Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Akavan puheenjohtaja antaa perussuomalaisille kyytiä: “Miksi tahallaan heikennätte ihmisten asemaa työmarkkinoilla?”

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder on harmissaan perusssuomalaisten kielikannoista.

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder vastaa perussuomalaisten kansanedustajaja Simon Elon aiemmin tänään esittämiin kielikannanottoihin  napakin sanoin. Elo syytti mm. akateemisesti koulutettujen keskusjärjestöä Akavaa vanhanaikaisuudesta, kun järjestö pitää kiinni ruotsin kielen opetuksesta.

– Akava on sivistyksen keskusjärjestö. Mitä useampia kieliä ihminen osaa, sitä paremmin hän sijoittuu työmarkkinoilla, sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

– Jos hän osaa ruotsia, avautuu suomalaisille suuret työmarkkinat läheltä aina Pohjois-Norjaa myöten. Nämäkö työmarkkinat perussuomalaiset haluavat ihmisiltä sulkea? Fjäder ihmettelee.

– Eikä ole niin, että jos yksi kieli otetaan pois, se korvataan toisella, kuten esimerkiksi itärajallamme kuvitellaan. Venäjä ei ole helppo kieli oppia ja jos oppii ruotsin, oppii kyllä venäjänkin, Fjäder sanoo.

– Perussuomalaisten kielikannat eivät ole tästä maailmasta. Ne kumpuavat jostain 1930-luvulta. Nykyään tällainen vastakkainasettelu on tarpeetonta, Fjäder sanoo.

– On sääli, että perussuomalaiset ovat ottaneet tällaisen kannan, hän pahoittelee.

 

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE