Turva – Hymy

Ainakaan hallituspuolueiden kannoista sopeutumiseläkkeisiin ei ota vielä tolkkua – ”Asiaan palataan kevään aikana”

Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen

Eduskuntapuolueilta odotetaan yhä kantoja siihen, miten ne suhtautuvat kansanedustajien kiisteltyihin sopeutumiseläkkeisiin. Suurimpien puolueiden keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmien puheenjohtajat arvioivat keskiviikkona, että eduskunnassa palataan aiheeseen kevään aikana. Käynnissä on myös selvitys asiasta.

– Sopeutumiseläkkeen mahdollisten muutostarpeiden selvittäminen aloitettiin puhemiehen johdolla eduskunnassa jo viime vuoden puolella. Tämä työ on kesken. Asiaan palataan kevään aikana. Tarkempaa aikataulua en osaa vielä sanoa, viestitti suurimman puolueen keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen (kuvassa) STT:lle keskiviikkona.

Ennen vuotta 2011 eduskuntaan valitut kansanedustajat ovat oikeutettuja sopeutumiseläkkeeseen, jos he ovat toimineet kansanedustajina vähintään seitsemän vuotta. Sopeutumiseläke korvattiin vuonna 2011 sopeutumisrahalla, jonka edut ovat eläkettä suppeampia.

Kansalaisaloitteen tarkoitus on siirtää kaikki kansanedustajat sopeutumisrahan piiriin.

Sopeutumiseläkkeen poistamista vaativa kansalaisaloite sai keskiviikkona kokoon vaadittavat 50 000 nimeä, ja aloite voi näin edetä eduskunnan käsittelyyn.

– Kansalaisaloite käsitellään aloitteiden menettelytavan mukaan asiallisesti, lupasi toiseksi suurimman puolueen kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen keskiviikkona.

Kansalaisaloite keräsi nimet erittäin nopeasti aktiivimallin kumoamista vaatineen kansalaisaloitteen vanavedessä. Vielä viikon alussa sopeutumiseläkealoitteessa oli 30 000 nimeä.

Kansalaisaloitteen tarkoitus on siirtää kaikki kansanedustajat sopeutumisrahan piiriin. Sopeutumisrahaa maksetaan kansanedustajille maksimissaan kolme vuotta, kun taas sopeutumiseläkettä saa vanhuuseläkkeelle siirtymiseen asti.

Kyseessä on ainutlaatuinen tilanne.

Hallituspuolue sinisistä on aiemmin arvioitu, että mahdolliset muutokset sopeutumiseläkkeeseen vaatisivat eduskunnassa varsin laajaa yksimielisyyttä sekä perustuslaillista punnintaa.

– Täytyy ottaa huomioon myös perustuslailliset kysymykset eli miten voidaan takautuvasti puuttua tällaiseen etuuteen, sanoi sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo joulukuussa.

Valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen arvioi aiemmin, että mahdolliset muutokset menevät myös perustuslakivaliokunnan punnittavaksi.

Viljasen mukaan perusasetelma olisi se, että lähdetään jälkikäteen puuttumaan sellaiseen eläkejärjestelmään, joka on jo olemassa. Hän korostaa, että kyseessä on ainutlaatuinen tilanne.

– Tämä ei vastaa yleisen eläkejärjestelmän vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkettä. Tässä on luotu järjestelmä, jossa ennen vanhuuseläkkeelle siirtymistä on tavallaan työttömyyden turvan vuoksi luotu erillinen kansanedustajia koskeva eläkejärjestelmä, Viljanen sanoi marraskuussa.

STT–SANNA NIKULA, TUOMAS SAVONEN, MATIAS ÅBERG

Taas kokoomusvaatimus valinnanvapaudesta: ”Tästä on tullut vahva viesti ja toive”

Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen

Kokoomuksen kansanedustaja ja Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen puheenjohtaja Sari Sarkomaa ehdottaa, että vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelut siirrettäisiin valinnanvapauden piiriin.

”Kelan järjestämän vammaisten tulkkauspalveluun liittyvät huolet osoittavat, että hankintakilpailu istuu huonosti tämän tyyppisen palvelun kilpailuttamiseen. Mielestäni on järkevää muuttaa lakia siten, että tulkkauspalveluiden tuottajat voidaan valita rekisteröitymismenettelyllä julkisen tarjouskilpailun sijaan. Tällöin tulkkauspalvelut voisivat olla valinnanvapauden piirissä.”

”Tämä tarkoittaa sitä, että kelan asettamien kriteereiden mukaiset tulkkauspalvelun tuottajat olisivat palvelun käyttäjien itsensä valittavissa. Tästä on tullut vahva viesti ja toive tulkkipalveluiden käyttäjiltä ja järjestökentältä.”, Sarkomaa kertoo tiedotteessa.

Sarkomaa on ehdottanut tulkkauspalveluiden siirtämistä valinnanvapauden piiriin ensimmäisen kerran 21.10.2017 Kuuloliiton liittokokouksessa.

Keskustelua aiheesta

Nyt sen sanoo toinenkin sinisten ministeri: Keskustelu yleissitovuudesta on edessä

Siniset ei aja muutoksia työehtosopimusten yleissitovuuteen, sanoo puheenjohtaja Sampo Terho. Asia nousi keskusteluun eilen, kun SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne penäsi hallitukselta kantaa yleissitovuudesta ja irtisanomissuojasta.

Syynä olivat työministeri Jari Lindströmin kommentit Mustread-sivustolle.

Terho korostaa STT:lle, että Lindström ei ole ehdottanut yleissitovuuden poistamista, vaan huomauttanut, että keskustelu yleissitovuudesta on edessä tulevaisuudessa. Terho yhtyy Lindströmin näkemykseen, että yleissitovuuskeskustelu pitänee käydä jossain vaiheessa.

Keskustelua aiheesta

Kohu Teemu Laajasalon rahankäytöstä yltyy – ”Tavoitteena on ollut piispan saattaminen median kautta mahdollisimman huonoon valoon”

Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa

Helsingin yleisen kirkkovaltuuston jäsen Jukka Relander jatkaa julkista keskustelua Helsingin piispan Teemu Laajasalon talousepäselvyyksien ympärillä. Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja Johanna Korhonen teki viime viikolla selvityspyynnön Laajasalon yrityksen asioista ja Helsingin seurakuntayhtymän luottokortin käytöstä.

Relander kohdistaa kritiikkinsä selvityspyynnön tekijään.

”Korhosta ei voi syyttää sinnikkyyden puutteesta, hänen tarkastettuaan sekä Savonlinnassa että Tel Avivissa sijainneista hotelleista, että montako henkeä nukkui ja missä. Sen sijaan hän ei ole kysynyt Laajasalolta itseltään menojen perusteita. Näin siksi, että tavoitteena on ollut piispan saattaminen median kautta mahdollisimman huonoon valoon. Kirkon etu on ollut väline, ei päämäärä.”

Relander kirjoittaa pitkässä blogipäivityksessään perjantaina, että jos Korhonen oikeasti haluaisi kirkolle hyvää, hän olisi edes kokeillut kirkon sisäisiä reittejä, ja varonut päästämästä julkisuuteen epäilyksiä, joihin löytyy hyvä selitys, mutta joista saa turhan kohun.

”Kysyin Helsingin seurakuntayhtymästä, että millaisella tasolla Laajasalon luottokortin käyttö on ollut suhteessa muihin helsinkiläisiin kirkkoherroihin. Tehtävät huomioiden se on ollut samalla tasolla, noin seitsemän tonnia vuodessa.”

Relanderin mukaan käsissä on kohu, jonka varsinaiseksi pihviksi jäävät kolme tarpeettoman kallista majoitusta työmatkojen yhteydessä ja toistaiseksi selvittämätön määrä puuttuvia tositteita.

”Korhosen syytösten teho perustuu osin aineiston taitavaan valikointiin, osin siihen, että syytöksiä on esitetty jo niin pitkään, että niistä syntyy vaikutelma hämäräpelistä kirkollisen vallan salongeissa.”

Siitä Relander on kuitenkin yhtä mieltä Korhosen kanssa, että Laajasalolla on selvitettäviä asioita.

”Mutta en ole koskaan nähnyt politiikassa yhtä likaisia vaaleja kuin Helsingin piispanvaalit olivat, ja ovat edelleen. Kokemusta vaaleista minulla on.”

Timo Soini ärähtää: ”Helvetin tylsä kuunneltava ja pitkästyttävä ihminen”

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) ennustaa, että tulevaisuuden politiikassa pärjäävät ihmiset, jotka saavat jotakin aikaan.

”Winston Churchill- tyyppi tulee pyyhkimään pöytää. Hän lupaa verta, hikeä ja kyyneleitä. Ei mielistele ketään, eikä mitään. Churchill sanoi aikoinaan jättäessään konservatiivipuolueen ja liittyessään liberaaleihin jotain siihen suuntaan, että  olen ainoa rotta, joka ui uppoavaan laivaan. Laiva kyllä kynti syvällä ja syvälle jäi, mutta Churchill tuli uudestaan. Koska ihmiset halusivat hänet takaisin.”

Soini kirjoittaa asiasta verkkosivuillaan. Hänen mukaansa nykyihminen äänestää tunteella, jos ylipäänsä äänestää.

”Vanhat totuudet ja puolueet eivät päde. Eivätkä puristit pelasta. Monomaanikko on helvetin tylsä kuunneltava ja pitkästyttävä ihminen.”

Soinin mielestä ”puritaani, tosikko, oikeassaolija” voi saada kymmenen prosenttia äänistä.

”Puristi voi olla joko fasisti tai kommunisti tai mikä tahansa yhden totuuden tai toteemin tuijottaja. Sellaisia on joka maassa. Suomessakin.”

Soini sanoo, että politiikassa tarvitaan tulevaisuudessa enemmän sellaisia poliittisia johtajia, jotka ovat elämässään myös epäonnistuneet ja nousseet ylös ja yrittäneet uudestaan.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Valkoisesta talosta raju purkaus – lehdistöpäällikkö haukkuu ”luusereiksi”

Kuva: Lehtikuva

Valkoisen talon lehdistöpäällikkö Sarah Sanders kuvailee Valkoisen talon tiedotteessa senaatin demokraatteja vastahakoisiksi luusereiksi. Hänen mukaansa he laittoivat politiikan muun muassa kansallisen turvallisuuden ja haavoittuvassa asemassa olevien lasten edelle.

Sanders sanoo, että laittomien maahanmuuttajien asemasta ei neuvotella sillä aikaa, kun ”demokraatit pitävät laillisia kansalaisia panttivankeina edesvastuuttomien vaatimustensa takia”.

Hänen mukaansa senaatin demokraatit käyttäytyvät kuin vastahakoiset luuserit, eivät kuten lainsäätäjät. Hän sanoo tiedotteessa, että heti kun demokraatit alkavat maksaa armeijan kustannuksia, neuvottelut maahanmuuton uudistamisesta voidaan aloittaa.

Yhdysvaltain liittovaltion hallinto suljettiin tänään kello seitsemältä aamulla Suomen aikaa, sillä senaatti ei päässyt sopuun maan budjetista.

Sandersin tiedotteesta uutisoi muun muassa CNN.

AVAINSANAT