Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Alistettujen arvoja ei kysy kukaan” – Ministeri: Jehovan todistajien erityisvapautuksesta luovuttava

Eurooppa-, urheilu-, ja kulttuuriministeri Sampi Terho (sin.) käsittelee tuoreessa blogikirjoituksessaan Jehovan todistajien erityisvapautusta asepalveluksesta.

– Jehovan todistajien erityisvapautuksesta tulisi luopua ja saattaa heille samat velvoitteet kuin muillakin kansalaisilla. Käytännössä heistä useimmat valitsisivat siviilipalveluksen, Terho kirjoittaa.

– Tälle puolestaan on myös Jehovan todistajien oma keskusjärjestö Yhdysvalloissa antanut hyväksyntänsä, eli siviilipalveluksen suorittaminen ei nykyään olisi Jehovan todistajien oman uskonnollisen auktoriteetin vastaista.

Asia liittyy Helsingin hovioikeuden helmikuussa tekemään päätökseen. Hovioikeus vapautti 23-vuotiaan totaalikieltäytyjän syytteestä, eikä hän siten saa vankeusrangaistusta. Perusteluna totaalikieltäytyjä vetosi oikeudessa siihen, että haluaa samanvertaista kohtelua kuin Jehovan todistajat.

Laki Jehovan todistajien vapauttamisesta ase- ja siviilipalveluksesta tuli voimaan vuonna 1987. Hovioikeuden enemmistö katsoi, että lain säätämisen jälkeen on tapahtunut olennaisia muutoksia.

Vetoomuksessa on järkensä.

Vuoden 1987 jälkeen Suomi on muun muassa liittynyt Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Hovioikeuden enemmistön mukaan yhdenvertaisuus merkitsee myös vakaumusten yhdenvertaista kohtelua.

Lisää aiheesta

Terho arvioi asian käsittelyn jatkuvan korkeimmassa oikeudessa, eikä hän ota kantaa lopulliseen juridiseen ratkaisuun.

– Totaalikieltäytyjän vetoomus voi ärsyttää joitakuita, mutta vetoomuksessa on järkensä. On ilmiselvää, että nykyinen lainsäädäntö ei ole tasapuolinen, kun yksi ryhmä on vapautettu uskonnollisin perustein muiden uskontokuntien edustajia koskevasta velvollisuudesta.

Terhon mukaan Suomen puolustus ei saa vaarantua epäjohdonmukaisen lainsäädännön takia.

– Turvallisuus ja itsenäisyys on oltava kaiken politiikan päämäärä. Se ei ole kansalaisoikeuksien rajoittamista, vaan niiden suojelemista. Alistettujen arvoja ei kysy kukaan, eikä vankileirien saaristossa valita vähemmistövaltuutettuja. Kaikki vakaumukset ovat tasavertaisia. Epäoikeudenmukainen lainsäädäntö on korjattava.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE