Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Aidolle kolmikantaiselle valmistaelulle olisi suuri tarve” – Ex-työministeri vaatii lisäpaukkuja vaikeammin työllistettävien auttamiseksi

Kansanedustaja, entinen työministeri Lauri Ihalainen (sd.) katsoo, että Suomessa pitäis nyt panna lisäpaukut vaikeammin työllistettävien työkyky-, koulutus- ja työllistämistoimiin.

– Tammikuun työllisyysluvut kertovat, että työttömyys on laskenut kaikissa maakunnissa ja eri ryhmissä. Maakuntien sisällä on suuriakin työttömyyseroja. Työttömiä on edelleen 285 800 ja työttömyysaste 10,9 %. Erityisen tärkeätä on ollut se, että pitkäaikaistyöttömyyskin laskee, olkoonkin, että pitkäaikaistyöttömiä on edelleenkin liian paljon, eli noin 90 000, hän kertoo.

– Mikäli talouskasvu ja muutoinkin talouden myönteinen kehä jatkuu, on mahdollista, että 72 % työllisyysaste saavutetaan vielä vaalikauden lopulla. Tämä olisi hyvä asia, kunhan ei sorruta niin sanotuslla aktiivimallilla kikkailuun ja tilastojen kaunisteluun.

Erillispanostuksia vaikeammin työllistettävien tueksi ja 69 000 nuorten avuksi.

SDP on esittänyt työttömyysturvan leikkauspolitiikan sijasta konkreettisia esityksiä sekä pitkäaikaistyöttömyyden että nuorten koulutus- ja työllistämismahdollisuuksien parantamiseksi, Ihalainen kertaa.

– Nyt tarvitaan erillispanostuksia vaikeammin työllistettävien tueksi ja niiden 69 000 nuorten avuksi, jotka eivät ole eri syistä koulutuksessa tai työssä.

Sosialidemokraatit ovat esittäneet, että hallituksen tulisi lisätä merkittävästi työllisyysrahoitusta muun muassa palkkatukirahoitukseen ja konkreettisen polku tulevaisuuteen –ohjelman laatimista töitä ja koulutusta vailla oleville nuorille.

Lisää aiheesta

– Työttömyysturvalla opiskelu tulee tehdä nykyistä joustavammaksi, Ihalainen esittää.

– Passiivisesta työllisyyden tukemisesta on siirryttävä tukemaan työkykyä, koulutusta ja työllistymistä edistäviin ratkaisuihin muun muassa ottamalla käyttöön niin sanotusti Rinteen mallin mukainen työllistämisseteli. Myös tulevilla veroratkaisuilla voidaan tukea kasvua, työllisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Tarvitaan erillinen ohjelma vaikeammin työllistettävien tueksi ja nuorten työmarkkinoilta ja yhteiskunnasta syrjäytyisen estämiseksi.

Työmarkkinakeskusjärjestöiltä yhteinen työllistämisen tavoitteellinen tiekartta.

SAK:n puheenjohtajana pitkään toiminut Ihalainen kysyy olisiko mahdollista, että työmarkkinakeskusjärjestöt laatisivat yhteisen työllistämisen tavoitteellisen tiekartan tulevalle vaalikaudelle.

– Siinä aseteltaisiin sellaisia yhteisiä kasvu-, kilpailukyky-, tuottavuus ja työllistämistavoitteita, joita sopimuspolitiikalla voisi edistää. Tuottavuuden kasvulla, osaamisella ja uusilla innovaatioilla rakennetaan talouskasvun pohjaa. Tällaisia tekoja voisi olla paikallisen yhteistyön lisääminen koulutus- ja työllistämistoimissa ja erityisesti nuorten osalta.

– Yksi yhteinen teema voisi olla se, miten työpaikat ja työntekijät kohtaavat tulevaisuudessa paremmin edistämällä muun muassa työvoiman ammatillista ja alueellista liikkuvuutta sekä kohtuuhintaisten asuntojen saantia. Tiekartan pohjalta jokaisella toimialalla osapuolet voisivat rakentaa koulutus- ja työllistämistoimet osana omia työmarkkinasopimuksiaan.

Liittojen vastatessa tulevaisuudessakin palkkaratkaisuista, voisivat työmarkkinakeskusjärjestöt tehdä yhteistyötä elinkeino- ja kasvupolitiikan sekä koulutus- ja työvoimapolitikan alueella Ihalainen ehdottaa.

– Aidolle kolmikantaiselle valmistaelulle olisi nyt suuri tarve.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE