Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Aleksovskin mielestä maltillinen verotus tuo yrittäjiä ja työntekijöitä kaupunkiin

Atanas Aleksovski kertoi Tampereen olevan edelleen vetovoimaisen kaupungin, jonne muuttaa vuosittain parhammillaan 3 000 uutta asukasta.

Tampereen kaupunginvaltuuston sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtajan Atanas Aleksovskin mukaan veroprosentin pitäminen ennallaan eli 19,75 prosentissa luo kaupunkiin vakautta. Maltillinen veroprosentti on ikäänkuin kuin osa alustaa, joka houkuttelee Tampereelle niin yrittäjiä kuin työntekijöitäkin.

– Kaupungin on mahdollistettava nopeasti ja joustavasti yritysten syntyä ja sijoittumista Tampereelle. Kaikenlainen elinvoiman vahvistaminen tulee olla yritysystävällistä. On luotava haluttu ja kilpailukykyinen alusta yrityksille, Aleksovski totesi demarien ryhmäpuheenvuorossa maanantain budjettivaltuustossa.

Joka tapauksessa, kun Tampereella on kyse kahdeksannesta peräkkäisestä alijäämäisestä budjetista, kaupunki on Aleksovskin mielestä pantava talouskuurille. Siitä toki on sovittu jo pormestariohjelmassa niin, että kuluvan valtuustokauden aikana kaupungin talous tasapainotetaan. Se tarkoittaa suunnilleen yhtä suuria menoja ja tuloja.

Ensi vuoden alijäämäksi on laskettu 15,7 miljoonaa euroa. Vuonna 2021 olisi vuorossa valtuustokauden ensimmäinen pari miljoonaa euroa  ylijäämäinen talousarvio.

– Veroprosentin korottaminen tuo vain väliaikaisen helpotuksen. Se ei johda rakenteellisiin uudistuksiin, eikä vakiintuneiden tomintatapojen tarkasteluun. Meidän pitää paitsi vahvistaa oma tulopohjaamme myös kehittää omaa tuotantoamme, Aleksovski sanoi.

Työttömyyden väheneminen lisää verotuloja

Aleksovski pitää hyvänä kaupungin mukanaoloa työllisyydenhoidon kuntakokeilussa. Se tuo uutta tietoa työttömyydestä, ja antaa siten uusia mahdollisuuksia työttömyyden vähentämiseen.

– Asiantuntija-arvioiden mukaan työttömien määrän väheneminen tuhannella henkilöllä vuodessa vahvistaa kaupungin tulopohjaa 3-5 miljoonalla eurolla vuodessa.

– Lisäksi olemme maksaneet työmarkkinatuen kuntaosuuksien palautuksia pyöreästi kolmekymmentä miljoonaa euroa. Tämä on käsittämätöntä. Näin on käynyt siitäkin huolimatta, että kaupunginhallitus on ottanut useasti asian esille ja vaatinut toimenpiteitä.

– Digitalisaatiota hyödynnetään jo monessa yrityksessä. Työtä löytyy ja syntyy myös perinteisissä työpaikoissa. On kuitenkin panostettava laaja-alaisesti koulutukseen, erityisen pikaisesti alueille, missä nyt on työvoimapulaa. Kaupungin kaikessa päätöksenteossa on huomioitava työllisyysvaikutukset.

Aleksovskin mielestä tulevaisuutta on myös lisääntyvä terveysteknologia.

– Se kehittämisessä olemme perinteisesti olleet mukana. Tällä alalla onnistuminen johtaa myös kansainvälisille markkinoille. Yhteistyötä yliopistosairaalan ja yliopiston kanssa tulee lisätä.

– Koulutuksen on sisällöllisesti oltava sellaista, että se työllistää. Maahanmuuttajienkin osaamista on hyödynnettävä. Kotouttaminen ja sen sisältöjen kehittäminen yhdessä maahanmuuttajien kanssa ovat tulevaisuudessa suuri voimavara.

Aleksovski peräänkuulutti myös tiukkaa menokuria.

– Jos tai pikemminkin kun lautakunnissa osataan ennakoida tulevia ylityksiä, niistä tulee nopeasti raportoida kaupunginhallitusta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE