Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Afganistanissa siepatun suomalaisnaisen tapauksen selvittäminen jatkuu

Ulkoministeriön kansalaispalvelupäällikö Pasi Tuominen vastasi sunnuntaina median kysymyksiin suomalaisen sieppauksesta Afganistanissa.

Viranomaiset jatkavat Afganistanissa siepatun suomalaisnaisen tapauksen selvittämistä. Ulkoministeriön viestinnästä kerrotaan, että sieppauksesta ei ole yön aikana tullut uutta kerrottavaa.

– Suomen viranomaiset yhdessä selvittelevät sitä hyvin tiiviisti, sanoo viestintäpäivystäjä Heli Pietilä ulkoministeriöstä.

Selvitystyötä tehdään useiden eri tahojen kanssa. Yhteydessä on oltu muun muassa ruotsalaiseen Operation Mercy -hyväntekeväisyysjärjestöön, joka on naisen työnantaja.

Viranomaiset eivät ole kertoneet julkisuuteen, tiedetäänkö jo jotain naisen kunnosta, sijainnista tai epäillystä sieppaajasta. Afganistanilainen Tolo News kertoi eilen illalla, ettei suomalaisnaisen olinpaikkaa tiedetä.

Suomalaisnainen katosi lauantaina paikallista aikaa, kun järjestön työntekijöiden asuinpaikkaan Kabulissa hyökättiin illalla. Iskussa kuoli saksalainen nainen ja naisten afganistanilainen vartija.

Järjestön mukaan suomalaisnainen oli ollut Afganistanissa vain kolme kuukautta. Hänestä oli pian määrä tulla Operation Mercyn Afganistanin-apulaisjohtaja, ja hän opiskeli parhaillaan paikallista darin kieltä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE