Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Alaiset haastattelevat taas esimiestään Ylen ongelmista – mitä sanoo JSN:n puheenjohtaja?

Yleisradio on käsitellyt uutis- ja ajankohtaistoimintansa riippumattomuudesta nousutta kohua lukuisia kertoja omissa ohjelmissaan. Aihe on esillä jälleen keskiviikon A-teema -lähetyksessä, koska hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää sai hiljattain valmiiksi Yleisradiota koskevan raporttinsa.

Ylen ajankohtaistoimituksesta irtisanoutuneet Salla Vuorikoski ja Jussi Eronen julkaisivat puolestaan tänään Ylegate-kirjansa.

Demokraatti kysyi Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajalta Elina Grundströmiltä mitä hän ajattelee Ylen sisäisen tilanteen toistuvasta käsittelemisestä yhtiön omissa ohjelmissa.

– Tämä ei ole journalistin ohjeiden vastaista enkä näe siinä henkilökohtaisestikaan ongelmaa, että Yleisradio käsittelee Yleä. Päinvastoin olisi outoa, jos he eivät käsittelisi. Sanan- ja lehdistönvapauden näkökulmasta tämä on yhteiskunnallisesti merkittävä asia, Grundström sanoo.

Hän kertoo olevansa itsekin menossa keskiviikkoillan A-teema -lähetyksen vieraaksi.

– Olen ajatellut sitä siltä kannalta, että he haluavat käsitellä asiaa monipuolisesti. Voisin uskoa, että tämä vastaa hyvinkin Yleisradion yleisön tarpeita. Kuvittelisin, että hekin ovat kiinnostuneita siitä, että sitä asiaa käsitellään.

Kun Susanne Päivärinta haastatteli Atte Jääskeläistä, haastattelu jäi mediahistoriaan.

Journalistin ohjeet eivät kiellä käsittelemästä omaa mediaa tai siihen liittyviä asioita. Ohjeiden mukaan omaa tiedotusvälinettä, konsernia tai sen omistajille merkittäviä asioita käsiteltäessä journalistin on hyvä tehdä asiayhteys lukijalle, kuulijalle ja katsojalle selväksi.

Grundström ei tuomitse myöskään tilanteita, joissa alainen haastattelee esimiestään, kunhan yleisö ymmärtää tilanteen luonteen.

– Kun Susanne Päivärinta haastatteli Atte Jääskeläistä, haastattelu jäi mediahistoriaan. Se oli journalismissaan kiinnostavaa. JSN:n tehtävänä on varjella sananvapautta, ei me voida ruveta tuomitsemaan tällaista.

Päivärinta on sittemmin irtisanoutunut Yleisradion palveluksesta.

Yle on varsinkin itseään käsittelevässä ohjelmassa luupin alla.

Yleä vaivaa uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajan Atte Jääskeläisen mukaan myös vakavat työilmapiiriongelmat. Jääskeläinen on itse yksi A-teema -lähetyksen vieraista, ja ohjelman toimittajat ovat hänen alaisiaan.

Kun omaa mediaa koskevia asioita otetaan aiheeksi, tarvitaan Grundströmin mukaan erityistä herkkyyttä ja tarkkuutta.

– Yleisradio on tällä hetkellä varsinkin itseään käsittelevässä ohjelmassa niin luupin alla, että jos koetaan, että tässä on jotakin puolueellista, niin se luultavasti tulee esille jossain muussa mediassa.

– Aika monella on varmaan suomalaisessa yhteiskunnassa sellainen toive, että Yle tekisi tarvittavat korjaustoimet ja ongelmat saataisiin aika nopeasti käsiteltyä ja keskusteltua loppuun. Yle on suomalaisille hirveän tärkeä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE