– Tapauksia on vaikka kuinka paljon. Kaikki nämä siksi, että ohjaaja virheellisesti uskoo lopputuloksen tästä paranevan, torakoiden tai oksennuksen avulla, Donner kirjoittaa.

– Se tosiasia, että sadismi kohdistuu lähinnä naisiin, antaa epämiellyttävän seksuaalisen häirinnän sivumaun.

Donner kertoo kirjoituksessa pitävänsä puolestaan yllättävänä sitä, että asianomaiset uhrit tulevat vasta nyt julkisuuteen.

Donnerin kirjoituksen allekirjoituksessa todetaan, että hän on ohjannut elokuvia vuodesta 1963.

Hän muistuttaa, että ohjaajalla on tuotannossa valta käsissä. Ohjaaja voikin esimerkiksi pakottaa näyttelijän lähes sataan uusintaotokseen kertomatta siihen syitä.

– Muitakin keinoja on: Ingmar Bergman lähetti lääkärinsä erään pääosanesittäjän puheille kertomaan keksityn tarinan siitä, että asianomaista uhkasi tappava tauti! Näyttelijän piti näyttää sairaalta tulevassa elokuvassa. Hän ”parani” heti kuvausten jälkeen, Donner kertoo.

Vallankäytön takana Donner toteaa olevan ohjaajan yksinvalta, niin sanottu final cut. Sen perusteella ohjaaja saa määrätä elokuvan lopullisen muodon.

– Tuottajana olen joskus turhaan tapellut tätä sääntöä vastaan.

– Mitä me tästä opimme, Donner kysyy kirjoituksensa lopuksi.

– Jos nainen sanoo ei, se on ei.