Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Afganistanilaiset naisjärjestöt vetoavat, ettei Taleban-hallintoa tunnusteta

LEHTIKUVA / AFP Hoshang Hashimi
Kuvituskuvassa afganistanilaisia naisia Heratissa.

Afganistania hallitseva äärijärjestö Taleban sanoo päästävänsä tytöt takaisin kouluun mahdollisimman pian.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Me viimeistelemme asioita, sanoi Talebanin tiedottaja Zabihullah Mujahid tiistaina.

– Se tapahtuu niin pian kuin mahdollista.

Mujahidin mukaan ennen tyttöjen paluuta kouluun on varmistettava “turvallinen oppimisympäristö”.

Viime viikolla Talebanin opetusministeriö määräsi yläaste- ja lukiotason miespuoliset opettajat ja oppilaat palaamaan kouluihin. Naisopettajista tai -oppilaista ei kuitenkaan tuolloin puhuttu mitään.

Talebanin lupauksiin edellistä valtakautta paremmista naisten oikeuksista on suhtauduttu varsin skeptisesti. Talebanin aiemmalla valtakaudella naisten työnteko ja koulussakäynti käytännössä estettiin.

Taleban julkisti virkaa tekevän hallituksensa aiemmin syyskuussa. Mujahid ilmoitti tiistaina pelkästään miehistä koostuvan hallituksen viimeiset nimet.

Mujahid ei nostanut esiin Talebanin lakkauttamaa naisasioiden ministeriötä.

Naisten kohtalo yliopistoissa epävarma

Aiemmin syyskuussa Taleban sanoi, että naiset saisivat opiskella yliopistossa, kunhan he opiskelevat miehistä erillään.

Taleban on myös vaatinut opiskelevilta naisilta koko kehon peittävän abayan tai lähes koko kasvot peittävän niqabin käyttöä ja suostumista sukupuolten väliseen erotteluun.

Määräyksen on epäilty voivan jättää naiset joka tapauksessa yliopisto-opetuksen ulkopuolelle, koska erillisiin opiskelutiloihin ei ole resursseja eikä naisopettajia välttämättä ole riittävästi.

Naisjärjestöiltä vetoomus

Afganistanilaiset naisjärjestöt vetoavat YK:n yleiskokouksen alla siihen, että maailman valtiot eivät tunnustaisi ääriliike Talebanin hallintoa ja huolehtisivat siitä, että naisten ihmisoikeudet toteutuvat.

– Talebanin hallinnon aikana elimme kuin vangit omissa kodeissamme, jotta emme vahingossakaan rikkoisi niitä lukuisia sääntöjä, jotka Taleban naisille asetti. Taleban löi, kivitti ja ampui kuoliaaksi siskojamme.

– Nyt tämä painajainen on palannut. Olemme menettäneet oikeutemme kävellä kadulla ilman miesseuraa, oikeutemme tehdä töitä, opiskella, puhua julkisesti ja elää kuten ihmiset, viisi järjestöä kirjoitti kannanotossaan. Järjestöjen nimeä ei kerrota suoraan kannanotossa turvallisuussyistä.

Naiset vaativat lisäksi, että valtiot ottavat käyttöön mekanismin, jonka avulla ne voivat dokumentoida ja valvoa Talebanin ihmisoikeusrikkomuksia. Naisten mukaan jo ennen Kabulin valtausta järjestö syyllistyi pakkoavioliittoihin ja seksuaaliseen ja fyysiseen väkivaltaan siviilejä kohtaan.

Lisäksi järjestöt vaativat Kansainvälistä rikostuomioistuinta (ICC) tutkimaan mahdollisia Afganistanin sotarikoksia ja kaikkia maailman valtioita ja kansalaisjärjestöjä työskentelemään lopettaakseen sukupuoleen perustuvan syrjinnän ja erottelun.

– Kansainvälinen yhteisö saavutti suurta menestystä vapauttaessaan Etelä-Afrikan rasistisesta tyranniasta. Tänään vetoamme maailmaan, jotta (Etelä-Afrikan esimerkkiä) käytettäisiin inspiraationa vapauttamaan Afganistan naisvihamieliseltä tyrannialta, jolla ei ole poliittista, oikeudellista tai moraalista oikeutusta, järjestöt kirjoittavat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE