Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Musiikki

“Ajattelin, että elän lyhyen elämän” — säveltäjälegenda nappasi elämänohjeensa Karl Marxilta

Kaj Chydenius opiskeli aikoinaan Sibelius-Akatemiassa, kauppakorkeakoulussa ja Helsingin yliopistossa.

Rakkaus runoihin on saanut Kaj Chydeniuksen syttymään säveltämisestä yhä uudestaan. Joka kerta pitää yrittää tehdä parhaansa, vähempi ei riitä.

Hän oppi intohimoisen suhtautumisen musiikkiin Helsingin yliopiston musiikkitieteen professori Erik Tawastjernalta, joka opetti myös musiikin historiaa Sibelius-Akatemiassa.

— Edellytän hyvältä laululta, että se on puoleksi viihdyttävä ja puoleksi opettava, Chydenius luonnehtii.

Chydenius on ottanut elämänohjeekseen Karl Marxin Pääomasta ajatuksen ”kulje omaa tietäsi ja anna ihmisten puhua.”

— Kun olet omasta mielestä parempi kuin kenenkään muun mielestä, koko juttu on menetetty, hän tähdentää.

Ei voi tietää, mikä laulu tuntuu vielä kymmenen vuoden jälkeen hyvältä.

Huonoa tekstiä on turha säveltää tai sellaista, mitä ei koe omakseen. Kaikki alkaa rakkaudesta runoihin.

— Hyviä runoja on paljon, mutta ne pitää kaikki löytää. Kun löytää yhdenkin, se on suuri juttu, Chydenius säteilee.

Säveltäjä iloitsee sanoista ja niillä leikittelemisestä. Hän kääntää mielellään temppelin vaikka tomppeliksi. Hän käyttää aikaa sanojen ymmärtämiseen. Sitä hän on teroittanut myös oppilailleen.

— Ei voi tietää, mikä laulu tuntuu vielä kymmenen vuoden jälkeen hyvältä.

Chydeniusta ärsyttää ihmiset, jotka ovat vakuuttuneita oikeassaolemisestaan vakaumuksensa suhteen. Jos on vakuuttunut jostakin asiasta, pitäisi kulkea eteenpäin ja mitata omaa käsitystä, toimiiko se vielä.

— Uskominen on kaipausta. En ole erityisen varma siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Löytäminen on enemmän fulaa kuin etsiminen, Chydenius summaa.

Nuorena poltin paljon tupakkaa ja join olutta. Ajattelin, että elän lyhyen elämän.

Chydenius pitää Lars Huldénin runon ajatuksesta ”jos putoat sateenkaarelta, olet käynyt sateenkaarella”. Hän yrittää elää mahdollisimman täyttä elämää.

— Elämää ei ole enää julmetusti jäljellä. Nuorena poltin paljon tupakkaa ja join olutta. Ajattelin, että elän lyhyen elämän. Niin ei kuitenkaan käynyt, säveltäjä kertoo.

Chydeniuksella on valmisteilla monen muun ohessa konsertti helmikuulle KOM-ravintolassa yhdessä Oona Airolan ja Jussi Chydeniuksen kanssa. Sitä varten hän on tehnyt uusia sävellyksiä vanhoihin työväenrunoihin. Suomen juhlavuodelle säveltäjällä on muutenkin lukuisia suunnitelmia ja konsertteja eri puolille Suomea.

Lue koko Kaj Chydeniuksen haastattelu torstain 8.12. Demokraatista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE