Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Elokuva

Aki Ollikaisen Nälkävuodesta elokuva, Tuntematon sotilas -ohjaaja tarttuu Finlandia-ehdokkaan kehuttuun teokseen

Aki Ollikainen Finlandia-ehdokkaana vuonna 2012.

Aki Ollikaisen Suomen suurten nälkävuosien aikaan sijoittuva esikoisromaani Nälkävuosi (2012) ohjataan elokuvaksi. Kirja sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon.

Rane Aunimo

Demokraatti

Sen ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi on kiinnitetty Mikko Kuparinen. Kuparinen on ohjannut aiemmin kaksi valkokangaselokuvaa: Rakkauden rasvaprosentin vuonna 2013 ja 2 yötä aamuun vuonna 2015. Hänet tunnetaan myös Kristian Smedsin kohutun näytelmän Tuntematon sotilas televisioversion ohjauksesta vuonna 2008.

Nälkävuodelle myönnettiin tuotantotukea Suomen elokuvasäätiön tuoreissa päätöksissä. Tuotannon tukia haettiin kaikkiaan 118 hakemuksella, joista 26 oli tuotantotukihakemuksia, 80 kehittämistukihakemuksia ja 12 markkinointi- ja levitystukihakemuksia.

Tuotantotukea myönnettiin 46 prosentille hakemuksista eli 12 hankkeelle, joista kaksi on pitkiä fiktioelokuvia. Tuotantoyhtiö Lucy Loves Dramalle myönnettiin tuotantotuki elokuvasta Nälkävuosi. Don Films toimii vähemmistöyhteistuottajana tuotantotukea saaneessa näytelmäelokuvassa Hypnosis, jonka ohjaaja on Valery Todorovsky.

Tuotantoon lähtee myös kuusi pitkää dokumenttielokuvaa, muun muassa Virpi Suutarin dokumenttielokuva Aalto, joka kertoo modernismin mestareista Alvar ja Aino Aallosta.

Tuotannon, esityksen ja levityksen sekä kulttuuriviennin tukia haettiin lähes 7,6 miljoonan euron arvosta 175 hakemuksella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE