Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Tukholman keskustassa – ainakin kolme kuollutta

Tukholman keskusta tyhjeni nopeasti. Poliisi kuuluttaa kaiutinautosta ympäri kaupunkia vaarasta.

Ruotsin radion toimittajan mukaan ainakin kolme ihmistä on kuollut Tukholman ydinkeskustassa tavaratalo Åhlensin luona, kun kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Drottninggatanilla, kertoo uutistoimisto TT.
Kuorma-auto on ajanut ilmeisesti sisään tavarataloon. Poliisin johtokeskuksen mukaan tarkkaa tietoa ei ole vielä muusta kuin että ajoneuvo on ajanut väkijoukkoon. Myös poliisi on saanut tietoja henkilövahingoista, ja poliisin mukaan on edelleen vaarallista olla paikalla.

Expressenin mukaan silminnäkijät ovat kertoneet, että kadulla makaa elottomalta vaikuttavia ihmisiä.

TT:n toimittajan mukaan useita ihmisiä on viety paikalta ambulansseilla.

Miehen nähtiin juoksevan aseen kanssa

Samassa yhteydessä nähtiin miehen juoksevan aseen kanssa, kertoo Aftonbladetin toimittaja paikalta.

SVT:n mukaan poliisi sai Tukholman oletetusta iskusta hälytyksen 14.53 paikallista aikaa eli 15.53 Suomen aikaa.

SVT:n paikalla olevan toimittajan mukaan poliisiauto ajaa ympäri Tukholman keskustaa ja varoittaa kovaäänisen kautta terrorivaarasta.
Useita siviiliasuisia lääkäreitä on tullut paikalle hoitamaan loukkaantuneita.

Lisää aiheesta

Juttua on päivitetty kauttaaltaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE