Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Aktiivimalli voimaan ministerin myöntäessä epäkohdat – kansalaisaloite kumoamiseksi ylitti 90 000 allekirjoituksen rajan

Työttömyysturvalain kiistelty aktiivimalli tulee tänään voimaan. Ensimmäinen 65 päivän seurantajakso alkaa heti.

Ensimmäisen kerran uusi järjestelmä voi vaikuttaa työttömyyskorvauksen määrään 2. huhtikuuta.

Aktiivimallissa työttömyyskorvausta leikataan vajaat viisi prosenttia, jos työtön ei ole tehnyt vähintään 18 tuntia palkkatyötä kolmen kuukauden aikana, tienannut yrittäjänä 241 euroa tai osallistunut työllistymispalveluihin viitenä päivänä.

Aktiivimallin ongelmien on nähty kytkeytyvän kasvukeskusten ja maaseudun erilaisiin mahdollisuuksiin tarjota työtä ja työllistymispalveluita työttömille. Myös esimerkiksi asumisen hinnassa on suuri ero kasvukeskusten ja maaseudun välillä.

Halutaan lisätä myös pätkätöiden vastaanottamista.

Työministeri Jari Lindström (sin.) on myöntänyt, että mallissa on epäkohtia. Sen vuoksi sen vaikutuksia seurataan ja siihen tarvittaessa puututaan.

Hallituksen tavoitteena on 8 000–10 000 ihmisen työllistyminen. Aktiivimallilla halutaan lisätä myös pätkätöiden vastaanottamista.

Aktiivimallin kumoamiseksi on tehty kansalaisaloite, joka oli maantaiaamupäiävään mennessä allekirjoittanut jo yli 90 000 kansalaista. Eduskunta hyväksyi aktiivimallin ennen joulua äänin 103–90.

Nimenkeruu kansalaisaloitteeseen alkoi eduskunnan äänestystä seuranneena päivänä. Kansalaisaloitteen eduskuntakäsittelyä varten vaadittavat 50 000 nimeä tulivat täyteen torstaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE