Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Akavalainen liitto hyppäsi pois keskusjärjestöjunasta

Akavatalo Helsingin Pasilassa.

Akavalainen KTK Tekniikan Asiantuntijat on irtaantunut hankkeesta, jonka tarkoitus on luoda yhteinen työntekijöiden ja toimihenkilöiden keskusjärjestö SAK:laisten, STTK:laisten ja eräiden akavalaisten liittojen pohjalle.

Tekniikan Asiantuntijoiden mukaan järjestö on jo saanut hankkeesta sen, mitä järjestö alun perin lähti selvittämään. Tavoitteena oli puheenjohtaja Keijo Houhalan mukaan selvittää yhteistyömahdollisuuksia muiden julkisen sektorin teknisten kanssa.

Houhalan mukaan hallituksen isot uudistukset, sote ja maakuntavirasto, ovat kiihdyttäneet julkisen sektorin teknisten tarvetta kiinteämpään yhteistyöhön.

KTK Tekniikan Asiantuntijat ry on teknisten alojen koulutettujen asiantuntijoiden ammattiliitto. KTK on Akavan jäsenjärjestö. Sillä on noin 10 000 jäsentä.

Korjattu tieto kello 11.15: KTK ei ole Akavan suurin teknisen alan jäsenjärjestö, kuten jutussa kerrottiin alun perin. Tekniikan akateemisten ja Insinööriliiton jäsenmäärät ovat korkeampia. KTK ilmoittaa olevansa Akavan suurin julkisen sektorin tekniikan jäsenjärjestö.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE