Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Aika on selvästi kypsempi feministisille näkökulmille” – DemFem-feministiverkosto aktivoituu, hynttyyt yhteen Demarinaisten kanssa

iStock

Sosialidemokraattinen feministiverkosto DemFem käynnistää toimintansa uudelleen Demarinaisten yhteydessä. DemFem-feministiverkoston puheenjohtajana toimii lahtelainen Maria Mäkynen.

Demokraatti

Demokraatti

Verkosto muodostuu sosialidemokraattisista feministeistä, jotka pyrkivät aktiivisesti ja tavoitteellisesti vaikuttamaan politiikkaan ja yhteiskuntaan feministiseltä ja sosialidemokraatiselta pohjalta. Ryhmä on tarkoitettu kaikille feminismiä kannattaville sukupuolesta riippumatta.

– Sosialidemokraattiselle feministiverkoston toiminnalle on suuri tarve. Kansainvälinen konservatismin nousu, vihapuheen yleistyminen ja ikuisuusteemat patriarkaalisen yhteiskunnan ongelmakohdat kaipaavat vahvaa sosialidemokraattista sortavien rakenteiden purkamista, verkoston puheenjohtaja Maria Mäkynen sanoo tiedotteessa.

Verkoston toiminta aktivoituu nyt pienen tauon jälkeen, hän kertoo.

– Aika on selvästi kypsempi feministisille näkökulmille politiikassa kuin 2015 aloittaessamme. Erityisesti kuntavaalien alla on tärkeää nostaa feministisiä näkökulmia päätöksentekoon. Toivotan kaikki tervetulleeksi toimintaamme!

DemFem-feministiverkosto tulee järjestämään kuukausittaisia tapahtumia, joissa tarkoituksena on keskustella ajankohtaisista teemoista vaihtuvien vieraiden kanssa.

Verkoston ensimmäinen tapahtuma on ”Feministiset festarit”, jossa kuullaan lisää verkoston toiminnasta, feminismistä ja sen nykytilasta. Kaikille avoin tapahtuma noudattaa turvallisen tilan periaatteita ja se pidetään Facebook-livenä perjantaina 29.tammikuuta kello 18.00-20.30.

Osana festareiden ohjelmaa on paneelikeskustelu ”Miten pääsen tekemään feminististä vaikutustyötä ja politiikkaa?”, johon osallistuvat toimittaja Ina Mikkola, somevaikuttaja Joonas Pesonen, kansalaisvaikuttaja Ujuni Ahmed ja kansanedustaja Hussein al-Taee. Paneelin juontaa Maria Mäkynen. Feministiset festarit päättyvät komediainfluensseri Eve Kulmalan stand up -esitykseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE