Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

AL: Tästä SDP:n presidenttiehdokas Haatainen ainakin puhuisi Putinin kanssa

SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen sanoo Aamulehden haastattelussa, että turvallisuuspoliittisessa keskustelussa on keskitytty pelaamaan hiekkalaatikkoleikkiä Itämeren ympärillä, siitä kuka hyökkää kenenkin kimppuun.

Näkökulma on Haataisesta ongelmallinen. Hänen mukaansa pitäisi keskustella, mistä turvallisuus syntyy.

“Se syntyy ihmisten kokemuksesta, että he tulevat tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti kohdelluiksi.”

Haatainen huomauttaa, että esimerkiksi Afrikan väestömäärä tulee kaksinkertaistumaan 2,5 miljardiin 30 vuodessa, ja heistä noin puolet on alle 25-vuotiaita.

“Puhun tästä turvallisuuskysymyksenä, koska satsaaminen näiden maiden elämän edellytyksiin, näkyy myös Euroopan turvallisuuden parantumisena.”

Haatainen mainitsee Aamulehden haastattelussa myös sen, minkä teeman ainakin ottaisi esille tapaamisessa Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa: ympäristöasiat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE