Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ainakin kolme ihmistä kuoli kahakoissa – Chilen pääkaupungissa alkoi ulkonaliikkumiskielto

Ainakin kolme ihmistä on kuollut Chilessä väkivaltaisiksi yltyneissä mielenosoituksissa, kertoo pääkaupunki Santiagon pormestari. Hyökkäyksen kohteeksi joutuneessa supermarketissa syttyi tulipalo, jossa kaksi ihmistä paloi kuoliaaksi ja kolmas kuoli vammoihinsa myöhemmin sairaalassa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Santiagoon on julistettu ulkonaliikkumiskielto, joka alkoi tänään aamuyhdeltä paikallista aikaa.

– Analysoituani tilannetta ja tänään sattuneiden kauhistuttavien tapahtumien takia olen päättänyt jäädyttää vapauksia ja liikkumista täydellisellä ulkonaliikkumiskiellolla, Santiagon turvallisuutta valvova kenraali Javier Iturriaga totesi.

Kipinä Chileä kuumentaneisiin mielenosoituksiin syntyi metrolippujen ja muun julkisen liikenteen hinnankorotuksista. Sittemmin Chilen presidentti Sebastian Pinera on kuitenkin ilmoittanut, että korotukset on toistaiseksi peruttu. Asiasta uutisoi muun muassa BBC.

Mielenosoittajien tyytymättömyyden taustalla on kuitenkin laajempi huoli maan taloudesta ja toimeentulosta, sillä esimerkiksi terveydenhuolto, elintarvikkeet ja vuokrat ovat kallistuneet ja eläkkeet ovat pieniä.

Kahakoiden seurauksena maahan julistettiin hätätila.

Myös lauantaina mielenosoittajat ottivat yhteen poliisin ja sotilaiden kanssa. Mielenosoittajat muun muassa sytyttivät busseja tuleen, ja mellakkapoliisi puolestaan hajotti protesteja vesitykeillä. Kahakoiden seurauksena maahan julistettiin hätätila, mutta se ei ole toistaiseksi rauhoittanut tilannetta.

Mielenosoitukset alkoivat lauantaina rauhallisina, mutta meluisina, kun tuhannet chileläiset kokoontuivat kaduille kalisuttelemaan patoja ja kattiloita. Myöhemmin päivällä protestit kuitenkin yltyivät mellakoiksi muun muassa presidentin palatsin ja Plaza Italian lähettyvillä.

Perjantaina mielenosoittajat sytyttivät tuleen paikallisen energiayhtiön ja pankin pääkonttorit sekä useita metroasemia. Turvallisuusviranomaisten mukaan yli 300 ihmistä pidätettiin ja yli 150 poliisia loukkaantui.

Mellakoiden vuoksi Santiagon kaduille määrättiin sotilaita partioimaan ensimmäistä kertaa sitten Augusto Pinochetin diktatuurin kaatumisen vuonna 1990.

Hätätila Santiagoon ja sen lähialueille julistettiin 15 päiväksi, ja sen oli tarkoitus rajoittaa kansalaisten liikkumista ja kokoontumista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE