Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Akava: lainsäädäntöä tiukennettava – “Jokaisella on oikeus turvalliseen työympäristöön”

iStock

Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava esittää, että lainsäädäntöä tiukennetaan, jotta häirintää ja väkivaltaa työelämässä voidaan ennaltaehkäistä ja poistaa tehokkaammin.

Demokraatti

Demokraatti

Muutokset voidaan Akavan mukaan tehdä työturvallisuuslain kokonaisuudistuksen yhteydessä.

– Jokaisella on oikeus turvalliseen työympäristöön. Epäasiallista kohtelua, häirintää ja väkivaltaa esiintyy työelämässä lainsäädännön velvoitteista huolimatta. Turvallisella työympäristöllä on merkittävä vaikutus työntekijöiden hyvinvointiin ja työkykyyn. On tärkeää, että työpaikoilla on epäasiallisen käytöksen ja häirinnän poistamiseksi selkeät menettelytavat, jotka tehdään tutuiksi henkilöstölle jo perehdytysvaiheessa sekä rohkaistaan ottamaan mahdolliset ongelmatilanteet esille, Akavan työmarkkinajohtaja Katarina Murto korostaa tiedotteessa.

Hänen mukaansa lainsäädännössä pitää täsmentää työnantajan velvollisuutta ennaltaehkäistä ja ryhtyä toimiin häirinnän ja epäasiallisen kohtelun sekä väkivallan poistamiseksi.

– Työnantajalla pitää olla velvollisuus varmistaa, että häirintä tai muu epäasiallinen kohtelu myöskin loppuu.

Akavan mielestä työnantajan velvollisuutta järjestää työ- ja työskentelyolosuhteet pitää täsmentää lainsäädännössä väkivallan uhkan ja väkivaltatilanteiden ennaltaehkäisemiseksi.

– Yksintyöskentelyä on rajoitettava velvoittavammin. Jos työntekijä joutuu työssään väkivallan tai sen uhan kohteeksi, hänellä pitää olla oikeus saada tukea ja jälkihoitoa työterveyshuollossa. Esitämme, että työturvallisuuslakiin lisätään työturvallisuusrikkomuksena häirintää ja väkivallan uhkaa koskevien säännösten noudattamisen laiminlyönti.

“Vajaa puolet väkivaltaa kokeneista kertoi, että työnantaja ei ollut puuttunut tilanteeseen.”

Akava Works -kyselyn mukaan 23 prosenttia akavalaisista on kokenut työssään väkivaltaa tai sen uhkaa ja 36 prosenttia häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua kolmen viime vuoden aikana. Väkivallan kohteeksi joutuminen on naisilla yleisempää kuin miehillä, alle 45-vuotiailla yleisempää kuin tätä vanhemmilla ja kunnissa yleisempää kuin muilla työnantajasektoreilla.

– Vajaa puolet väkivaltaa kokeneista kertoi, että työnantaja ei ollut puuttunut väkivaltaan. Syynä oli 17 prosentilla se, että työnantaja ei tiennyt koetusta väkivallasta. Vajaa kolmannes kertoi, että väkivaltaan ei ollut puututtu, vaikka asiasta tiedettiin. Työnantaja oli puuttunut tilanteeseen joka kolmannen väkivaltaa kokeneen kohdalla ja 10 prosentilla väkivalta oli myös vähentynyt tai loppunut työnantajan toimenpiteiden jälkeen, tutkija Joonas Miettinen kertoo.

Häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua kokeneista 39 prosentilla työnantaja oli puuttunut häirintään. Useampi kuin joka kymmenes kertoi, että epäasiallinen kohtelu oli vähentynyt tai loppunut työnantajan toimenpiteiden jälkeen. Työnantaja ei ollut puuttunut tilanteeseen 31 prosentilla häirintää kokeneista, vaikka tiesi asiasta ja 19 prosentilla, koska ei tiennyt asiasta.

– On ikävää, että näin moni on jättänyt kertomatta esihenkilölleen tai työnantajalleen työssään kohtaamastaan häirinnästä, epäasiallista kohtelusta tai väkivallasta tai sen uhasta. Suomalaisessa työelämässä ja työkulttuurissa on paljon hyvää, mutta on selvää, että epäasiallisen kohtelun, häirinnän ja väkivallan esiintymistä työssä ei voida hyväksyä. Siksi tarvitsemme sekä lainsäädäntömuutoksia että laajaa yhteiskunnallista keskustelua, jotta työssä koettu turvallisuus ja työhyvinvointi parantuvat, Murto korostaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE