Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Aika on käymässä niukaksi” – SDP:n Torsti julisti jo 10 vuotta sitten: Politiikan täytyy pelastaa maailma

– Ilmasto- ja luontokriisi edellyttää Suomelta oikeudenmukaista jälleenrakennushalua ja eurooppalaista johtajuutta, kansanedustaja Pilvi Torsti (sd.) korosti päättäjien luontotentissä, jonka järjesti ympäristötiedonfoorumi.

Demokraatti

Demokraatti

Hän muistutti, että tutkijat ja ja järjestöt Suomessa ja globaalisti ovat tehneet tarkkaa työtä ja antaneet hyvin selkeät viestit: Nykyinen elämäntapamme johtaa maapallon sietämättömään lajikatoon ja luonnon monimuotoisuuden romahdukseen.

– Nämä signaalit ovat olleet tiedossa pitkään. Viime kuukausien entistä huolestuttavammat uutiset ovat vihdoin saaneet huomion kiinnittymään niihin riittävän voimakkaasti.

Torstin mielestä Suomella on ainutlaatuinen mahdollisuus osoittaa johtajuutta.

– Aloitamme EU-puheenjohtajuuden maana, jossa kahdeksan puoluetta on kyennyt sopimaan tavoitteet. Jos ne kykenevät sopimaan myös keinoista, olemme vahva johtaja.

“Seuraavalta hallitukselta vaaditaan pitkäjänteinen ja sitova tiekartta.”

Hän uskoi, että kansallisesti Suomi voi onnistua etsimällä ratkaisuja, jotka ovat oikeudenmukaisia ja rakentavat sotien jälkeisiltä vuosikymmeniltä tutun jälleenrakennushengen tapaisen ilmapiirin, jossa kaikki ovat osa ratkaisua.

Lisää aiheesta

Torsti julkaisi kymmenen vuotta sitten Helsingin Sanomissa Sunnuntaidebatti-mielipiteen, jonka otsikko oli “Puoluepolitiikan täytyy pelastaa maailma”. Hän käsitteli muun muassa ympäristökysymyksiä ja ilmastonmuutosta.

– Kirjoitus on hätkähdyttävän ajankohtainen, mutta nyt aika on käymässä niukaksi. Siksi seuraavalta hallitukselta vaaditaan pitkäjänteinen ja sitova tiekartta, joka ottaa tutkijoiden näkemykset lähtökohdaksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE