Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teatteri ja Tanssi

Agents-musikaali ja tabuja riepottava seksikomedia täydentävät TTT:n syysohjelmiston

Pitkän näyttämöuran tehneet Sinikka Sokka, Esko Roine ja Ilmari Saarelainen tähdittävät TTT:n syysohjelmistossa nähtävää komediaa Kevytkenkäinen nainen, joka rikkoo seksuaalisuuteen liittyviä tabuja.

Tampereen Työväen Teatterin syysohjelmistoon on mahdutettu vielä kaksi uutta teosta aiemmin julkistettujen (“Presidentin tyttö”, “Viulunsoittaja katolla”, “Luulosairas”, “Mitäs tehtäis?”) täydennykseksi.

Lokakuussa suurella näyttämöllä saa ensi-iltansa musiikkikomedia “Jykevää on rakkaus”, joka rakentuu Agents-yhtyeen biisirepertuaarin ympärille – ja seikkaaleepa bändi itse tarinassakin. Tapahtumat on sijoitettu ruskan aikaan Lapin jylhiin maisemiin. Siellä jossain jököttää Morottajan Teboil, jossa rakennusmies Asko viettää 40-vuotissyntymäpäiviään.  Agentsien musiikin, ystäviensä Killerin ja Jatkoroikan sekä ilotyttö Ninan ansiosta Askon elämä solahtaa vauhdikkaiden käänteiden jälkeen lopulta oikeille onnellisille raiteille. Samaisissa maisemissa hortoilee eksyksissä keikkaputkessa kiitävä suosikkibändi. Komedian musiikillisena kehyksenä soivat suomalaisille tutut Agents-klassikot, jotka Rauli Badding Somerjoki, Topi Sorsakoski ja Jorma Kääriäisen ovat bändin solisteina vuorollaan laulaneet kansakunnan muistiin.

Musiikkikomedia perustuuinarilaiskirjailija Seppo Saraspään romaaniin “Ansiosidonnaine”, josta sen on dramatisoinut Taava Hakala. Ohjaus ja koreografia ovat Tiina Brännaren ja rooleissa ovat muun muassa Petra Ahola Suvi-Sini Peltola, Jari Ahola, Juha-Matti Koskela, Antti Lang ja Auvo Vihro.

Syyskuun lopulla niin ikään suurelle näyttämölle tuleva “Kevytkenkäinen nainen” on ujostelematon komedia naisesta, joka tahtoo kypsää seksiä.  Näytelmä perustuu amerikkalaiskirjailija Jane Juskan henkilökohtaisiin kokemuksiin. Hän laittoi The New York Rewiew of Booksiin seuraavanlaisen seuranhakuilmoituksen: ”Ennen kuin täytän 67 – ensi maaliskuussa – minä haluan harrastaa paljon seksiä sellaisen miehen kanssa, josta pidän.”  Hän sai 63 vastausta 32-84 –vuotiailta miehiltä. Näytelmä kertoo hänen treffikokemuksistaan ja matkastaan omaan kehoon, mieleen ja muistoihin. Se on myös kertomus rakkaudesta, menetyksistä, itsensä hyväksymisestä sekä tietysti seksistä.

Aino Piirolan suometaman näytelmän ohjaa Maarit Pyökäri. Pääosissa nähdään kokeneiden näyttelijöiden kolmikko Sinikka Sokka, Esko Roine ja Ilmari Saarelainen sekä Teija Auvinen, Minna Hokkanen, Samuli Muje ja Verneri Lilja. Pohjoismainen kantaesitys on 26.9.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE