Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Alipalkkaus rikokseksi” – Demarinuorten Näkkäläjärvi: Työelämän muutos on keskeisesti sukupolvikysymys

Ay-väen sosialidemokraatit piti tiistaina syyskokouksensa. Kokouksen vieraana oli Sosialidemokraattisten nuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkälajärvi.

Ammattiyhdistysväen sosialidemokraattien syyskokouksessa puhui Sosialidemokraattisten nuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi, joka käsitteli työelämän ja hyvinvointiyhteiskunnan muutosta.

Nuoret sosialidemokraatit näkevät, että robotisaatio tuo uudet haasteet työelämään ja hyvinvoinnin, sosiaaliturvan sekä esimerkiksi koulutuksen rahoittamiseen.

Epävarmuus työelämässä huolestuttaa erityisesti nuoria. Työelämän muutos on siten keskeisesti sukupolvikysymys.

– Suomen vahvuus on sopimisessa. Tällä hetkellä luottamus on huvennut hallituksen ja työmarkkinaosapuolten välillä. Jos Suomea ja sen työelämää halutaan oikeasti kehittää vakaasti, tulee se tehdä kolmikantaisesti, tähdentää Näkkäläjärvi.

Sos.dem. Nuorten puheenjohtaja kannattaa vahvasti palkansaajaliikkeen kanneoikeuden laajentamista.

– Alipalkkaus tulee kriminalisoida ihmisarvoa loukkaavana, Näkkäläjärvi linjasi.

Näkkäläjärvi kannattaa vahvasti palkansaajaliikkeen kanneoikeuden laajentamista.

Lisää aiheesta

Masentavasta, vuosia jatkuneesta lamapuheesta huolimatta ovat nuoret kuitenkin valmiita toimimaan yhteiskunnallisesti. Esimerkkinä Mikkel Näkkäläjärvi nostaa esille niin sanottuja nollatuntisopimuksia vastustaneen vakiduunikampanjan.

Myös demarinuorten aktiivisuus on kasvamassa.

– Ihmisiä alkaa kiinnostaa asioihin vaikuttaminen, hän vakuuttaa.

Näkkäläjärven mukaan onkin syytä olla tulevaisuuden suhteen optimistinen.

Ay-väen Sosialidemokraatit on 2013 perustettu puolueosasto, joka houkuttelee SDP:n piiriin sosialidemokraattisesti ajattelevia palkansaajaliikkeen aktiiveja. Osasto ajaa avointa, hyväntuulista ja mutkatonta politiikan tekemisen tyyliä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE