Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Alakouluikäisille avattiin oma lastensivut.fi

Lapsiasiavaltuutetun toimisto on julkaissut uudet alakouluikäisille lapsille suunnatut lastensivut.fi-verkkosivut. Lasten sivuilla kerrotaan lapsen oikeuksista ja annetaan tietoa palveluista, joiden puoleen lapsi voi ongelman kohdatessaan kääntyä.

Lasten sivut on suunniteltu siten, että ne kannustavat käyttäjää seikkailemaan sivuilla ja tutustumaan erilaisiin hahmoihin, joilla on kullakin oma lapsen oikeuteen liittyvä tarinansa.

Sivuilla on monia toiminnallisuuksia, joissa käyttäjät pääsevät esimerkiksi pelaamaan, äänestämään ja lähettämään sivuille oman uutisensa tai piirroksensa. Sivujen kehittämisessä on tehty yhteistyötä lasten, viranomaisten ja lapsijärjestöjen kanssa.

–Lasten sivut ovat alakoulujen opettajille erinomainen väline lapsen oikeuksien opettamiseen. Erityisen hyvin ne soveltuvat alakoulujen yhteiskuntaopin opetukseen, jossa tarkastellaan demokraattisen toiminnan arvoja ja perusperiaatteita kuten ihmisoikeuksia, tasa-arvoa sekä yhdenvertaisuutta. Kannustan kaikkia opettajia tutustumaan Lasten sivuihin ja hyödyntämään niitä opetuksessa, toteaa Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen.

Lasten sivut toimii portaalina, johon on koottu tietoa muun muassa järjestöjen lapsille tarjoamista palveluista. Sivuilta löytyy paljon tietoa myös aikuisille, esimerkiksi kouluterveydenhoitajille ja kuraattoreille, jotka työssään auttavat lapsia.

–Suomessa on monia erinomaisia lapsille suunnattuja palveluja, mutta lasten näkökulmasta haasteena on se, että tieto niistä on hajallaan. Lasten sivut kokoavat tietoa yhteen. On tärkeää, että lapsi oppii tunnistamaan paitsi omat oikeutensa, myös tilanteet, jolloin omia oikeuksia loukataan. Näissä tilanteissa lapsi tarvitsee tietoa ja tukea, jota pyritään Lasten sivuilla antamaan, lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila kertoo.

Lasten sivuja kehitetään jatkossa käyttäjien palautteen perusteella. Toistaiseksi sivut ovat vain suomeksi, mutta tulevaisuudessa ne käännetään eri kielille. Sivut löytyvät Opetushallituksen edu.fi-sivulta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE