Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

9.2.2018 13:22 ・ Päivitetty: 9.2.2018 13:22

Akavan Sture Fjäder perhevapaauudistuksen kariutumisesta: ”Olemme pettyneitä”

Akava pitää erittäin harmillisena, että kauan suunnitteilla ollut ja tarpeellinen perhevapaauudistus ei toteudu. Järjestön mukaan työllisyyden ja tasa-arvon edistämiseksi olisi ollut ensiarvoisen tärkeää saada perhevapaajärjestelmän uudistus sovittua ja eduskunnan käsittelyyn mahdollisimman pikaisesti.

Perhevapaauudistuksesta päätettiin hallituksen budjettiriihessä elokuussa 2017 ja uudistusta on työstetty sosiaali- ja terveysministeriön työryhmässä lokakuusta 2017 alkaen. Työryhmän työn odotettiin olevan valmis vuoden 2017 loppuun mennessä, mutta ratkaisuun tarvittiin lisäaikaa.

– Olemme osallistuneet aktiivisesti uudistuksen suunnitteluun ja siitä neuvottelemiseen. Kun julkaisimme oman perhevapaamallimme maaliskuussa 2017, keskeisinä tavoitteinamme oli lisätä työelämän tasa-arvoa ja joustavoittaa perhevapaiden käyttöä. Näitä korostimme perhevapaatyöryhmässäkin, samoin työllisyyden parantamista. Olemme pettyneitä siihen, että uudistus ei toteudukaan, toteaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko kertoi uudistuksen kaatumisesta tänään Helsingin Sanomissa. Uudistus kaatui hänen mukaansa tiukkojen reunaehtojen ja lisärahan puuttumisen takia.

– Työ tasa-arvon lisäämiseksi suomalaisessa työelämässä jatkuu huolimatta perhevapaauudistuksen kariutumisesta. Akavan tavoitteena on, että perhevapaajärjestelmä uudistetaan seuraavalla hallituskaudella. Haluamme saada perheille lisää joustavuutta, lisätä työelämän tasa-arvoa ja nostaa työllisyyttä, sanoo työelämäasioiden päällikkö Lotta Savinko, joka edusti Akavaa perhevapaauudistuksen työryhmässä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU