Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Aikataulu venyy ja paukkuu – länsimetroa luvataan nyt koeliikenteeseen tammikuussa

Testiliikennettä ajettiin viime viikolla Tapiolan metroasemalla.

Länsimetron matkustajille tarkoitettu koeliikenne alkaa viimeistään tammikuussa, kertoo Länsimetro.

Metron rakennustyöt ja järjestelmäkohtaiset koekäytöt asemilla valmistuvat lokakuussa. Testausten jälkeen täsmentyy tarkempi aikataulu matkustajaliikenteen aloittamisesta.

Ruoholahdesta Lauttasaaren kautta Espooseen kulkevan metron piti alun perin aloittaa liikennöinti jo 15. elokuuta. Avaaminen kuitenkin lykkääntyy, sillä myöhässä olleet tilaukset ja rakennustyöt ovat viivästyttäneet laitteiden ja järjestelmien koekäyttöjä ja asemakohtaisia yhteiskoekäyttöjä.

Pahimmin myöhässä ovat Lauttasaaren ja Matinkylän asemat.

Testien jälkeen Espoon ja Helsingin pelastuslaitokset hyväksyvät turvallisuusjärjestelmien toimivuuden, minkä jälkeen kaupunkien rakennusvalvontaviranomaiset voivat hyväksyä asemien ja ratatunnelien käyttöönoton. Lisäksi Helsingin kaupungin liikennelaitos (HKL) päättää ajankohdan, jolloin metroliikenne voi turvallisesti käynnistyä.

Helsingin seudun liikenne (HSL) päättää vielä erikseen matkustajille tarkoitetun koeliikenteen aloittamisesta. Vasta tämän jälkeen HSL päättää varsinaisen metroliikenteen ja liityntäbussiliikenteen käynnistämisestä.

Syksyn bussiliikenne on räätälöity uusiksi metron viivästymisen takia. Joukkoliikenne kulkee 15. elokuuta alkaen Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella lähes nykyisen linjaston mukaisesti. Liikennöinti jatkuu vuoden loppuun asti.

Lisää aiheesta

Mikäli länsimetro ei silloin vielä liikennöi, bussiliikennettä jatketaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE