Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Alanko-Kahiluoto rikkoo hiljaisuuden: Näin hän kommentoi puheenjohtajaehdokkuuttaan nyt

Ville Niinistö ja Outi Alanko-Kahiluoto vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa helmikuussa 2016.

Vihreiden kansanedustaja Outi-Alanko Kahiluoto käynnisti eilen mitä luultavimmin loppuvuoden kuumimman poliittisen keskustelun. Häntä on pidetty erittäin vahvana ehdokkaana Ville Niinistön seuraajaksi vihreiden puheenjohtajaksi.

Alanko-Kahiluoto kertoi kuitenkin yllättäen Helsingin Sanomissa, ettei tavoittele puheenjohtajan paikkaa. Syyksi hän kertoi sen, että kokee Niinistön ajavan voimallisesti kansanedustaja Emma Karia puheenjohtajaksi.

– Tilanne on epäreilu muille ehdokkaille. En koe, että minulla olisi mahdollisuuksia pärjätä puheenjohtajakisassa, kun istuva puheenjohtaja tukee yhtä ehdokasta näin voimalla, Alanko-Kahiluoto sanoi lehdelle.

Alanko-Kahiluodon ulostulo käynnisti kiivaan keskustelun siitä, kuka on vihreiden seuraava puheenjohtaja. Mahdolliset kandidaatit ponnahtivat kerralla julkisuuteen, vaikka puoluekokous on vasta kesällä. Esimerkiksi puolueen konkari Osmo Soininvaara liputti avoimesti entisen kansanedustajan, nykyisin Sitrassa työskentelevän Oras Tynkkysen puolesta.

Keskustelu sai myös ei-niin-kovin-kauniita sävyjä. Ex-puoluesihteeri Panu Laturi syytti blogissaan Alanko-Kahiluotoa “omiin muroihin pissimisestä”. Soininvaara puolestaan katsoi Alanko-Kahiluodon menettäneen puheenjohtajamahdollisuudet.

Muutaman tunnin eilen tavoittamattomissa ollut Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö sanoi lopulta ensin Twitterille, ettei hänellä ole kantaa puolueen seuraavaan puheenjohtajaan ja sitten medialle olevansa yllättynyt Outi Alanko-Kahiluodon vetäytymisestä puolueen puheenjohtajakisasta. Niinistön mukaan hänellä ei ole ehdokasta uudeksi puheenjohtajaksi.

Helsingin Sanomille Niinistö sanoi olevansa ”hämmentynyt ja surullinen” häneen kohdistetuista suosimissyytöksistä vihreiden puheenjohtajan valinnassa.

“Sanoin jo kaiken kannaltani olennaisen.”

Outi Alanko-Kahiluodon puhelin hälytti eilen vielä päivällä, mutta mykistyi illalla täysin. Demokraatti sai Alanko-Kahiluodon lopulta tänään langan päähän, mutta hän totesi, ettei hänellä ole kommentoitavaa meneillään olevaan keskusteluun ja toivotteli ystävällisesti hyvää päivänjatkoa.

Tämän jälkeen Alanko-Kahiluoto kuitenkin vastasi tekstiviestitse kysymykseen, harkitseeko hän vielä uudelleen puheenjohtajaksi pyrkimistä, moni sitä kuitenkin on toivonut.

Alanko-Kahiluoto tekstasi olevansa pahoillaan, ettei halua jatkaa keskustelua.

– Sanoin jo kaiken omalta kannaltani olennaisen minulle soittaneelle Helsingin Sanomien toimittajalle toissa päivänä, Alanko-Kahiluoto toteaa.

Hänen kantansa puheenjohtajaehdokkuuteen on pysynyt muuttumattomana.

– Olen tehnyt päätökseni eikä se näissä olosuhteissa muutu, hän sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE