Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Ajavatko Ferrarit jo Mersujen ohi?

Suomi on jälleen urheilun tähtitaivaalla. Nastolan nopea kuski Valtteri Bottashan meidät sinne sompaili Bahrainin F1-osakilpailun paalupaikallaan. Mutta varsinainen ajoparemmuus ratkotaan useamman kymmenen kierroksen kisassa. Siinä me suomalaiset emme pitkään aikaan ole olleet ykköspallilla. Alemmilla korokkeilla kylläkin. Kuten nytkin. Bottas jo toisen kerran Mersullaan kolmas, kun kolme kisaa on käyty.

Italialainen Ferrari on astunut pahasti Mersujen varpaille tällä kaudella. Sebastian Vettel on ajaja, joka on ohittanut Lewis Hamiltonin. Toinen Ferrarikuski Kimi Räikkönen on neljäntenä.

Ainakin toistaiseksi. Enää ei ole yksitoikkoista Mersu-vauhtia. Formulakisoissa vauhti on tärkein, mutta varikkokäynneillä on oma taktiikkamerkityksensä rengasvaihtoineen ja ajankohtineen.

***

Presidentti Tarja Halonen on suuri liikunnan ystävä. Hakaniemen torilla hän kysyi tuttavansa, vuosien takaisen maajoukkuekoripalloilijan Sirkka ”Tipsu” Murasen liikuntakuulumisia.

Kuultuaan, että näillä naisilla on edelleenkin kerran viikossa Kisahallissa treenit, niin Tarja kyseli kehtaisiko hänkin tulla mukaan kun hän on niin huono koripalloilija. Tottakai, siellähän sinä kehityt, houkutteli Tipsu.

Jo seuraavalla viikolla presidentti ilmestyikin Kisahallin pukusuojaan ja sieltä kentälle kehittymään. Muistamme koripallosta puhuttaessa, että Tarjan puoliso Pentti Arajärvi on toiminut myös Koripalloliiton puheenjohtajana.

Urheilu- ja liikuntapiireissäkin kasvanut Jan Vapaavuori valittiin äänivyöryllä Helsingin pormestariksi. Tämä tietänee toivottavasti sitä, että nyt helsinkiläiset tulevat kiinnittämään entistä paremmin huomionsa kehonsa kuntoiluun.

Hyvä näin! Ja liikunnalliset onnittelut Jannelle!

***

Ranskalainen aatelismies parooni Pierre de Coubertin herätti olympia-aatteen uudelleen henkiin 1800-luvun lopussa. Tarkoituksena oli luoda harrastustoimintaa ihmisille, joilla oli aikaa urheilla vapaa-aikanaan pyyteettömästi iloa itselleen tuottaen ja korvauksetta kilpailla toisiaan vastaan.

Tältä pohjalta kisailu lisääntyi. . Amatööriyttä vaalittiin tunnontarkasti aina Helsingin olympialaisiin 1952 asti. Erikoisen tarkka oli amerikkalainen olympajohtaja Avery Brundage. Mutta raha voitti sittemmin lopullisesti ja nykyiset olympiakisat pyörivätkin pääosin rahan sanelussa.

Eivät vain urheilun huiput vaan myös liikkeen johtajat kylpevät rahoissa. Kuten tuleva olympiakomiteamme toimitusjohtaja. Menossa on valintaprosessi. Ehdokkaina on EM-kisojen taloustappiollinen Antti Pihlakoski, Lahden MM-hiihtojen Janne Leskinen sekä kansainvälisen ja ison voimistelutapahtuman Maria Laakso, joka teki kisoista plussatuloksen.

Kun olympiarenkaidemme tärkein tehtävä tulevan toimarin toimenkuvassa on talous, niin kuka näistä valitaan? Komitean puheenjohtajana on talouselämän iso vaikuttaja Timo Ritakallio.

***

Suomen urheilu saa piristävää elixiiriä maahanmuuttajista sekä osto- ja vuokrapelaajista eri lajien joukkueisiin. Menestyskin riippuu aika paljon siitä minkälaiset kaupat ja värväykset on osattu tehdä. Pelisilmää pitää myös ostajien taitaa.

Jalkapallon alkaneessa Veikkausliigassa on runsaasti ulkolaisia pelaajia. Osa heistä on jo Suomen kansalaisia ja siten maajoukkuekelvollisia. Niin maajoukkueessamme kuin seuroissakin nämä pelaajat ovat osaamistasoltaan sieltä parhaasta suomalaisesta päästä.

Tämä ei kuitenkaan ole vielä mikään menestyksen mittapuu kansainvälisittäin. Kun tiedetään, etteivät isot setelit liiku Suomen seuroissa, niin niillä rahoilla ei myöskään osteta lajin maailman huippuja palkkatöihin Suomeen. Kun rahalla on nykyään urheilussakin taivaallinen voima, niin luokkaerotkin ovat sen mukaisia.

Koripallossa useimmat ulkolaiset palkkasoturit ovat niinikään vain keskitasoa. Jääkiekko on pieni laji, mutta senkin piirissä häärii runsaasti kaupan olevia NHL-kaukaloista eläkkeelle siirtyneitä pelimiehiä. Lentopallokin ostaa ja vuokraa jonkinverran ulkolaista työvoimaa, Salibandy pärjää pitkälle made in Finland pelaajilla. Samoin käsipallo.

Tärkeintä silti on, että pallo pyörii.

***

Jääkiekon MM-valmentajallamme Lauri Marjamäellä on huolia. Paitsi tähän astinen kolkko taival, tappio jopa Tanskalle, niin nyt MM-kisat eivät kiinnosta Lainetta, Barkovia, Ristolaista eikä Jokista. Myöskään koko NHL:n organisaatio ei päästä MM-kisoihin niitä pelaajia, jotka kamppailevat seurojensa pleijareissa. Joukossa on eri maiden potentiaalisia MM-pelaajia.

Edessä siis kovin tynkäiset kisat. Kaikitenkin kyseessä on laji, mikä on pieni maailmalla, mutta hallitsevan iso Suomessa. Suomen nuorilla pyyhkii hyvin junnuiässä, mutta sen jälkeen Suomella ei niinkään. Miksi?

Kolumni

Tino Aalto

Kirjoittaja on punavuorelainen SDP:n rivijäsen, jonka mielestä Turku on Suomen kaunein kaupunki.

Uutta Forssan ohjelmaa ei tule – eikä sellaista tarvita

Sosialidemokraattien tilaisuuksissa palataan usein perimmäisten kysymysten ääreen. Forssan ohjelman tavoitteet on saavutettu ja politiikan uutta suuntaa etsitään kuumeisesti. Myös mediassa huoli sosialidemokratian tilasta on jopa liikuttavan laaja.

Maailman muuttuessa yhä nopeammin myös pitkän tähtäimen suunnitelmien rakentaminen vaikeutuu. Nopeasti kehittyvässä maailmassa jopa yrityksillä on vaikeuksia hahmottaa ja ennustaa oman erikoisalansa kehitystä. Samaan aikaan SDP:n odotetaan tekevän vastaava temppu kokonaisvaltaisesti yhteiskunnalle.

Tehtävä on mahdoton. Siksi uuden Forssan ohjelman perään haikailu onkin syytä lopettaa.

Unelmoimalla uudesta uljaasta toimenpideohjelmasta me sosialidemokraatit ajamme itsemme ahtaaseen umpikujaan, josta on vaikea päästä pois. Puhumalla toistuvasti hukassa olevista tavoitteistamme me luomme itseään toteuttavan ennustuksen siitä, ettei sosialidemokratialle ole suomalaisille mitään tarjottavaa. Näin ei kuitenkaan ole.

Uuden Forssan ohjelman perään haikailu on syytä lopettaa.

Menneisyydessä poliittisilla päätöksillä on asetettu yhteiskunnalle raamit, joiden puitteissa ihmisten pitää toimia. Nykytilassa poliittisten päätösten suhteellinen valta heikkenee ja siten ne eivät aina vaikuta suoraan yhteiskunnalliseen kehitykseen. Tulevaisuudessa SDP:n tulisi tunnistaa todelliset vaikuttamisen paikat ja tarjota ihmisille vaihtoehtoja siitä, kuinka päätöksillä pystytään vauhdittamaan ja toisaalta estämään suuria kehityskulkuja.

Puolueen on muokattava joustavasti omia kantojaan ja tarjottava visioissaan esimerkiksi työn murrokseen, ilmastonmuutokseen, digitaaliseen kehitykseen ja kaupungistumiseen liittyen arvopohjaista ohjausta.

Konkreettinen esimerkki tällaisesta politiikasta nähtiin muutama viikko sitten, kun Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar esitti kaupunkiin yöpormestaria. Yhteiskunta pyörii jo nyt lähes ympärivuorokautisesti ja tulevaisuudessa vauhdin voidaan olettaa kiihtyvän. Yöpormestari-ehdotus on hyvä esimerkki siitä, kuinka kieltämisen sijaan vallitsevan kehityksen varjopuolet tunnistetaan ja niihin reagoidaan.

SDP menestyy tulevaisuudessa, kun se tarjoaa parhaan mahdollisen vaihtoehdon kansalaisille siitä, miten sen tekemillä päätöksillä voidaan rakentaa parempi elämä suurien kehityskulkujen myllertäessä koko yhteiskuntaa.

Tino Aalto

Kirjoittaja on punavuorelainen SDP:n rivijäsen, jonka mielestä Turku on Suomen kaunein kaupunki

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Kari Arola

Kirjoittaja on Uutispäivä Demarin ja SAK:n Palkkatyöläisen entinen päätoimittaja.

Iäkkäät ihmiset on jätetty pulaan digiloikkaavassa teknologiahuumassa – ”Toivoisin, että arjen asiointi sujuisi – enkä ole toiveineni yksin”

En ole varma, kuulunko enää kansakuntaan, kun en katsonut koko Suomen suosikkiohjelmaa – Linnan juhlia. Ne olivat kai jonkin sortin varikkobileet, koska juhlien kauneinta asua kantanut Minttu Räikkönen on vauhtiautoilija Kimin vaimo. En piittaa formuloistakaan.

Demokraattisella äänestyksellä tehty pukuvalinta painuu nyt kansakunnan yhteiseen, kollektiiviseen muistiin ja antaa isänmaalle voimaa seuraaviksi vuosikymmeniksi.

Minä en sitä pitkäaikaista voimaa tarvitse. Sen sijaan ikääntyneenä kansalaisena toivoisin, että arjen asiointi sujuisi. Enkä ole toiveineni yksin.

Ukko kiroili, että hän on ikänsä asunut Stadissa, eikä enää osaa matkustaa bussilla.

Valtionrautatiet teki lippu-uudistuksen tai mikä lie ollut. Ikäiseni tenniskaveri kertoi, miten Tammisaaressa vanhat ukot ja mummot yrittivät ostaa junalippua jostain automaatista. Eivät onnistuneet. Juna meni ohi.

Pysäköin Helsingin Hietalahdentorin laitaan. Edessä oli pariskunta, juhlatamineissaan. Mies tuoksui partavedelle ja nainen hajuvedelle. Olivat kai menossa balettiin. Herra yritti saada pysäköintilippua kortillaan, koska kolikot eivät uuteen digimittariin enää kelpaa. Maksamisesta ei tullut mitään. Olin vähän kokeneempi ja pyysin saada neuvoa. Opastin. Olen monta kertaa itsekin tuskaillut uusien parkkiautomaattien kanssa. Ihan kauheita. Entiset kolikon nielijät olivat hyviä.

Menimme  kaverini kanssa Tapiolaan itäisestä Hesasta pelaamaan tennistä. Masa sanoi, et on kätsää ostaa metrolippu mobiilisovelluksella. Yritimme maksaa sillä molemmat. Palvelu ei toiminut.

Jouduin matkustamaan pummilla ja odotin, että tulisi nyt edes lipuntarkastaja antamaan sakot ja opastaisi samalla, miten mobiililippu ostetaan. Lisättäköön rangaistustani lieventävänä seikkana, että myöskään Kulosaaren metroaseman lippuautomaatti ei toiminut, kun yritin ostaa siitä kertalippua. Masakin ehkä matkusti pummilla. Lippua hän ei näet saanut, vaikka laittoi luottokorttinsa tiedot jonnekin pilveen.

Ennen Hesan julkisessa liikenteessä saattoi liikkua leimauttalla pahviläpyskän kuin kellokortin. Se oli helppoa. Nyt busseissa on moderni moninäyttöinen härpäke. Kuukausi sitten naapuripysäkiltä noussut ikäiseni kaveri yritti maksaa matkansa tällä arjen designin käyttäjäystävällisellä ihmevehkeellä. Ei onnistunut. Ukko kiroili, että hän on ikänsä asunut Stadissa, eikä enää osaa matkustaa bussilla.

Netittömiä on suomalaisista puoli miljoonaa.

Digiloikkaavassa teknologiahuumassa iäkkäät ihmiset ovat pulassa. Minäkin, vaikka olen ns. korkeasti koulutettu.

Miten ihmeessä vähän kouluja käyneet vanhat ihmiset, joilla ei varaa, tietokoneisiin, nettiyhteyksiin ja älypuhelimiin ja joilla ei ole pankkikorttia, voivat hypätä tätä digiloikkaa?

Kuinka pientä eläkettä saava vanhus hoitaa pankkiasiansa ja viranomaisyhteytensä netin kautta, kun hänellä ei ole nettiä eikä älypuhelinta? Netittömiä on suomalaisista puoli miljoonaa.

Ja soitapa miltei minkä hyvänsä lafkan tai viranomaisen asiakaspalveluun! Sieltä vastaa automaatti, joka ilmoittaa, että valitettavasti linjoillamme on poikkeuksellisesti ruuhkaa.

Sitä paitsi älypuhelimet valehtelevat. Kännykkäni lähetti minulle kuukausi sitten tiedon, että minulle on erikoislääkärin vastaanottoaika Myllypuron terveyskeskuksessa. Varmisti pari kertaa, että aikaa ei todellakaan ole. Joulukuun 8. päivän aamuna älypuhelin muistutti, että lääkäriaika on klo 9.00. Ajoin kiireesti paikalle. Virkailija tuijotti kännykkääni ja tarkisti jälleen omalta päätteeltään, että aikaa ei ole. Merkkasi silti tiedostoihin, että olin käynyt paikalla.

Takaisin alkuun. Valtiollisen itsenäisyytensä tasavuosia juhlinut Suomi tarjosi kaikille kansalaisilleen – syrjäytyneille ja meille muille digiavuttomille – suoran televisiospektaakkelin pöyhkeilevästä kolttukisasta joulukuun kuudentena. Hyväkö Suomi?

P.S. Linnan pirskeiden aikaan räpiköin aivan pressan palatsin etupihalla Allas Sea Poolissa ja ähkin päivän kuntouintitavoitettani. Hienoa, että Hesaan on tullut lisää yleisiä uintisaunoja. Niissä käy paljon turisteja, joille on kiva kertoilla Suomen nykypäivästä ja historiasta.

Kari Arola

Kirjoittaja on Uutispäivä Demarin ja SAK:n Palkkatyöläisen entinen päätoimittaja.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Tiina Arlin

Varakunnallisvaltuutettu Vantaa

Työtä välttelevien tarinat otsikoissa enteilevät tulevia uusia heikennyksiä työttömyysturvaan

Hallitus on varmasti taas tekemässä leikkauksia työttömyysetuuksiin tai järjestämässä uusia kyykytystoimenpiteitä työttömille.Miksi muutoin näitä työtä vältteleviä Mikkoja, Juusoja ja Osseja on päivittäin otsikoissa? Kansan tukea haetaan työttömien olojen kurjistamiselle. Kaikki työttömät tulee helposti leimatuksi työtä vältteleviksi juopoiksi pummeiksi, jotka elää ruhtinaallisesti muiden rahoilla.

Niitä juttuja ei juuri missään näe, kun työttömät hakevat satoja työpaikkoja eivätkä silti tule palkatuksi. Tositarinat siitä, että terveille ja työkykyisille työttömille tarjotaan vain palkatonta työtä kokeiluna tai kuntoutuksena, loistavat poissaolollaan. Työttömien määrä vaihtelee kysyttävältä taholta 200 000- 600 000 välillä. Vale, emävale, tilasto.

Te-palvelujen nettisivulla koko Suomessa on juuri nyt kokoaikaisia yli 12kk kestäviä palkallisia työpaikkoja auki  6992 kpl. Tuossa mukana siis lääkärit, johtajat, insinöörit ja muutkin korkeakoulutusta vaativat tehtävät. Siinäpä on jakamista sadoille tuhansille työttömille. Tuonne vaan tekemään hakuja ja katsomaan osuuko kohdalle omaa osaamista ja työkykyä vastaavia hommia lähimainkaan kotiseutuasi. Pitää ottaa huomioon, että kaikille muutto työn perässä ei ole mahdollista.

Työttömiä syytetään ja rangaistaan työttömyydestä, vaikka pula on selkeästi palkanmaksajista. Vihan lietsonta työttömiä kohtaan ei työpaikkoja lisää. Nykyaikana ei muutenkaan kenenkään työpaikka ole varma ja pysyvä, joten kannattaa miettiä mitä toivoo työttömille sanottavan tai tehtävän.

Työttömyys voi nimittäin osua omalle kohdalle ennemmin kuin arvaakaan.

Tiina Arlin

Varakunnallisvaltuutettu Vantaa

Kolumni

Pekka Myllyniemi

Kirjoittaja on entinen kansanedustaja ja Lohjan kaupunginjohtaja.

Valtalaki oli itsenäisyysjulistuksen esinäytös – sen kaatuminen jyrkensi kansan kahtiajakoa

Suomi juhlii tänä vuonna satavuotista itsenäisyyttään valtiona. Suomen senaatti päätti itsenäisyysjulistuksesta tiistaina 4.12.1917. Eduskunta hyväksyi itsenäisyysjulistuksen joulukuun 6. päivänä äänin 100-88. Suomen itsenäiseksi julistautumista vuonna 1917 olivat edeltäneet dramaattiset tapahtumat.

Suomen suuriruhtinas, Venäjän tsaari Nikolai II oli syrjäytetty maaliskuussa samana vuonna niin kutsutussa helmikuun vallankumouksessa. Venäjän heikkouden rohkaisema sosialistienemmistöinen eduskunta julistautui korkeimman vallan käyttäjäksi Suomessa. Tavallaan valtalaki oli itsenäisyysjulistuksen esinäytös.

Valtalain toimeenpano loppui kuitenkin lyhyeen. Venäjän väliaikainen hallitus hajotti eduskunnan. Yksituumainen eduskunta olisi ehkä pysynyt kasassa, mutta porvarilliset hyväksyivät hajotuksen ja panostivat uusiin vaaleihin. Sosialistit syyttivät heitä maanpetoksesta. Valtalain kaatuminen jyrkensi kahtiajakoa.

Lokakuun 1917 vaaleissa voimasuhteet kääntyivät sosialistien tappioksi 92-108. Vasemmiston menetettyä eduskunnassa enemmistönsä se alkoi radikalisoitua entistä enemmän. Sosialidemokraatit eivät enää osallistuneet hallitusvastuuseen. Svinhufvudin senaatti jäi selkärangattomaksi. Virkamiesten sana ei paljon painanut paikallistasollakaan. Maassa vallitsi hallituspula ja valtatyhjiö. Sitä täydentämään kiirehtivät aseelliset järjestöt.

Aktivistit perustivat suojeluskuntia, joihin haluttiin myös työväkeä, mutta radikalisoituva työväenliike ja sosialidemokraattinen puolue julistivat porvarien järjestyskaartit vihollisikseen ja alkoivat muodostaa työväenkaarteja.

Suomeen sijoitetussa venäläisessä sotaväessä vallitsi ”svoboda”.

Kerenskin hallitus pyrki pitämään Suomeen sijoitettua valtavaa sotaväkeä komennossaan, mutta sotaväessä vallitsi epäjärjestys, ”svoboda”.

Se merkitsi käytännössä Helsingissä ja muualla Suomessa melkoista kaaosta. Rikollisuus räjähti. Järjestysvallan romahdus ja venäläisten kurittomien sotilaiden väkivallan teot, maatalouslakot, elintarvikekeinottelu ja taloudellisen nousukauden jyrkkä loppu ajoivat maan syksyyn 1917 tultaessa elintarvikepulaan.

Kun eduskunta ja senaatti olivat vihollisen käsissä, työväenliike ei parlamentarismista perustanut. Viikko Pietarin bolševikkivallankaappauksen jälkeen käynnistyi yleislakko ”Me vaadimme” -ohjelmalla. Se koski palkkoja, elintarvikkeita ja kunnallislakeja.

Lakko oli myös valtapolitiikkaa kovin keinoin ja pitelemättömin seurauksin. Yhden lakkoviikon aikana sattui kymmeniä poliittisia surmia ympäri maata. Verilakon kuuluisin kuolonuhri oli kauppaneuvos Alfred Kordelin.

Sisällissodan jälkeen uhkasi Suomen muuttuminen saksalaiseksi kuningaskunnaksi.

Joulukuun 4. päivän itsenäisyysjulistus oli Svinhufvudin senaatin ohjelman ensisijainen tavoite: ”maan poliittisen riippumattomuuden turvaaminen”. Erityisesti ajankohtaan vaikutti kuitenkin toisaalta Saksan toiminta ja suoranainen kehotus itsenäisyysjulistuksen antamiseen. Toisaalta senaatille itsenäisyyden julistamisen teki mahdolliseksi Pietarissa marraskuun alussa 7.- 8.päivinä tapahtunut bolševikkien vallankaappaus.

Seuraavana vuonna 1918 kahtiajakautunut kansa jouti kokemaan punakapinan, vapaustaistelun ja lopulta verisen sisällissodan, joka seurauksineen vaati lähes 40 000 ihmisen hengen.

Sisällissodan jälkeen uhkasi Suomen muuttuminen saksalaiseksi kuningaskunnaksi. Vaati Saksan häviämisen maailmansodassa, ettei näin käynyt. Suomen muuttuminen suomalaiseksi tarvittiin tasavaltainen hallitusmuoto heinäkuun 17. päivänä 1919 ja K.J.Ståhlberg ensimmäiseksi tasavallan presidentiksi sekä lisäksi Tarton rauha ja punavankien armahtaminen.

Vasemmisto ajoi itsenäisyyspäiväksi marraskuun 15. päivää.

Itsenäisyyspäivän vieton ajasta on ollut useita mielipiteitä.

Itsenäisyyden alkuvaiheessa oikeiston mielestä Suomi irrottautui Venäjästä vasta sisällissodan päätyttyä. Vasemmisto puolestaan ajoi itsenäisyyspäiväksi marraskuun 15. päivää, koska kansanvaltaa edustanut Suomen eduskunta oli tällöin julistautunut korkeimman vallan käyttäjäksi.

Laajemmin joulukuun 6.päivää on vietetty itsenäisyyspäivänä vuodesta 1919 lähtien.

26.11.1937 annetun lain 1§:n nojalla ”Suomen itsenäiseksi tasavallaksi julistamisen muistoksi on joulukuun kuudetta päivää, jota tässä laissa sanotaan itsenäisyyspäiväksi, vuosittain vietettävä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä.”

Pekka Myllyniemi

Kirjoittaja on entinen kansanedustaja ja Lohjan kaupunginjohtaja.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Erkki Tuomioja

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).

Turvallisuuspolitiikka ei voi olla sisäänpäin käpertyvää varautumista, kirjoittaa Erkki Tuomioja

Suomi juhlii 100-vuotista itsenäisyyttään. Monet maat maailmassa voivat juhlia pitempiaikaista itsenäisyyttä, mutta harvoissa se on perustunut yhtä pitkäaikaiseen kansanvaltaan kuin Suomessa.

Olimme ensimmäinen maa joka jo vuonna 1906 toteutti yleisen ja yhtäläisen ja ääni- ja vaalioikeuden sekä miehille että naisille. Vuoteen 1917 mennessä vain Norja, Tanska ja Islanti olivat valtiollisella tasolla tehneet samoin.

Kansanvalta on Suomessakin ollut monesti koetuksella, mutta sisällissodan jälkeen hyväksytty tasavaltalainen perustuslaki on kuitenkin keskeisiltä piirteiltään edelleen voimassa. Se hyväksyttiin sen jälkeen kun valkoisen Suomen kuningashaaveet romahtivat Saksan keisarikunnan luhistumiseen syksyllä 1918, mikä samalla pelasti Suomen päätymästä Saksan vasallivaltioksi.

Demokratiamme kesti, vaikka natisten.

1930-luvulla fasismin nousu Euroopassa uhkasi demokratiaa, mutta Suomessa vaara torjuttiin. Suomi joutui toiseen maailmansotaan mukaan, ensin Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi ja jatkossa ajautuen Natsi-Saksan kanssasotijaksi, mutta demokratiamme kesti, vaikka natisten, nämäkin koettelemukset.

Demokratiamme on kestänyt siksi, että se ei ole tarkoittanut ainoastaan kaikkien tasavertaista oikeutta päättää vapaissa vaaleissa kansakunnan suunnasta vaan siksi, että tämän valtiollisen kansalaisoikeuden rinnalla olemme halunneet asteittain toteuttaa ja laajentaa kansanvallan tasa-arvo periaatteen myös koskemaan taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä perusoikeuksia.

Sodan jälkeen olemme onnistuneet rakentamaan hyvin toimivan pohjoismaisen hyvinvointivaltion. Sen kansalaisina voimme olla ylpeitä siitä että Suomi on jo usean vuoden ajan arvioitu maailman vähiten epäonnistuneeksi valtioksi.

Koskaan aikaisemmin ei tällainen keskinäisriippuvuus ole ollut yhtä selvää kuin tänään.

Itsenäisyys ei ole koskaan tarkoittanut täydellistä riippumattomuutta muista. Päinvastoin, itsenäisyyden edellytys on, että osaamme toimia oikealla tavalla yhdessä niin naapureiden kanssa, Euroopan unionissa kuin koko kansainvälisen yhteisön jäseninä. Koskaan aikaisemmin ei tällainen keskinäisriippuvuus ole ollut yhtä selvää kuin tänään.

Suomenkin turvallisuuden suurimmat haasteet liittyvät ilmastonmuutokseen, luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen ja muuhun maailmanlaajuiseen kestämättömään kehitykseen. Myös sosiaalinen kestämättömyys ja globalisaation tuomion hyötyjen räikeän epätasa-arvoinen jakaantuminen voivat johtaa arvaamattomiin kriiseihin ja konflikteihin. Suomessa ei kuitenkaan vielä ole sellaisia etnisiä, uskonnollisia, kielellisiä tai sosiaalisia jakolinjoja jotka voisivat aiheuttaa sisäistä epävakautta ja joita ulkopuoliset voisivat käyttää meitä vastaan vihamielisissä tarkoituksissa.

Tällaisessa maailmassa turvallisuuspolitiikka ei voi olla sisäänpäin käpertyvää varautumista, vaan sen tulee olla kriisien ja konfliktien ratkaisuun ja ennaltaehkäisyyn suuntautuvaa aktiivista vaikuttamista. Elämme kasvavan ja jakamattoman keskinäisriippuvuuden maailmassa, jossa kestävyyttä ja turvallisuutta ei synny voimapolitiikalla, rajojen sulkemisyrityksillä eikä vastakkainasetteluilla vaan ainoastaan mahdollisimman laajalla monenkeskisellä yhteistyöllä.

Erkki Tuomioja

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).