Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ahkerat hoitajat kiittävät, viisaat miljonäärit ymmärtävät” – SDP vetosi vielä kerran kovapäiseen hallitukseen

Valtion ensi vuoden talousarvion käsittely alkoi eduskunnassa tutuin kuvioin. Hallituspuolueet puolustivat esitystä kynsin hampain, oppositio löysi siitä runsaasti korjattavaa.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman (kuvassa) kiinnitti ryhmäpuheenvuorossa huomiota keskeiseen epäkohtaan hallituksen budjettiesityksessä:

– Yksi huutaa esityksessä poissaolollaan ja sen mukana sydän: esityksestänne ei käy ilmi, miten estämme eriarvoisuuden kasvun, pidämme kiinni yhteisen yhteiskuntamme eheydestä. Ja ilman sosiaalista oikeudenmukaisuutta budjetti on kuin talo ilman lämmintä liettä.

Lindtman muistutti SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen viestistä ennen ja jälkeen viime eduskuntavaalien: vientivetoinen kasvustrategia on Suomelle parasta lääkettä.

– Talous kasvaa, mutta leikkaukset jatkuvat. Häviäjiä ovat pienituloiset eläkeläiset, opiskelijat, työttömät ja lapsiperheet, Lindtman luetteli.

Hallituksen oman arvion mukaan kaikkein pienituloisimmilta viedään noin 40 euroa ja suurituloisimmille annetaan noin 400 euroa. Ja tämä on vain yhden vuoden saldo, Lindtman huomautti.

Hän muistutti myös pääministeri Juha Sipilän (kesk.) esiintymisestä viime viikolla A-studiossa. Sipilä myönsi tuolloin ensimmäistä kertaa, että hallituksen politiikka iskee eniten pienituloisiin ja lisää eriarvoisuutta.

Lisää aiheesta

– Eikö nyt olisi aika tunnustaa, että hallituksen linja kaipaa korjaamista? Eriarvoisuuden kasvu ei ole mikään välttämätön luonnonlaki missään suhdannetilanteessa. Kuten eturivin sosiaalipolitiikan professorimme Heikki Hiilamo totesi, tuloerojen kasvu ei ole väistämätöntä, Lindtman totesi.

Eikö tässä olisi jakovaraa, ministeri Orpo?

Hän painotti ryhmäpuheessa, että suomalaisen yhteiskunnan vakaus on perustunut luottamukseen siitä, että jokainen on arvokas.

– Menestyvän Suomen taustalla on ollut perustavanlaatuinen arvo, joka on pitänyt tämän maan koossa sen vaikeimpina kohtalonhetkinä. Se arvo on oikeudenmukaisuus.

Meno on kuitenkin Lindtmanin mukaan mennyt toisenlaiseksi.

– Samaan aikaan kun pienituloisten leikkaukset jatkuvat, hallitus jatkaa veronkevennysten suuntaamista omille taustaryhmille. Apteekkarit, miljoonaperintöjen saajat ja suurmetsätilojen omistajat voivat nukkua yönsä rauhassa. Eikö tässä olisi jakovaraa, ministeri Orpo?

Hän huomautti, että sen sijaan lähihoitajat, keittäjät, lastenhoitajat ja koulunkäyntiavustajat kysyvät, kenelle nyt nähty kasvu kuuluu.

– Reilu vuosi sitten hallitus otti vallan ajaa ensin kaikkien palkansaajien ja sitten julkisen sektorin pienipalkkaisten työntekijöiden lomaetuihin leikkauksia. Nyt sillä on valta perua ne.

Lindtman arveli, että kansakunnan muistiin on jäämässä sivumerkintä: Kokoomus leikkasi opettajien ja hoitajien lomarahoja. Hän vetosi vielä kerran valtiovarainministeri Petteri Orpoon (kok.):

– Perukaa lomarahaleikkaus. Ahkerat hoitajat kiittävät, viisaat miljonäärit ymmärtävät. Laittakaa budjettiesityksenne sydän kohdalleen.

Lindtman muistutti, että hallitus on luvannut aloittaa SDP:n pitkään toivoman, tasa-arvon ja työllisyyden kannalta tärkeän perhevapaauudistuksen. Lapsiperheille myönteistä on myös päivähoitomaksujen uudistus, joka vie eteenpäin SDP:n toista pitkäaikaista perhetavoitetta: maksutonta päivähoitoa.

– Onkin vaikea käsittää, miksi ensi vuoden talousarviossa hallitus kaikista väestöryhmistä on päätynyt kiristämään juuri pieni- ja keskituloisten lapsiperheiden verotusta. Tämä kohdistuu kaikkiin lapsiperheisiin, myös niihin, jotka eivät saa hyötyä päivähoitomaksujen alenemisesta.

Lindtman laskee, että hoitajan ja huoltomiehen kaksilapsinen perhe maksaa ensi vuonna yli 200 euroa enemmän veroa kuin tänä vuonna.

– Jään kysymään, miksi tällainen ratkaisu tehdään.

Kiitostakin hän jakoi poliisin ja tuomioistuinten lisäresursseista. Näistä hyvistä päätöksistä huolimatta Lindtmanin mielestä budjettiesitys kaipaisi lisää rohkeutta vastata maailman muutokseen ja sydäntä pitää tässä muutoksessa kaikki mukana.

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on palautettava. Mitä rajauksella säästetään?

SDP haluaa palauttaa Suomen työlinjalle ja haluaa uudistuksia, jotka lisäävät työtä ja yrittämistä.

– Tarvitsemme tulevaisuusinvestointeja, jotka kääntävät osaamistason nousuun. Ja tämä kaikki on tehtävä kestävällä tavalla ympäristö huomioiden, kansainvälinen vastuumme tuntien. Näissä asioissa ministeri Orpon budjettiesitys kaipaa korjaussarjaa.

Lindtman tarjosi hallituspuolueiden käyttöön SDP:n vastuullisen vaihtoehdon, jossa kasvu kuuluu kaikille.

SDP haluaa uudistaa koulutusta. Puolue nostaisi oppivelvollisuusiän asiantuntijoiden suosituksen mukaisesti 18 ikävuoteen.

– Koulutuksen keskeyttäminen oppimateriaalikustannusten takia on suurta tuhlausta. Nuorten aikuisten osaamisohjelmaa on myös jatkettava. Hallituksen on turha puhua nuoriin satsaamisesta, kun samaan aikaan 20 miljoonan euron leikkaus uhkaa jättää heitteille kipeästi koulutusta ja tukea tarvitsevat nuoret. Koulutukseen on satsattava tosissaan leikkausten sijaan, Lindtman vaati.

Myös työttömyys vaatii SDP:n mielestä edelleen toimia. Työttömyystuki pitää saada aktiivisempaan käyttöön ihmisten työllistämiseksi, kuten olemme jo pitkään esittäneet.

Vaatimuslistalla on myös, että pienten yritysten tukemiseksi arvonlisäverovapaan toiminnan alaraja on nostettava 30 000 euroon ja ensimmäisen työntekijän palkkaamista pitää helpottaa tuntuvalla verohelpotuksella.

– Subjektiivinen päivähoito-oikeus on palautettava. Mitä rajauksella säästetään? Ensi vuonna vaivaiset kymmenen miljoonaa euroa. Se on noin 15 senttiä kuukaudessa jokaista suomalaista kohden. Lapsiin panostaminen on tehokkain tulevaisuusinvestointi, Lindtman korosti.

Eläkeläisköyhyyden torjumiseksi on SDP:n mielestä laadittava kattava ohjelma.

– Eläkeläiset ovat yhteiskunnan voimavara. Heidän aktiivisuudestaan on pidettävä huolta, Lindtman totesi.

Lisäksi SDP haluaa riittävät resurssit luontojärjestöille, toimia luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi sekä Itämeren suojelemiseksi. Pieni lisäys Metso-ohjelmaan on sen mielestä hyvä alku, mutta senkin hallitus ottaa ympäristöministeriön sisältä.

– Kehitysavun tasoa on nostettava, kuten yhteisesti YK:ssa olemme sopineet. On turha puhua tyttöjen ja naisten aseman parantamisesta tai terrorismin torjumisesta, jos emme ole valmiita itse tekemään omaa osuuttamme, Lindtman huomautti.

Lindtmanin mukaan valtion ensi vuoden budjettiin täytyy tehdä muutoksia, koska siitä puuttuu sydäntä pitää huolta heikommasta.

– Olemme valmiita yhteistoimintaan niin oppositioryhmien kuin hallitusryhmien kanssa, Antti Lindtman tarjosi yhteistyön kättä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE