Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Aiheuttaa yli 100 miljoonan euron vuosittaisen veromenetyksen” – SDP:n Eloranta: Karkkiveron poisto lisää terveysmenoja

Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta (sd.) arvostelee hallituksen aietta poistaa makeisten ja jäätelön valmistevero ensi vuoden alusta.

– Verosta luopuminen aiheuttaa valtiolle yli 100 miljoonan euron vuosittaisen verotuottomenetyksen, joka katetaan muilla keinoilla muun muassa heikommassa asemassa olevien etuusleikkauksilla. Kyseessä on lähes saman suuruinen tulojen menetys kuin tulevat lääkemenojen leikkaukset, joissa etenkin diabeetikkojen lääkekorvauksia alennetaan. Kärjistetysti sanoen hallitus lisää toiminnallaan karkin ja jäätelön käyttöä ja maksattaa verovajeen diabeetikoilla, hän linjaa.

Vuodesta 1990 on makeisten kulutus kolminkertaistunut 14 kiloon vuodessa per henkilö. Sokerin osuuden päivittäisestä energiantarpeesta tulisi olla enintään 10 prossenttia, mutta teini-ikäisillä se saattaa ylittää jopa 15 prosenttia. Joka viides kouluikäinen on ylipainoinen, Eloranta luettelee.

– Koululaiset ostavat karkkia ja jäätelöä omilla taskurahoillaan ja hinnanalennus on epäedullinen kannuste ostaa entistä enemmän. Erityisen huolestuttavia ovatkin ne vaikutukset, joita lisääntyvä sokerin käyttö aiheuttaa lasten ja nuorten hammasterveydelle ja ylipainon lisääntymiseen, hän harmittelee.

“Kärjistetysti sanoen hallitus lisää toiminnallaan karkin ja jäätelön käyttöä ja maksattaa verovajeen diabeetikoilla.”

Sokeriset juomat ja makeiset ovat merkittävä lisätyn sokerin ja ylimääräisen energian lähde. Suklaasta ja jäätelöstä saadaan lisäksi tyydyttynyttä rasvaa. Samalla mahdolliset terveysongelmat liittyen hampaiden reikiintymiseen ja ylipainoon liittyviin sairauksiin kuten sydän- ja verisuonitauteihin sekä diabetekseen uhkaavat kasvaa.

Epäterveellisiin elintarvikkeisiin kohdistuvien verojen avulla voitaisiin Elorannan mielestä edistää terveyttä kustannusvaikuttavasti ja vähentää sosioekonomisia terveyseroja.

Lisää aiheesta

WHO:n mukaan epäterveellinen ruokavalio on tärkein tautitaakkaa lisäävä tekijä ja toisaalta OECD:n mukaan verotus on kustannusvaikuttavin tapa ehkäistä lihavuutta.

– Sen sijaan, että makeisten ja jäätelön valmistevero poistetaan, oltaisiin sitä voitu laajentaa muun muassa kekseihin, vohveleihin ja sokerisiin välipaloihin. Veron tavoitteena pitäisi olla positiiviset terveysvaikutukset. Mallia voitaisiin ottaa vaikkapa Tanskasta, Norjasta tai Unkarista, joissa vastaavanlaisia veroja kannetaan, Eloranta pohtii.

– Pitkällä tähtäimellä veroa pitäisi laajentaa koskemaan kansanterveydellisin perustein myös muita terveydelle haitallisia tuotteita, esimerkiksi suolaa ja kovaa rasvaa. Kansanterveyden jättäminen huomiotta verotuksessa lisää terveysmenoja tulevaisuudessa ja syventää väestön sosiaalista eriarvoisuutta.

Elorannan mukaan verotuksella voidaan tukea kansanterveyttä, jos poliittista tahtoa löytyy.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE