Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

AL: Suomi ja Ruotsi puuhaavat harjoitusta valeuutisia vastaan

Suomi ja Ruotsi järjestävät yhteisen harjoituksen, joka keskittyy informaatiovaikuttamiseen, kuten valeuutisiin ja trollaamiseen, kertoo Aamulehti.

Harjoituksessa on mukana noin 20 virkamiestä Suomesta ja Ruotsista. Lehden mukaan osallistujat ovat eri alojen osaajia, mutta heidän taustoistaan ei kerrota tarkemmin. Harjoitukseen osallistuu myös Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksen asiantuntijoita.

– Harjoituksen valmistelu käynnistyi noin vuosi sitten, mutta asia on ollut puheen alla jo pidempään, kertoo valtioneuvoston kanslian johtava viestintäasiantuntija Jussi Toivanen Aamulehdelle.

Konkreettinen aloite harjoitukseen on lähtöisin Suomesta. Informaatiovaikuttamiseen keskittyvä harjoitus toteutetaan ensimmäistä kertaa toisen valtion kanssa.

– Suomessa on harjoiteltu informaatiovaikuttamista jo aiemmin maan sisällä, mutta nyt tätä tehdään tietääkseni ensimmäistä kertaa ulkomaan kanssa, sanoo Toivanen lehdelle.

Ruotsin kerrotaan suhtautuneen harjoitukseen hyvin myönteisesti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE