Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Aki Lindén Demokraatille: Potilasturvallisuuslaki tarkoitus saada alkuviikosta eduskuntaan

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Potilasturvallisuuslaki etenee. Hoitajajärjestöt ovat antaneet lakkovaroituksia viiteen eri paikkaan teho-osastoille ja vanhusten kotihoitoon.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) tarkensi Demokraatille tänään eduskunnassa, että lakiluonnos on tällä hetkellä nimeltään ”Laki välttämättömän sosiaali- ja terveydenhuollon turvaamisesta työtaistelun aikana”.

– Sitä valmistellaan edelleen huomenna ja mahdollisesti viikonlopun aikana ministeriön virkatyönä. Lisäksi on myös poliittisia tapaamisia.

Lindén toteaa, että laki on tarkoitus saada alkuviikolla eduskuntaan.

Lindén kertoi jo aiemmin asiasta ensimmäisenä uutisoineelle MTV uutisille, että yhdessä lakiluonnoksessa velvoitettaisiin ensin työnantaja- ja työntekijäpuolta sopimaan suojelutyöstä ennen kuin hoitajia voitaisiin suoraan määrätä töihin.

– Tällainen malli on yksi malli, hän vahvistaa Demokraatille.

– Laista on erilaisia versioita. Sen takia on nyt tässä yhteydessä vaikea mennä sanomaan, mikä se on. Siellä on aika monimutkaisia asioita kuitenkin. Tässä huomenna tai ylihuomenna tämä asia on sitten tiedossa.

Demokraatin eilen eduskunnasta saamien tietojen mukaan velvoitteen yhteydessä pohdinnassa on ollut uhkasakon käyttäminen.

Aki Lindén kiersi tänään eduskunnassa eri eduskuntaryhmissä kertomassa lainvalmistelun lähtökohdista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE