”Aina hän on palannut” – Pekkarinen jättäisi oven auki

Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen
Mauri Pekkarinen ei ole tavannut yhtään ihmistä, joka olisi vaihtamassa keskustasta Väyrysen uuteen puolueeseen.

Keskustan pitkäaikainen kansanedustaja Mauri Pekkarinen yllättyi europarlamentaarikko Paavo Väyrysen ratkaisusta perustaa oma puolue.

Eduskunnan ensimmäisenä varapuhemiehenä toimiva Pekkarinen sanoo, että ei ole tavannut ihmisiä, jotka olisivat vaihtamassa keskustasta Väyrysen kansalaispuolueeseen. Pekkarisen mukaan keskustan pitää jättää ovi auki, jos Väyrynen asiaa harkittuaan haluaa palata puolueeseen.

– Paavo on tehnyt samansuuntaisia liikkeitä, mutta aina hän on palannut (keskustaan), Pekkarinen sanoo.

Pekkarinen sanoo, että keskustan sisällä moni sinänsä jakaa Väyrysen kritiikin Suomen viemisestä euroalueeseen. Myös Pekkarinen vastusti euroon liittymistä.

– Kun kuitenkin siellä olemme, yksipuolinen lähtö olisi niin suuri riski, että siinä näkemyksemme Paavon kanssa eroavat, Pekkarinen sanoo.

Viime viikolla Väyrynen sanoi olevansa pettynyt keskustan nykylinjaan, mutta ei vielä silloin aikonut vaihtaa puoluetta. Väyrysen mukaan liberaalit määräävät keskustan linjan tukenaan joukko lestadiolaispoliitikkoja, kun taas perinteiset alkiolaiset keskustalaiset on pantu sivuun.

– Se on Paavon retoriikkaa, jolla hän ryydittää eurojäsenyyteen liittyviä peruspyrkimyksiään, Pekkarinen sanoo.

Pekkarinen sanoo, että ei ole ollut Väyryseen yhteydessä.

Siniset sai myös puoluesihteerin, ja se on Torvinen

Kuva: Lehtikuva

Sinisen tulevaisuuden puoluesihteeriksi on valittu lappilainen kansanedustaja Matti Torvinen.

Torvinen päihitti puoluesihteerivaalissa vastaehdokkaansa selvin luvuin.

Puolueen puheenjohtajaksi on valittu eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho ja ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi työministeri Jari Lindström.

Sininen tulevaisuus pitää ensimmäistä puoluekokoustaan Tampereella.

HS-kritiikkiä nyt tutkijalta kohuvuodosta: Tässä tapauksessa en ole löytänyt hyvää ja selvää eettismoraalista syytä julkaisulle

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak ei usko, että tiedusteluasiakirjojen vuotaminen Helsingin Sanomille aiheuttaa merkittävää mainehaittaa suomalaisille tiedusteluelimille.

Tiedusteluelinten luotettavuus on kansainvälisessä tiedusteluyhteistyössä elintärkeää, sillä muut maat eivät mielellään luovuta tiedustelutietojaan epäluotettavaksi havaitulle yhteistyöorganisaatiolle.

– Suomen maine on sen verran vahva, että eiköhän se tämän kestä, Salonius-Pasternak sanoi STT:lle.

Hän kummeksuu Helsingin Sanomien päätöstä julkaista salaisten asiakirjojen sisältämiä tietoja.

– Ymmärrän täysin tietojen julkaisemisen, jos on tapahtunut esimerkiksi jokin rikos, jos valtiovalta, poliisi tai Puolustusvoimat olisi käyttäytynyt lakien vastaisesti. Tällöin julkaisemiselle on hyvä ja selvä eettismoraalinen syy. Tässä tapauksessa en ole sellaista löytänyt, Salonius-Pasternak sanoi.

Ravintolassa ampunut mies kertoo olleensa niin humalassa, ettei muista asiasta mitään

Turussa mies laukaisi käsiaseen ravintolassa lauantain vastaisena yönä, ilmoittaa poliisi. Kello yhden jälkeen ammuttu laukaus osui ravintolan seinään, eikä kukaan haavoittunut luvattoman aseen luodista.

Järjestyksenvalvojat havaitsivat laukauksen jälkeen asetta taskuunsa laittaneen miehen, ottivat tämän kiinni ja käskivät muut asiakkaat poistumaan.

Ampujaksi epäilty kertoi kuulusteluissa olleensa niin vahvassa humalassa, ettei hänellä ole tapauksesta muistikuvia. 24-vuotiasta kruunupyyläistä miestä epäillään ampuma-aserikoksesta ja vaaran aiheuttamisesta.

Turun keskustassa sijaitsevassa ravintolassa oli aseen laukaisun aikaan 40–50 ihmistä.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

”Olen nuori mies ja voin tehdä mitä vain” – Soini: Gallupit ovat viihdettä

Kuva: LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini sanoo pysyttelevänsä jatkossakin Sinisessä tulevaisuudessa taustahahmona. Ehdokkuutta seuraavissa eduskuntavaaleissa hän ei sulje pois.

– Ei tässä kannata, minähän olen nuori mies ja voin tehdä vaikka mitä. Mutta puoluetta en johda, se pätee jatkossakin, Soini sanoi.

Hän kehui tunnelmia puoluekokoukseen saapuessaan ”tosi hyviksi”.

– Täällä on paljon tuttuja hyviä ihmisiä paikalla, niitä jotka on nostaneet liikkeitä ennenkin eikä vaan puhuneet.

Soinin mielestä sinisten heiveröisestä gallupluvuista ei ole syytä hermostua.

– Vaaleissa ratkaistaan kannatus, gallupit ovat viihdettä. Olen ihan varma, että nämä (puolueen johto) onnistuvat, mutta helppoa ei tule olemaan, Soini sanoi saapuessaan Sinisen tulevaisuuden ensimmäiseen puoluekokoukseen Tampereelle.

STT–SUSANNA JÄÄSKELÄINEN

Keskustelua aiheesta

Sampo Terho on nyt puoluejohtaja – halusi Sinisten pomoksi ainoana

Kuva: Lehtikuva

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho on valittu odotetusti viime kuussa puolueeksi rekisteröidyn Sinisen tulevaisuuden johtoon.

Terholla ei ollut puheenjohtajakisassa vastaehdokkaita.

Sininen tulevaisuus pitää parhaillaan ensimmäistä puoluekokoustaan Tampereella.