Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Aktiivimalli toimii rajuna rangaistuksena työttömyydestä” – valiokunnan demarit tyrmistyivät

SDP:n työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan kansanedustajat Tarja Filatov, Ilmari Nurminen ja Merja Mäkisalo-Ropponen ovat tyrmistyneitä hallituksen esityksestä työttömyysturvan niin sanotuksi aktiivimalliksi.

Kansanedustajien mielestä aktiivimalli ei tosiasiassa lisää työllisyyttä tai työttömien aktiivisuutta, vaan toimii rajuna rangaistuksena työttömyydestä.

– Hallituksen esityksen tavoitteet työllisyyden lisäämisestä, työttömien kannustamisesta aktiivisuuteen ja omatoimisuuteen ovat itsessään kannatettavia. Tällä esityksellä niitä ei kuitenkaan saavuteta,  kansanedustaja, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Tarja Filatov toteaa.

– Mikäli mallissa esitetyt aktiivisuuskriteerit eivät työttömällä täyty, seurauksena on 4,65 prosentin leikkaus työttömyysturvaan. Työtön ei kuitenkaan voi itse päättää siitä, saako hän työtä tai pääseekö aktiivitoimiin. Työttömyysturvaa siis leikataan rangaistukseksi, jos työtön ei löydä työtä, Filatov arvostelee.

Esitys työttömyysturvan aktiivimalliksi eteni tänään eduskunnan ensimmäiseen käsittelyyn.

Hallituksen malli rankaisee enemmän heitä, jolla on heikommat työllistymismahdollisuudet ja pääsy palveluihin.

Filatov, Nurminen ja Mäkisalo-Ropponen muistuttavat, että valiokuntakäsittelyssä asiantuntijatkin ovat suhtautuneet hallituksen esitykseen enimmäkseen erittäin kriittisesti.

Lisää aiheesta

Myös perustuslakivaliokunta antoi asiasta kriittisen lausunnon ja totesi, että koska työttömän ei ole yrityksistään huolimatta välttämättä mahdollista täyttää lain tarkoittamaa aktiivisuusvaatimusta, ”ehdotusta ei voida pitää perustuslain kannalta ongelmattomana”.

– Valiokunnan kuulemista asiantuntijoista suurin osa on suhtautunut esitykseen vähintäänkin kriittisesti. Kuulemisten perusteella katsomme, ettei hallituksen esittämää mallia tule hyväksyä. Suurena huolena on, että hallituksen ajama malli johtaa työttömien lisääntyvään köyhyyteen ja toimeentulotuen käyttöön, mikä taas osaltaan nostaa työllistymiskynnystä, kansanedustaja Ilmari Nurminen kertoo.

Demarikansanedustajat pitävät huolestuttavan hallituksen esityksessä myös sitä, miten aktiivimalli asettaisi työttömät työnhakijat eriarvoiseen asemaan. Alueiden välillä on kuitenkin merkittäviä eroja siinä, onko lyhytkestoisintakaan työkeikkaa saatavilla tai työllisyyttä edistäviä palveluita tarjolla.

– Työttömien työllistymismahdollisuuksissa on muitakin kuin asuinpaikkaan liittyviä eroja. Ihmisen ikä, koulutustaso ja työttömyyden kesto kaikki vaikuttavat myös olennaisesti aktiivisuuteen, kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen huomauttaa.

– Hallituksen malli rankaisee enemmän heitä, jolla on heikommat työllistymismahdollisuudet ja pääsy palveluihin, Mäkisalo-Ropponen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE