen varapuheenjohtaja Beatrix von Storch.

Saksassa oikeistopopulistisen AfD-puolueen jäsen on päätynyt poliisitutkinnan kohteeksi muslimivastaisten kommenttiensa takia.

BBC:n mukaan AfD-puolueen varapuheenjohtaja Beatrix von Storch julkaisi muslimivastaisen kommenttinsa ensin Twitterissä sen jälkeen, kun Kölnin poliisi oli tviitannut muun muassa hyvän uudenvuoden toivotukset myös arabiaksi. Von Storch kysyi twiitissään julkaisiko poliisi arabiankielisen twiitin rauhoittaakseen “barbaarisia joukkoraiskaaja muslimimiesjoukkoja”.

Saksan yleisradioyhtiö Deutsche Wellen mukaan von Storchin twiitti poistettiin.

Twitter myös sulki von Storchin tilin 12 tunniksi twiitin takia. Samoin teki myös Facebook, jossa von Storch myöhemmin julkaisi kommenttinsa.

Von Storch itse on puolustanut sanomisiaan ja on sanonut, että hänen kommenttiensa poistamisessa on kyse sensuurista.

Der Spiegelin mukaan poliisi tutkii, onko von Storch syyllistynyt rikokseen. Poliisista kuitenkin myös korostettiin, että tutkinnan aloittaminen asiasta on normaali toimenpide tällaisessa tapauksessa

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE