Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Elokuva

Aki Kaurismäki palauttaa Akilandiansa Suomeen, missä kovapintaiset mutta hyväsydämiset tavikset auttavat pakolaista

Aki Kaurismäki palauttaa Akilandiansa Suomeen, missä kovapintaiset mutta hyväsydämiset tavikset auttavat pakolaista.

Aki Kaurismäki ohjasi ensimmäisen elokuvatrilogiansa Varjoja paratiisissa, Ariel ja Tulitikkutehtaan tyttö vuosina 1986–89 kansainvälistä mainettaan hiljalleen kasvattavana kotimaisen elokuvan outolintuna. Toinen trilogia koostuu vuosien 1996–2006 aikana valmistuneista elokuvista Kauas pilvet karkaavat, Mies vailla menneisyyttä ja Laitakaupungin valot, jotka sinetöivät hänen asemansa eurooppalaisena ohjaajatähtenä.

Yhdessä kuusi elokuvaa muodostavat arvostetuimman tekijämme lavean tuotannon kovan ytimen.

Kaurismäen kolmas, tällä kertaa satamatrilogiana kulkeva paketti alkoi vuoden 2011 ohjauksesta Le Havre. Kuin taiteellista vapauttaan alleviivatakseen ja kärjistynyttä yhteiskunnallista ilmapiiriä vastustaakseen hän kiteytti koko uransa poliittisimman mutta samalla aurinkoisimman ohjaustyön.

Siinä hän palaa noirvaikutteisen melodraaman alakulosta yhteisön solidaarisuuteen luottavaan runollisuuteen, jonka romantiikka ei suostu asettamaan köyhiä ja kipeitä vastakkain, kuten poliittisen kulttuurimme nykynousukkaat mieluusti tekevät.

Trilogian toinen teos Toivon tuolla puolen (2017) palauttaa Suomen tunnetuimman elokuvantekijän Berliinin filmijuhlien pääkilpasarjaan ensi kertaa sitten 1990-luvun alkupuoliskon.

Kyynisyyden mittarilla se sijoittuu jonnekin Laitakaupungin valojen kylmäkiskoisen pessimismin ja Le Havren yltiöoptimismin välille. Tunnistettaviin helsinkiläisiin maisemiin sijoittuva tarina merkinnee monelle Kaurismäen ihailijalle miellyttävää laskeutumista takaisin Suomen kamaralle.

Tyyliä kuvaava termi “Akilandia” on jo tuttu muillekin kuin fanaatikoille.

Maahan osin sattumankauppana päätyvän syyrialaisen pakolaismiehen (Sherwan Haji) ja vaimostaan eroavan suomalaisen yrittäjän tiet risteyttävä elokuva on samalla Kaurismäen lähestyttävin teos viiteentoista vuoteen. Kukaan ei pudottele Kaurismäen lakonista kieltä suustaan hauskemmin kuin puusta veistetty Sakari Kuosmanen  Mies vailla menneisyyttä -klassikon yrmy vartija.

Kuosmasen esittämän kaupparatsun ostama nuhjuinen ravintola toistaa Kauas pilvet karkaavat -elokuvan ohdakkeista ja siksi koomista bisnestajua. Muutenkin Janne Hyytiäisen, Ilkka Koivulan, Kati Outisen ja Kaija Pakarisenkin roolit muistuttavat eräänlaista Kaurismäen aiempien elokuvien tähtiparaatia tai naamapotpuria.

Sen laskelmoivuudestakin voisi varmaan puhua viimeistään silloin, kun valkokangas alkaa täyttyä Jörn Donnerin, Jukka Virtasen ja Atte Blomin kaltaisista vanhoista sekä Dome Karukosken ja Juho Kuosmasen nuoremmista kulttuurivaikuttajista. Koira on tietenkin Koistinen, samanniminen kuin kiusattu yövartija Laitakaupungin valoissa. Ja niin edelleen.

Kaurismäen visuaalinen väripaletti hehkuu taas täyteläisenä, mutta siihen turtuneille se on myös yllätyksetön. Käsikirjoitustakaan tuskin voi kehua ohjaajan vaikuttavimmaksi.

Mitä suoremmin poliittista Kaurismäki kuvaa, sitä ohuemmalta hänen “analyysinsä” vaikuttaa.

ELOKUVA:

Toivon tuolla puolen
Ohjaus: Aki Kaurismäki
★★★☆☆
Pääosissa: Sherwan Haji, Sakari Kuosmanen, Janne Hyytiäinen, Nuppu Koivu, Ilkka Koivula, Simon Hussein Al-Bazoon, Kaija Pakarinen, Kati Outinen, Tommi Korpela, Tuomari Nurmio
2017, 98 minuuttia

Lehtihaastattelujen amerikkalaista imperialismia jyrkästi vastustava kärkevä julistaja tekee toki elokuvia, jotka ovat vain satuja. Päähenkilöt elävät mennyttä nostalgiaa vanhoissa autoissaan, vaatteissaan ja eleissään, mutta taustaympäristö ja tematiikka ankkuroituvat tiukasti nykypäivän siirtolaisuuteen. Kiehtovaa vai häiritsevää anakronismia?

Puhdas ilmaisukaan ei peitä toisteista, toki huippunsa hiottua rakennetta ja muotopuolta. Marginaalien muusikoista Tuomari Nurmio saa nyt ohjaajan suosion. Suomalaisen panimon brändiä isketään pöytään kuin mainoksessa.

Tämän päälle Toivon tuolla puolen tietenkin kyseenalaistaa eurooppalaisen ja suomalaisen maahanmuuttopolitiikan, jossa ihmiset ovat vain lukuja, tilastoja ja oikeuden sanelemia päätöksiä.

Mielenkiintoista, että elokuva löytää kaltoinkohdellun pakolaisen auttajaksi työväenluokan lisäksi seteleitä ja selkärankaa väläyttävän kovapintaisen mutta hyväsydämisen yrittäjän, joka on ehkä Portugalissa asuvan ohjaajan omakuva.

Elokuvan pahiksia ovat öykkäröivät uusnatsit ja pykäläbyrokraatit. Vastalauseita ei kuulune.

Teos on omistettu vuonna 2014 kuolleelle Peter von Baghille.

Rane Aunimo
Demokraatti

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE