Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

AKP luonut Turkkiin kaikkia yhteiskunnan tasoja kontrolloivan järjestelmän

Presidentti Recep Tayyip Erdoganin puolueen AKP:n pitkään jatkunut suosio selittyy köyhyydellä, työttömyydellä ja koulutuksen heikolla tasolla, arvioi turkkilainen sosiologi Nese Özgen Istanbulissa. Lisäksi vuosien varrella puolue on rakentanut Turkkiin järjestelmän, jolla se kontrolloi mediaa, taloutta ja oikeusjärjestelmää.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

AKP sai viime kesän presidentin- ja parlamenttivaaleissa yli puolet äänistä, vaikka niin maan talous- kuin ihmisoikeustilannekin on heikentynyt viime vuosina. Maa on muuttunut yhä autoritaarisemmaksi, mikä vaikeuttaa maassa toimimista ja vaihtoehtojen esittämistä, Özgen sanoo.

AKP:n politiikassa ei ole kyse uskonnosta, vaikka se aluksi puolueen motiivina saattoi ollakin, yhteiskunnallinen vaikuttaja ja tutkiva journalisti Mehmet sanoo STT:lle. Hän ei uskalla esiintyä tässä jutussa oikealla nimellään.

Mehmetin mukaan kyse on vallassa pysymisestä ja vallan kasvattamisesta. Erdogan nousi pääministeriksi vuosituhannen alussa. Tällöin monet uskonnolliset kokivat, että perinteisesti maallistuneessa Turkissa he pääsivät vihdoin vallan keskiöön. Mehmet muistuttaa, että tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki muslimit tukisivat poliittista islamia.

– Islamismi on poliittinen ideologia ja islam on uskonto. Kaikki islamistit ovat muslimeja, mutta kaikki muslimit eivät ole islamisteja, hän sanoo STT:lle Istanbulissa.

Kreikkalaisessa yliopistossa työskentelevän Özgenin mukaan AKP on jakanut kansaa viime aikoina enemmän kuin aiemmin. Vaikka Turkin historiaa värittää moni verilöyly, ihmiset ovat viime vuosikymmeninä oppineet elämään toistensa kanssa. Nyt Özgen näkee, että ihmisten välinen aggressiivisuus ja väkivalta ovat kasvaneet.

– Turkissa eletään polarisaation aikaa, mutta jaossa ei ole kyse hurskaista muslimeista ja maallistuneista, Mehmet sanoo.
Hän jakaa poliittisen kentän kysymyksiin etnisyydestä ja uskonnolliseen konservatismiin. Jakolinjat eivät ole kuitenkaan selkeitä. Viime vaaleissa maallisuutta korostava tasavaltalainen CHP liittoutui AKP:takin uskonnollisemman Saadet-puolueen kanssa.

Lisää aiheesta

– Meidänkin on todella vaikea ymmärtää tätä maata. Täällä oli esimerkiksi lehti, jonka nimi oli Turkkilainen vasemmisto. He loukkasivat lehdessä kurdeja ja kannustivat ihmisiä olemaan ostamatta mitään kurdeilta. Täällä kaikki on mahdollista. Yleisesti Turkissa vasemmiston on ajateltu tukevan kurdeja.

Sahin T -nimellä esiintyvä istanbulilainen yrittäjä kannattaa AKP:ta ja presidentti Erdogania, koska hänen mielestään puolue ja presidentti ovat saaneet paljon aikaiseksi. Yrittäjä myöntää, että presidentti ei ole onnistunut kaikessa politiikassa. Erityisesti kesällä kärjistynyt talouskriisi on Sahinin mielestä esimerkki tästä.

– Minulle on tärkeää, että uskonnonharjoittamista ei estetä, Sahin sanoo.

Muutama STT:n tapaama nimettömänä pysytellyt, huivia käyttänyt nuori nainen kertoo turhautuvansa siitä, että heidät nähdään usein AKP:n kannattajina. Naiset kokevat, että heitä välillä halveksutaan julkisilla paikoilla tämän takia.

Huivin käyttö on ollut Turkissa myös poliittista, sillä käyttö oli aikaisemmin kiellettyä julkisissa viroissa ja yliopistoissa. Vasta 2000-luvulla huivin käyttöä on alettu sallia.

– Luulen, että suurin osa huivia käyttävistä kannattaa AKP:ta, mutta itse en äänestä heitä, yksi naisista sanoo.

STT–MILJA RÄMÖ

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE