Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ahtisaari kuvaa Annania YK:n kaikkien aikojen menestyksekkäimmäksi pääsihteeriksi

Presidentti Martti Ahtisaari ja kunniavieraansa YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan Ahtisaaren Crisis Management Initiative CMI:n kymmenvuotisseminaarissa Helsingin Kansallisteatterissa 19. huhtikuuta 2011

Tieto YK:n entisen pääsihteerin Kofi Annanin kuolemasta koskettaa syvästi presidentti Martti Ahtisaarta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Konfliktinratkaisujärjestö CMI:n julkaisemassa tiedotteessa Ahtisaari kuvailee Annania YK:n kaikkien aikojen menestyksekkäimmäksi pääsihteeriksi.

Ahtisaari sanoo, että Annan oli poikkeuksellisen sitoutunut kulloiseenkin työtehtäväänsä.

Ahtisaari ja Annan työskentelivät yhdessä jo 1970-luvulla ja olivat hyviä ystäviä.

80-vuotias Annan kuoli tänään lyhyen sairauden jälkeen Sveitsissä.

“Monin tavoin Kofi Annan oli YK.”

Maailmanpolitiikan ja diplomatian suurnimet ylistävät 80-vuotiaana kuollutta Kofi Annania. YK:n entinen pääsihteeri Annan kuoli tänään lyhyen sairauden jälkeen Sveitsissä. Hän oli 80-vuotias.

Lisää aiheesta

Ghanalainen Annan oli palkittu diplomaatti, joka toimi YK:n seitsemäntenä pääsihteerinä vuosina 1997–2006.

Nykyinen pääsihteeri Antonio Guterres kiitti Annania työstä järjestön puolesta.

– Monin tavoin Kofi Annan oli YK. Hän nousi järjestön riveistä johtamaan sen uudelle vuosituhannelle sellaisella arvokkuudella ja määrätietoisuudella, jolle ei ole vertaista …  Näinä sekasortoisina ja vaikeina aikoina hänen perintönsä globaalina rauhanpuolustajana on meille innoituksena, Guterres sanoi.

YK:n ihmisoikeuskomissaarin Zeir Ra’ad al-Husseinin mukaan Annan ilmensi parasta, mitä ihmisyys voi olla.

– Hän oli malliesimerkki kunnollisuudesta ja arvokkuudesta. Menetyksemme kasvaa vielä tuskallisemmaksi nykymaailmassa, joka on täynnä johtajia, jotka ovat kaikkea muuta, al-Hussein kirjoitti Twitterissä.

Sotilasliitto Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoi, että YK ja maailma ovat menettäneet “yhden jättiläisistään”.

– Hänen lämpöään ei koskaan tullut käsittää väärin heikkoudeksi. Annan osoitti, että on mahdollista olla humanitaarinen ja vahva johtaja yhtä aikaa, Stoltenberg tviittasi.

Britannian pääministeri Theresa May sanoi, että Annan jätti jälkeensä paremman maailman kuin sen, johon syntyi. Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja presidentti Tarja Halonen ovat esittäneet surunvalittelunsa.

Myös pääministeri Juha Sipilä (kesk.) esittää surunvalittelunsa Twitterissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE