Ulkomaat

AFP: Yhdysvaltain laivaston alus ampui varoituslaukauksia kohti iranilaisalusta

LEHTIKUVA / AFP PHOTO / US NAVY
LEHTIKUVA / AFP PHOTO / US NAVY
LEHTIKUVA / AFP PHOTO / US NAVY

Yhdysvaltain laivaston alus on ampunut varoituslaukauksia kohti iranilaista alusta, kertoo uutistomisto AFP Twitterissä.

Uutistoimisto Reutersin mukaan varoituslaukaukset amuttiin, koska iranilainen alus tuli varoituksista huolimatta 150 jalan (137 metrin) etäisyydelle Yhdysvaltain laivaston aluksesta. Välikohtaus tapahtui pohjoisella Persianlahdella.

Reuters kertoo, että Yhdysvaltain viranomaislähteiden mukaan varoituslaukaukset ammuttiin, kun Yhdysvaltain laivaston ”Thunderbolt”-alus ei ollut saanut radioyhteyttä iranilaiseen laivaan toistuvista yrityksistä huolimatta.

Viranomaislähteet kertoivat Reutersille myösn, että iranilaisaluksen epäillään olleen Islamilaisen vallankumouskaartin Pasdaranin alus.

Samanlaisia tapauksia on sattunut alueella aikaisemminkin. Viime tammikuussa Yhdysvaltain laivaston alus ampui kolme varoituslaukausta kohit iranilaista alusta lähellä Hormuzinsalmea, kun iranilaisalus lähestyi kovalla nopeudella yhdysvaltalaisalusta, ja sivuutti toistuvasti pyynnöt hidastaa vauhtiaa.

Yhdysvaltain ja Iranin välit ovat olleet kireät muun muassa Iranin ohjusohjelman vuoksi. Reutersin mukaan Yhdysvaltai presidentti Donald Trump sanoi viime syyskuussa kampanjansa aikana, että jokainen iranilaisalus, joka uhittelee Yhdysvaltain laivaston laivoille Persianlahdella, tullaan ampumaan.

Juttuun on päivitetty aihekuva klo 17:01. Juttua on täydennetty klo 17:24.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat