tyovaenkirjallisuuspaiva
kaisaniemi

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Ajavatko Ferrarit jo Mersujen ohi?

Suomi on jälleen urheilun tähtitaivaalla. Nastolan nopea kuski Valtteri Bottashan meidät sinne sompaili Bahrainin F1-osakilpailun paalupaikallaan. Mutta varsinainen ajoparemmuus ratkotaan useamman kymmenen kierroksen kisassa. Siinä me suomalaiset emme pitkään aikaan ole olleet ykköspallilla. Alemmilla korokkeilla kylläkin. Kuten nytkin. Bottas jo toisen kerran Mersullaan kolmas, kun kolme kisaa on käyty.

Italialainen Ferrari on astunut pahasti Mersujen varpaille tällä kaudella. Sebastian Vettel on ajaja, joka on ohittanut Lewis Hamiltonin. Toinen Ferrarikuski Kimi Räikkönen on neljäntenä.

Ainakin toistaiseksi. Enää ei ole yksitoikkoista Mersu-vauhtia. Formulakisoissa vauhti on tärkein, mutta varikkokäynneillä on oma taktiikkamerkityksensä rengasvaihtoineen ja ajankohtineen.

***

Presidentti Tarja Halonen on suuri liikunnan ystävä. Hakaniemen torilla hän kysyi tuttavansa, vuosien takaisen maajoukkuekoripalloilijan Sirkka ”Tipsu” Murasen liikuntakuulumisia.

Kuultuaan, että näillä naisilla on edelleenkin kerran viikossa Kisahallissa treenit, niin Tarja kyseli kehtaisiko hänkin tulla mukaan kun hän on niin huono koripalloilija. Tottakai, siellähän sinä kehityt, houkutteli Tipsu.

Jo seuraavalla viikolla presidentti ilmestyikin Kisahallin pukusuojaan ja sieltä kentälle kehittymään. Muistamme koripallosta puhuttaessa, että Tarjan puoliso Pentti Arajärvi on toiminut myös Koripalloliiton puheenjohtajana.

Urheilu- ja liikuntapiireissäkin kasvanut Jan Vapaavuori valittiin äänivyöryllä Helsingin pormestariksi. Tämä tietänee toivottavasti sitä, että nyt helsinkiläiset tulevat kiinnittämään entistä paremmin huomionsa kehonsa kuntoiluun.

Hyvä näin! Ja liikunnalliset onnittelut Jannelle!

***

Ranskalainen aatelismies parooni Pierre de Coubertin herätti olympia-aatteen uudelleen henkiin 1800-luvun lopussa. Tarkoituksena oli luoda harrastustoimintaa ihmisille, joilla oli aikaa urheilla vapaa-aikanaan pyyteettömästi iloa itselleen tuottaen ja korvauksetta kilpailla toisiaan vastaan.

Tältä pohjalta kisailu lisääntyi. . Amatööriyttä vaalittiin tunnontarkasti aina Helsingin olympialaisiin 1952 asti. Erikoisen tarkka oli amerikkalainen olympajohtaja Avery Brundage. Mutta raha voitti sittemmin lopullisesti ja nykyiset olympiakisat pyörivätkin pääosin rahan sanelussa.

Eivät vain urheilun huiput vaan myös liikkeen johtajat kylpevät rahoissa. Kuten tuleva olympiakomiteamme toimitusjohtaja. Menossa on valintaprosessi. Ehdokkaina on EM-kisojen taloustappiollinen Antti Pihlakoski, Lahden MM-hiihtojen Janne Leskinen sekä kansainvälisen ja ison voimistelutapahtuman Maria Laakso, joka teki kisoista plussatuloksen.

Kun olympiarenkaidemme tärkein tehtävä tulevan toimarin toimenkuvassa on talous, niin kuka näistä valitaan? Komitean puheenjohtajana on talouselämän iso vaikuttaja Timo Ritakallio.

***

Suomen urheilu saa piristävää elixiiriä maahanmuuttajista sekä osto- ja vuokrapelaajista eri lajien joukkueisiin. Menestyskin riippuu aika paljon siitä minkälaiset kaupat ja värväykset on osattu tehdä. Pelisilmää pitää myös ostajien taitaa.

Jalkapallon alkaneessa Veikkausliigassa on runsaasti ulkolaisia pelaajia. Osa heistä on jo Suomen kansalaisia ja siten maajoukkuekelvollisia. Niin maajoukkueessamme kuin seuroissakin nämä pelaajat ovat osaamistasoltaan sieltä parhaasta suomalaisesta päästä.

Tämä ei kuitenkaan ole vielä mikään menestyksen mittapuu kansainvälisittäin. Kun tiedetään, etteivät isot setelit liiku Suomen seuroissa, niin niillä rahoilla ei myöskään osteta lajin maailman huippuja palkkatöihin Suomeen. Kun rahalla on nykyään urheilussakin taivaallinen voima, niin luokkaerotkin ovat sen mukaisia.

Koripallossa useimmat ulkolaiset palkkasoturit ovat niinikään vain keskitasoa. Jääkiekko on pieni laji, mutta senkin piirissä häärii runsaasti kaupan olevia NHL-kaukaloista eläkkeelle siirtyneitä pelimiehiä. Lentopallokin ostaa ja vuokraa jonkinverran ulkolaista työvoimaa, Salibandy pärjää pitkälle made in Finland pelaajilla. Samoin käsipallo.

Tärkeintä silti on, että pallo pyörii.

***

Jääkiekon MM-valmentajallamme Lauri Marjamäellä on huolia. Paitsi tähän astinen kolkko taival, tappio jopa Tanskalle, niin nyt MM-kisat eivät kiinnosta Lainetta, Barkovia, Ristolaista eikä Jokista. Myöskään koko NHL:n organisaatio ei päästä MM-kisoihin niitä pelaajia, jotka kamppailevat seurojensa pleijareissa. Joukossa on eri maiden potentiaalisia MM-pelaajia.

Edessä siis kovin tynkäiset kisat. Kaikitenkin kyseessä on laji, mikä on pieni maailmalla, mutta hallitsevan iso Suomessa. Suomen nuorilla pyyhkii hyvin junnuiässä, mutta sen jälkeen Suomella ei niinkään. Miksi?

Kolumni

Asko Mäki

Perussuomalaiset on huono vaihtoehto, mutta yhdessä asiassa Jussi Halla-aho on toivottavasti oikeassa

Demokraatti julkaisi 10.8.2017 Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kolumnin Opposition ääni -palstalla. Julkaiseminen herätti lehden lukijoissa ihmetystä ja pahennustakin. Minustakin Halla-ahon kirjoituksen julkaiseminen tässä lehdessä oli tarpeetonta. Halla-ahon näkemyksiä täytyy nyt kuitenkin kommentoida.

Halla-aho esittää PS:n populistisena puolueena, jonka vastakohta on elitismi. Suomessa ei kuitenkaan ole yhtä yhtenäistä vallanpitäjien ryhmää, eliittiä. Yhteiskunnan eri aloilla on erillisiä eliittejä.

Puolueita johtavat eliitit, kuten vaikka ammattiliittojakin. Kansanedustajat, ministerit ja EU-edustajat ovat politiikan ehdotonta eliittiä. Halla-ahokin on siis eliittiä. Näitä eliittiryhmiä yhdistää kuitenkin se, että niihin kuuluvat on valittu enemmän tai vähemmän demokraattisesti. Suurinta valtaa käyttävä talouselämän johtajien eliitti on sen sijaan valikoitunut omistuksen ja usein perimisen kautta.

Halla-ahon näkemys suomalaisesta yhteiskunnasta on siis vähintäänkin harhaanjohtava.

Vastenmielistä fanatismia Suomessa edustavat ennen kaikkea Jussi Halla-aho ja monet PS:n jäsenet ja kannattajat, ei vain maahanmuuttokriittisyydessään, vaan jopa maahanmuuttajien vastaisuudessaan.

Euroopan unionista (EU) Halla-aho maalaa mörköä, joka estää suomalaisia tekemästä etujensa mukaista politiikkaa. Tosiasiassa EU on yhteistoimintajärjestelmä, jonka linjauksia suomalaiset ovat vahvasti muiden jäsenmaiden edustajien kanssa tekemässä.

EU:ssa mukana oleminen hyödyttää suomalaisia – työntekijöitä, eläkeläisiä, opiskelijoita, pienituloisia – monin verroin enemmän kuin sen puitteissa tehdyt sovitteluratkaisut etujamme rajaavat. Ja monet asiat ratkaisemme edelleen ihan omin nokkinemme, hyvin tai huonosti, mutta ilman EU:ia.

Maahanmuutosta Halla-aho esittää jopa valheellisia väitteitä. Suurin osa Suomeen tulijoista haluaa päästä mukaan suomalaiseen työelämään ja osallistua yhteiskuntamme rakentamiseen edellytystensä mukaan. Valtaosa maahanmuuttajista on tavallisia ihmisiä, jotka haluavat itselleen ja perheelleen hyvän elämän, kuten kaikki ihmiset. Rikollisuus ja uskonnollinen fanatismi ovat kaukana useimpien elämästä.

Vastenmielistä fanatismia Suomessa edustavat ennen kaikkea Jussi Halla-aho ja monet PS:n jäsenet ja kannattajat, ei vain maahanmuuttokriittisyydessään, vaan jopa maahanmuuttajien vastaisuudessaan.

Totta kai suhteellisen suureksi kasvanut maahanmuutto synnyttää ongelmiakin ja uusien suomalaisten sopeutuminen yhteiskuntaan vaatii tukea ja aikaa. Avoin ja myönteinen asennoituminen on tässäkin asiassa silti parempi vaihtoehto, kuin vääristely ja vihan lietsonta. Maahanmuutto on väestöltään vanhenevalle ja vielä melko sulkeutuneelle Suomelle ennen kaikkea mahdollisuus, ei uhka.

Yhdessä asiassa Halla-aho on toivottavasti oikeassa: PS on yksin suomalaisessa puoluekentässä. Se on vaihtoehto, mutta todella huono. Perussuomalaisten linjalla ei ratkaista yhtään suomalaisen yhteiskunnan todellisista ongelmista, joista pahin on suuri työttömyys. Mitä pienemmäksi PS:n kannatus supistuu, sitä parempi.

Asko Mäki
AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Matti Linnanahde

Kirjoittaja on Demokraatin entinen pääkirjoitustoimittaja.

”Edessä voi olla myrskyisä syksy”, arvioi kokenut politiikan tarkkailija

Kulunut kesä on sujunut sisäpolitiikassa suhteellisen leppoisasti. Pienimuotoinen järistys koettiin kesäkuussa, kun perussuomalaiset jakautuivat puolueena ja eduskuntaryhmänä kahtia. Taistelu sieluista on jatkunut sen jälkeen piiri- ja kuntatasoilla.

Jussi Halla-ahon johtamat tynkäperussuomalaiset ryhtyivät nopeasti oppositiopuolueeksi ja Timo Soinin tosiasiassa ohjastamat loikkarit jatkavat kutistuneena hallituspuolueena. Oikeampi termi on kuitenkin takiaispuolue, joka kuvaa soinilaisten tarrautumista ministerinsalkkuihin.

Hallitus jatkoi perussuomalaisten hajoamisen jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut, mikä herätti aivan aiheellisesti valtiosääntöoikeudellista keskustelua. Tyylikkäämpää olisi ollut muodostaa uusi hallitus, koska alkuperäisen poliittista pohjaa ei enää ollut olemassa.

Se, mikä suosii kokoomusta, tuntuu olevan myrkkyä keskustan kannattajakunnalle.

Hallitus on epäilemättä hoitanut rutiiniasiansa kesäkuukausina, mutta hyvin näyttää ministereille jääneen aikaa myös lomailuun. Valtion ensi vuoden budjettiesitys on valmistunut virkamiesvetoisesti ja poliittisia peukalonjälkiä siihen alkaa tulla vasta nyt elokuussa.

Kesän mittaan on julkistettu puolueiden kannatusmittauksia, mutta kun politiikka on ollut säästöliekillä, niihin kannattaa suhtautua varauksella. Jotain niistä pistää kuitenkin silmään.

Perussuomalaiset ovat vajonneet puolueen hajoamisen jälkeen kääpiöryhmäksi ja soinilaisesta siivestä on ainakin aluksi ollut vaikeuksia löytää edes mitattavaa tulosta. Suomalaiset eivät hevin silitä loikkareiden päitä.

Kokoomus on säilyttänyt johtavan aseman puolueen valtiovarainmisteriydestä huolimatta tai ehkä juuri siksi. Ajan henki on siivittänyt kokoomusta jo usean vuoden ajan. Valtiontalouden vaikeudet ovat suosineet puolueen lempiaiheita – julkisen sektorin kurittamista ja kaiken mahdollisen avaamista markkinaehtoiseksi. Niiden raameissa kokoomus voi esiintyä johdonmukaisena.

Mutta se, mikä suosii kokoomusta, tuntuu olevan myrkkyä keskustan kannattajakunnalle. Kannatus on ollut alavireistä, kun hallitus näyttää kokoomusvetoiselta, vaikka keskustalla on pääministerin paikka.

Vielä vaiheessa oleva maakuntauudistuskaan ei riitä kompensoimaan pelkoja, joita keskustaväki kokee, kun sosiaali- ja terveyspalveluja sekä muita keskeisiä toimintoja väännetään kokoomuksen johdolla markkinavetoisiksi. Luottamus keskustajohtoon on omien parissa koetuksella.

Suotta ei Helsingin Sanomien Marko Junkkari olekaan suositellut tarkkailemaan kokeneen ja puolueväen arvostaman kansanedustaja Seppo Kääriäisen reaktioita. Tämä Kirmanjärven oraakkeliksikin kutsuttu mies on keskustassa raskaan sarjan mielipidevaikuttaja.

Kun hallituksen puolella ei tapahdu juuri mitään, ei löydy luontevia tarttumapintoja.

Oppositiopuolueille kesä on aina ongelmallista aikaa. Kun hallituksen puolella ei tapahdu juuri mitään, ei löydy luontevia tarttumapintoja. Tilanne korjaantuu kyllä senkin edestä, kun politiikan syyskausi alkaa täysitehoisesti.

Pelkästään hallituksen ensi vuoden budjettiesitys antaa paljon aiheita ottaa kantaa ja esittää omia vaihtoehtoja. Sote-uudistukseen liittyvät lait ovat edelleenkin kaikkea muuta kuin läpihuutojuttu. Keskustelu rautatieliikenteen avaamisesta ulkomaisille kermankuorijoille on vasta alkanut ja kokonaiskuva maan tasapuolisesta liikennöinnistä on vielä hämärän peitossa.

Edessä voi olla myrskyisä syksy.

Matti Linnanahde

Kirjoittaja on Demokraatin entinen pääkirjoitustoimittaja.

Kolumni

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

EM-koris lähenee, kohta polttaa – Pentti Salmi: Ensimmäinen korisjulkkiksemme pelasi ammatikseen baseballia

Kun Helsingissä pelattaviin koriksen EM-kisoihin on aikaa enää vajaat neljä viikkoa, niin Susijengin julkkispelaaja on ilman muuta Chicagon NBA-joukkueeseen tuhdin miljoonasopimuksen tehnyt Lauri Markkanen.

Mies on myös vastannut huutoon karenssista päästyään, sillä hän oli viime viikonlopun Pietarin turnauksessa suomalaisten kovinta kalustoa. Eikä ole mitään syytä epäillä, etteikö hän jatkaisi tällä viikolla Italiassa pelattavissa maaotteluissa samaa tahtia.

Jos on Markkanen nyt siis korisfanien huulille, niin kuka sitten onkaan ensimmäinen suomalainen tämän pelin julkkis?

1950-luvullahan heitä kansainvälisten pelien alkuaikoina jo syntyi. Silloin Spike Lindholm ja Piikki Suviranta näyttivät, mitä suomalaispelaajat voivat saada aikaan.

Mutta eivät he sittenkään vielä ensimmäisiä olleet. Jo vuonna 1926 kun Suomessa ei kunnolla edes tiedetty, millainen peli koripalloilu yleensä onkaan, suomalaisperäinen Lauri Myllykangas nousi koripalloilun kehdossa USA:ssa maankuuluksi.
Suomen Kuvalehti uutisoi näet 91 vuotta sitten kuvan kanssa Myllykankaasta näin:

”Fitchburgin korkeakoulun koripallojoukkueen kapteeni. Joukkue voitti Yhdysvaltojen mestaruuden koko maan kattavassa kilpailussa Chicagossa huhtik. 1-3 p:nä. Amerikan sanomalehdistössä on ylistävin sanoin puhuttu kapteeni Myllykankaan harvinaisesta taidosta johtaa koripallopeliä.”

EM-koris lähenee kohisten, kohta polttaa.

Myllykangas, joka syntyi suomalaisvanhempien lapsena elokuussa 1909 Fitchburgissa, oli todellinen palloilijalahjakkuus. Yliopistouransa päätyttyä Dartmouth Collegessa 1931 hän sitten siirtyi ammattilaiseksi, muttei suinkaan koripalloilussa vaan lajina oli baseball, pelaten kuusi kautta pääasiassa Montrealin riveissä.

Hän oli mitaltaan 180-senttinen, siis korismittoihin ehkä liian pieni, vaikka huipputaitava olikin. Myllykangas kuoli joulukuussa 1954, siis 45-vuotiaana.

Myllykankaan menestyksestä Chicagon lopputurnauksesta on siis pitkä matka Lauri Markkasen Chicagon pestiin, mutta onpa Chicago jo nähnyt tässä välissä toisenkin suomalaisen tahkovan Bullsin paidassa. Erik Murphy, nykyinen Susijengin ykkösnyrkin mies, kun veti NBA-pelejä siellä niin ikään.

Peli on tietysti Myllykankaan ajoista muuttunut, ja muuttuu edelleen. Varsinkin kansainvälinen pelitempo vaatii pelaajilta aivan toisenlaisia ulottuvuuksia kuin oma kotikutoinen sarjamme. Siksi esimerkiksi Susijengin tiivis kansainvälinen otteluohjelma ennen EM-kotikisoja on suorastaan välttämättömyys. Tällä viikolla vastassa on kahdesti Italia, kerran Turkki ja jatkossa vielä Tshekki sekä Venäjä.

Lopullinen kisajoukkuekin alkaa selvästi hahmottua. Takamiestontillahan suurin paine on ollut. Nyt Roope Ahonen näyttää polvivammansa takia olevan poissa laskuista. Taikuri Teemu Rannikko on jo sen sijaan sementoitu mukaan ja uskon, että Petteri Koponenkin on lopullisessa ryhmässä. Eri asia sitten on, miten pitkä pelaamattomuus vaikuttaa Petskun esityksiin, fyysisessä kunnossa ei liene huomauttamista.

EM-koris lähenee kohisten, kohta polttaa.

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Porvaripolitikointi on urheilussa kehityksen jarruna

Maailman ihailema ja kunnioittama Usain Bolt päättää pitkän uraansa Lontoon MM-kisoissa. On siellä suomalaisiakin, 12 urheilijaa, ilman menestystoiveita. Venäjä puolestaan on töhriytynyt valtiolliseen dopingiin, mikä on johtanut maan sulkemiseen areenoiden ulkopuolelle yleisurheilussa. Lontoossa kyllä kilpailee 19 venäläisurheilijaa, mutta eivät Venäjää edustaen.

Urheilussa on monta särmää.

Uinti ei ole ammatti, jossa raha liikkuisi kuten yleisurheilussa, tenniksessä, golfissa, jalkapallossa tai vaikkapa nyrkkeilyssä, Mutta ei uimarienkaan tarvitse 0lla ilman taaloja. Budapestin MM-uinneissa ME-tuloksesta maksettiin 30 000 dollaria, MM-tittelistä 20 000. hopeasta 15 000 ja pronssista 10 000 dollaria, Sekä loppukilpailupaikasta 8 000 taalaa. Ari-Pekka Liukkonen tienasi siis urakastaan 8 000.

Amerikan uinti oli ylivoimaa. Muut perässäkauhojia. USA otti 18 maailmanmestaruutta ja siinä ohessa myös maailmanennätysaikoja. Naapurimaamme Ruotsin ja koko kisojen kirkkain tähti oli Sarah Sjöström. Pari ME-aikaa ja kolme mestaruutta kartuttivat hänen kukkaroaan noin 140 000 dollarilla.

Suomi pärjäsi vain keskitasoisesti. A-P:n lisäksi Mimosa Jallow, Jenna Laukkanen ja Veera Kiviranta sekä SE:n tehnyt Riku Pöytäkivi uivat plussan puolella.

Jallow korjasi pari kertaa Suomen ennätyksiäkin.

Missä Suomen uinnin kestävyysharjoittelu ja pitempien matkojen uimarit? Heitä oli ennen.

Suomen urheilulla on ollut rikas menneisyys. Kultaa on kahmittu olympiakisoissa roppakaupalla. Näin silloin kun olympia-aate eli vain urheilun eikä rahan aikaa. Aina tuonne 1950-luvulle USAn kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtajan Avery Brundagen päiviin asti.

Suomen olympiasankareita olivat muun muassa työläisurheilijat Hannes Kolehmainen ja Tapio Rautavaara. Nämä nimet siksi, että maassamme on työväen urheilulla ollut kultakantamerkitys.

On meillä kyllä tänäkin päivänä maailmalla menestyjiä. Formulakuskit Valtteri Bottas ja Kimi Räikkönen, tenniksen Henri Kontinen ja trapampuja Satu Mäkelä-Nummela. Myös koripallossa Lauri Markkanen. Paraurheilusta löytyy muutamia kuten Leo-Pekka Tähti.

Mutta jalkapallomme on vajonnut kehitysmaiden joukkoon.

Entä golfin suomalaisten arvojärjestys maailmanlistalla. Mikko Korhonen 193:s, Mikko Ilonen 346:s, Tapio Pulkkanen 359:s, Oliver Lindell 459:s ja Roope Kakko 792:s.

Miksi näin?

Siihen on monta syytä, Otetaanpa yksi niistä. Koko Suomen satavuotisen historian aikana maamme poliittinen oikeisto on ahkeroinut työväen rikkaan urheilun tukahduttamiseksi oman valtansa turvaamiseksi Se on ollut johtolanka – päämäärä. Nyt siinä on lopulta onnistuttu. Kaikki kukat eivät enää kuki. Sotessa oikeisto kyllä ajaa silti valinnanvapautta. Siinä onkin tarkoitus siirtää terveysrahojamme rikkaille firmoille ulkomaille.

Tästä poliittisesta toiminnasta urheilussa esimerkkeinä työväen urheiluseurojen lakkauttamiset ja parhaiden ostot omaan leiriin. Sekä poliittisen vallan käyttö valtionapujen eväämisenä.

Kielipoliittisista syistä johtuen oikeisto sallii ruotsinkielisen järjestön ponniostella. Ja siltä taholta tuleekin näyttöjä. Mutta työväen urhelun liekki on sammutettu.

Nyt Suomen urheilua organisoidaan uudelleen kokoomuksen Kalervo Kummolan kaavoittamana, Suitset olympiakomitean varjon alle. Mutta sillekään foorumin johtopaikoille ei kelpuuteta sellaisia ansioituneita osaajia kuin Antti Kalliomäki, Arto Bryggare, Jani Sievinen, Esa Sievinen, Kari Ormo, Valentin Kononen eikä Sirpa Paateroa eikä Jukka Gustafssonia. Muutamia mainitakseni. Esteenä lähinnä se, etteivät liputa kokoomusta.

Urheilijaedustuskin on vankkaa kokoomusta kun kunnallispoliitikko O-P. Karjlainen ja kansanedustaja Sari Multala ovat ainoita urheilun edustajia Olympiakomiteassa.

Onpa huippu-urheilustamme ykkösvastaavanakin kokoomuspoliitikko Mika Kojonkoski.

Olympiakomitean puheenjohtajana on nyt suunnistaja ja liike-elämässä kannuksia ansainnut Timo Ritokallio. Hänellä on tasapuolisuuden näyttö edessään.

Saapa nähdä antaako hän kaikkien kukkien kukkia Suomen urheilun kukoistamiseksi.

1940-luvulla sotien tiimellyksessä uskottiin kansamme yhdistyvän myös urheilussa. Silloin käytiin maaottelumarssikin Ruotsia vastaan. Puolitoistamiljoonaa suomalaista aina ministereitä myöten haki maaotteluvoiton. Ruotsi sai liikkeelle puoli miljoonaa kävelijää. Meillä oli yhteishenkeä. Yritettiin myös eri lajien yhteistoimintavaliokuntiakin, mutta ne eivät pitkään kelvanneet porvareille. Palattiin menneisyyteen.

Suomen urheilu saadaan jaloilleen kunhan porvaristo lopettaa politikoinnin urheilussa ja antaa arvoa kaikille osaajille. Urheilu on jokaisen suomalaisen omaisuutta. Siksi sitä pitää rakentaa myös yhdessä.

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Eeva-Johanna Eloranta

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).

Sivistys ei ole hifistelyä

Työelämän rakenne muuttuu vinhaa vauhtia muun muassa globalisaation, digitalisaation, tekoälyn ja robotisaation myötä. Tekninen kehitys uhkaa jopa 36 prosenttia ammateista seuraavien kahden vuosikymmenen aikana.

Ammatteja kuolee luovan tuhon myötä, mutta uusia syntyy tilalle. Ihminen saattaa joutua elämänsä aikana kouluttautumaan useampaan eri ammattiin ja vaihtamaan alaa monta kertaa. Elämänikäisestä koulutuksesta on tullut välttämättömyys.

Koulutus ja sivistys eivät ole mitään hifistelyä, vaan paras turva työn saantiin. Suurta huolta herättääkin, ettei sadallatuhannella alle 30-vuotiaista nuorista ole toisen asteen koulutusta.

Kaksisataatuhatta aikuista on vailla vähintään toisen asteen koulutusta. Pelkällä peruskoulupohjalla on vaikeaa nykymaailmassa työllistyä, sillä niitä vanhanajan hanttihommia ei enää ole.

Suomalaisista alle 25-vuotiaista nuorista miehistä viidesosa ja yli 15 prosenttia nuorista naisista onkin työn tai koulutuksen ulkopuolella. Ilman ammatillista koulutusta olevien työurat ovat epävakaita ja lähes kymmenen vuotta muita lyhyempiä.

Viime hallituskaudella oppivelvollisuusiän nostaminen kaatui kysymykseen ilmaisen opetuksen kustannuksista.

Yksinkertainen ratkaisu olisi oppivelvollisuusiän nostaminen. Euroopan maista ainoastaan Turkissa on Suomea lyhyempi oppivelvollisuus. Saksassa ja Hollannissa oppivelvollisuus kestää jopa neljä vuotta pidempään kuin Suomessa. Professorit Roope Uusitalo ja Juho Saari ovat myös kiinnittäneet asiaan huomiota.

Uusitalo mainitsee, että esimerkiksi USA:ssa oppivelvollisuusiän nosto on lisännyt 16-17-vuotiaiden koulunkäyntiä. Se on kasvattanut ihmisten ansiotuloja ja työllisyyttä sekä vähentänyt työttömyyttä, vankilaan joutumisriskiä, avioeroja, teiniraskauksia ja jopa riskiä kuolla seuraavan 10 vuoden aikana.

Viime hallituskaudella oppivelvollisuusiän nostaminen kaatui kysymykseen ilmaisen opetuksen kustannuksista.

Yhteiskunnalle tulee kuitenkin syrjäytymistä huomattavasti halvemmaksi pitää kaikki ihmiset mukana koulutuksessa ja sitä kautta työelämässä. Jokaiselle tulee tarjota mahdollisuus suorittaa vähintään toisen asteen tutkinto ja myös päivittää osaamistaan työelämän muuttuvien tarpeiden mukaan.

Eeva-Johanna Eloranta

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).