Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Aina heikomman puolella” – Eläkeläisjärjestö tasan varma: “Ei kuulu hallituksen sanavarastoon”

Eläkkeensaajien keskusliitto on huolestunut, että hallitus jatkaa lääkekorvauksiin liittyviä säästöjä.

– Hallitus siis tasan tarkkaan tiesi ennen päätöksiään, että ne iskevät eniten kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin kansalaisiin. Silti se teki tämän poliittisen valinnan, Eläkkeensaajien keskusliiton toiminnanjohtaja Timo Kokko lataa.

Hän arvioi Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ensi vuoden talousarviota keskiviikkona ilmestyneessä Eläkkeensaaja-lehdessä.

– Voisi kai todeta, että yksi liittomme tunnuslauseista, ”aina heikoimman puolella”, ei kuulu hallituksen sanavarastoon, Kokko kirjoittaa.

Erittäin isona heikennyksenä kaikkein pienituloisimmille Kokko pitää indeksiin sidottuihin menoihin kohdistettavaa lähes 200 miljoonan euron säästöä. Sen myötä hallitus alentaa sosiaaliturvaetuuksia 0,85 prosenttia. Joukossa ovat muun muassa kansaneläkkeet ja takuueläkkeet.

Kokko kritisoi sitä, että kaiken huipuksi hallitus leikkaa jo toisena vuonna peräkkäin. Viime vuodenvaihteessa kyseiset etuudet laskivat 0,4 prosenttia.

Suomen sosiaali ja terveys ry:n laskee, että 5 000 ihmistä putoaa köyhyysrajan alapuolelle ja suuri joukko rajan tuntumaan. Suunnitellut leikkaukset laskevat etuuksien ostovoimaa noin kaksi prosenttia.

– Kokonaisuudessaan etuuksien ostovoima pienenee noin kuusi prosenttia vuosina 2015–2019, jos indeksileikkaukset toteutetaan talousarvion ehdotuksen mukaisesti, Kokko arvioi.

Lisää aiheesta

Kaiken huipuksi hallitus leikkaa jo toisena vuotena peräkkäin.

Indeksiheikennyksen päälle hallitus nostaa kiinteistöveroa 50 miljoonaa euroa ja korottaa lämmityspolttoaineiden veroa.

– Päätökset tulevat tuntumaan esimerkiksi öljyllä lämmittävien asuntojen omistajien kukkarossa sekä tietysti vuokrannousuna vuokrataloissa, Kokko muistuttaa.

Lääkekorvauksiin liittyviä säästöjä jatketaan. EKL:n toiminnanjohtajan mukaan tämä vaikuttaa erityisesti kakkostyypin diabeetikkoihin, joiden omavastuu on putoamassa 100 prosentista 65 prosenttiin. Omavastuut diabeteslääkkeistä nousevat 10–300 euroa vuodessa.

Kokko on varma, ettei hallitus ole ollut tietämätön esimerkiksi eduskunnan tietopalvelun tekemistä laskelmista. Niistä selvisi, että päätösten myötä takuueläkkeellä olevan eläkeläisen ostovoimasta leikkautuu ensi vuonna 2 prosenttia. Työmarkkinatuella olevan työttömän sekä keskimääräistä ansiosidonnaista työttömyysturvaa saavan ostovoima heikkenee 1,8 prosenttia.

Kiitosta Timo Kokko antaa tietyin varauksin hallituksen verolinjaukselle sekä ”Lex Lindströmille”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE