Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Akavan sai talouspoliittisen vaikuttamisen pääekonomistin Nordeasta

Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akavan talouspolitiikan osaajien kaarti kasvaa, kun kauppatieteiden tohtori Pasi Sorjonen aloittaa järjestön talouspoliittisen vaikuttamisen pääekonomistina.

Demokraatti

Demokraatti

Hän toimii Akavan talouspolitiikan päällikkönä sekä edustajana kansallisessa ja kansainvälisessä talouspoliittisessa keskustelussa.

Sorjonen on aikaisemmin toiminut muun muassa Nordean ekonomistina sekä Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan ennustepäällikkönä. Hän aloittaa Akavassa 7. toukokuuta.

– Akavalla on erinomainen mahdollisuus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, jossa keskeisiä teemoja ovat muun muassa kasvupolitiikka, uusien työpaikkojen syntyminen, verotus, ostovoima sekä julkisen talouden kestävyys, Sorjonen arvioi.

Puheenjohtaja Sture Fjäder taas uskoo, että uudella rekrytoinnilla Akava vahvistaa otettaan yhteiskunnallisena vaikuttajana ja keskustelijana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE