Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Akava ehdottaa työttömyysturvaan leikkurin ja palautuksen yhdistelmää – ”Etuuden maksaminen takaisin toimii kannustimena työllistyä”

Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava ehdottaa, että työttömyysturvaa uudistettaessa valmisteltaisiin niin kutsutun palauttavan työttömyysturvan käyttöä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Työmarkkinajärjestön mallissa työttömyysturvaa leikattaisiin työttömyyden pitkittyessä, mutta leikattu osa palautettaisiin työttömälle tämän työllistyessä.

– Akavan ehdotuksen ydinajatus on, että työttömyyden pitkittyessä osa työttömyysetuudesta siirretään sivuun, sanoo Akavan ekonomisti Heikki Taulu tiedotteessa.

– Etuuden maksaminen takaisin toimii kannustimena työllistyä, hän jatkaa.

Akavan esittämässä esimerkissä ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa leikattaisiin kolme prosenttia, jos työttömyys jatkuu kolmen kuukauden jälkeen. Kuuden kuukauden jälkeen leikattaisiin kuusi prosenttia. Esimerkiksi 1 500 euron tasoisella ansiosidonnaisella leikkauksista kertyisi vuoden aikana vajaat 700 euroa, jotka työtön saisi työllistyessään.

Työmarkkinajärjestö huomauttaa, että muun muassa leikkurin portaiden määrää ja niiden suuruutta pitää tarkastella jatkovalmistelussa. Akavan ehdottama malli ei muuttaisi työttömyysturvan kestoa tai rahoituksen kokonaismäärää.

Mallin ajatuksena on parantaa työn hakemisen ja vastaanottamisen kannattavuutta.

Akavan mukaan palauttava työttömyysturvamalli on uusi juonne keskusteluun työttömyysturvan uudistamisesta. Mallin ajatuksena on parantaa työn hakemisen ja vastaanottamisen kannattavuutta.

Hallitus tavoittelee 75 prosentin työllisyysastetta ja vähintään 60 000:ta uutta työllistä vuoden 2023 loppuun mennessä. Ensimmäisinä työllisyystoiminaan hallitus aikoo käynnistää esimerkiksi alueelliset kuntakokeilut, joilla pyritään parantamaan pitkäaikaistyöttömien ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä töihin. Lisäksi muun muassa palkkatukea uudistetaan ja laajennetaan.

STT–Mika-Matti Taskinen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE