Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Älähdys Saarikon puheista – “Nuorten ilmastoahdistus ei johdu ilmastolakkoilijoista”

Keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon linjapuhe on nostanut kulmakarvoja perjantaina.

Demokraatti

Demokraatti

“Sanon Sinulle: jos et tunnista itseäsi selfiestä ilmastoahdistusta lietsovan kyltin alla, vaan olet enemmänkin kiinnostunut ilmastonmuutoksen pysäyttämisestä, olet meidän porukkaa.”, Saarikko sanoi puheessaan.

Vihreät nuoret kertoo tiedotteessaan, että se on Saarikon viestiin, jossa Saarikko järjestön mukaan syyttää ilmastolakkoilijoita ilmastoahdistuksen lietsomisesta samalla vähätellen ilmastoahdistusta.

“Nuorten ilmastoahdistus ei johdu ilmastolakkoilijoista, vaan päättäjien kyvyttömyydestä tehdä riittäviä ilmastotekoja. Etenkin alaikäisille nuorille äänestäminen ei ole mahdollisuus, ja siksi on nuorten osallisuuden vähättelyä kutsua lakkoilua hyödyttömäksi tavaksi vaikuttaa. Tärkeintä olisi tukea jokaista nuorta löytämään oma tapansa vaikuttaa yhteiskunnassa. Myös selfieiden väheksyminen kertoo siitä, kuinka kauaksi ymmärrys nuorten arjesta on liukunut. Someaktivismi on tätä päivää, eikä somessa jaettujen kuvien vaikuttavuutta tule väheksyä”, Vihreiden nuorten puheenjohtajat Brigita Krasniqi ja Amanda Pasanen sanovat.

Saarikko on kommentoinut puhettaan myös Twitterissä.

“Tarkoitukseni ei ollut vähätellä. Nuorten mielenosoituksilla on oikea tavoite nostaa ilmasto asialistalle. Halusin korostaa käytännön tekemisen merkitystä ilmastonmuutoksen torjunnassa ja kutsua siihen mukaan.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE