Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Akavan kysely julki – “On yllättävää, että näinkin moni yritys haluaa sopia palkanalennuksista, lomautuksista ja irtisanomisista”

Akava Worksin teettämän kyselyn mukaan lähes 90 prosenttia yritystyönantajista haluaa neuvotella työehdoista paikallisesti. Yleisintä on halu neuvotella palkoista ja työajoista. Kyselyn mukaan 70 prosentissa yrityksistä on tehty paikallisia sopimuksia edeltävien kolmen vuoden aikana.

Demokraatti

Demokraatti

“Paikallisella sopimisella voidaan saavuttaa merkittäviä hyötyjä, kuten joustavuutta sekä työhyvinvointi- ja tuottavuushyötyjä. Työehtosopimuksen vähimmäistasoa paremmista palkankorotuksista ja työehdoista voi sopia nykyisinkin. Paikallisen sopimisen edistäminen ja hyödyt uhkaavat kuitenkin hämärtyä, jos ei tuoda avoimesti esiin, mitä sillä tavoitellaan, miksi ja mille tasolle”, sanoo Akavan työmarkkinajohtaja Katarina Murto tiedotteessa.

Kyselyn perusteella palkanalennuksista haluaa neuvotella paikallisesti jopa 53 prosenttia yritystyönantajista. Irtisanomisista ja lomautuksista haluaa neuvotella paikallisesti yli 60 prosenttia yritystyönantajista.

“On yllättävää, että näinkin moni yritys haluaa sopia palkanalennuksista, lomautuksista ja irtisanomisista. Tämä kertoo valitettavasti sen, että monilla työnantajilla on halu sopia paikallisesti työehtojen heikennyksistä ja työsuhdeturvasta.”

Kyselyn mukaan 82 prosenttia yritystyönantajista haluaa neuvotella työehdoista ensisijaisesti jonkun muun kuin henkilöstön valitseman edustajan kanssa.

Yleissitovaa työehtosopimusta noudattavista järjestäytymättömistä työnantajista 49 prosenttia haluaa neuvotella suoraan henkilöstön kanssa ja 37 prosenttia yksittäisen työntekijän kanssa. Järjestäytyneistä yrityksistä suoraan henkilöstön kanssa haluaa neuvotella 36 prosenttia ja yksittäisen työntekijän kanssa 35 prosenttia.

Ylempiä toimihenkilöitä edustavan neuvottelujärjestö Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n puheenjohtaja Teemu Hankamäki on huolissaan siitä, että työehtojen heikennyksistä halutaan neuvotella ilman henkilöstön edustajaa.

Lisää aiheesta

“Sopimisen mahdollisuuksia on paljon, mutta neuvottelut vaativat aikaa, luottamusta ja osaamista. Mitä tasaveroisempi neuvotteluasema työpaikalla on, sitä todennäköisemmin sopiminen onnistuu ja se on aitoa sopimista. Yksittäinen työntekijä on usein altavastaajana työnantajan kanssa käydyissä neuvotteluissa. Hän joustaa ja saattaa joutua hiljaa hyväksymään työnantajan varsin yksipuolisesti sanelemat ehdot.”

Yrityskyselyn toteutti Akava Worksille Kantar TNS Oy. Selvitystä varten kerättiin puhelinhaastatteluin yli viisisataa yritystä kattava kyselyaineisto. Kohdejoukon ulkopuolelle rajattiin alle viisi henkeä työllistävät yritykset sekä valtion ja kuntien liikelaitokset.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE