”Alkiolaisuus on saanut tehdä tilaa alueiden alasajolle” − SDP:n Viitanen: Keskusta on romuttanut vanhat periaatteensa

Kuva: Sirpa Taskinen
SDP:n Pia Viitasen mielestä keskustassa kannattaisi nyt kuunnella herkällä korvalla Paavo Väyrysen kritiikkiä.

SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen moittii pääministeripuolue keskustaa vanhojen periaatteidensa hylkäämisestä.

Viitasen mukaan alkiolaisuudesta ja aluepolitiikasta ei ole nykykeskustassa enää mitään jäljellä. Vanhojen periaatteiden paikan ovat ottaneet uudet, aikaisempaa oikeistolaisemmat opit, katsoo Viitanen.

Sipilän hallituksen tähänastinen taival on paljastanut keskustan uudet arvot ja periaatteet. Alkiolaisuuteen kuuluva köyhän asian ja edistyksen ajaminen on saanut tehdä tilaa alueiden alasajolle, esimerkiksi junavuoroja lakkauttamalla ja käräjäoikeusverkostoa rajusti karsimalla. Tämä ei myöskään ole sitä politiikkaa, jota äänestäjille tarjottiin ennen vaaleja, Viitanen sanoo.

Pia Viitasen mielestä keskusta on onnistunut asemoimaan itsensä tiiviimmin osaksi poliittista oikeistoa.

− Uuden poliittisen linjansa puolue kätkee puheeseen uudistuksista ja edistyksestä.

Väyrysen kritiikki keskustaa kohtaan ilmentää varmasti myös monien puolueen äänestäjien pettymyksiä.

Viitanen uskoo keskustan äänestäjien pian havahtuvan siihen kumoukseen, joka keskustajohdossa on tapahtunut aivan äkkiarvaamatta.

− Keskustassa kannattaisi nyt kuunnella herkällä korvalla Paavo Väyrysen kritiikkiä. Väyrysen kritiikki keskustaa kohtaan ilmentää varmasti myös monien puolueen äänestäjien pettymyksiä, hän uskoo.

Käytännössä keskustan ja kokoomuksen politiikkaa ei Viitasen mukaan ”kaikessa oikeistolaisuudessaan” voi enää erottaa toisistaan.

− On hämmentävää nähdä tämä uusi historianlehti, jossa keskusta istuu pääministeripuolueena hallituksessa, joka kaikissa päätöksissään ajaa läpi kokoomuslaista politiikkaa.

Ministerin talon pihamaalla liikkuu susilauma: ”Päivitettyäni sosiaaliseen mediaan asiasta havaitsin…”

Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen
Varsinaissuomalaisella ministeri Annika Saarikolla on omakohtaista kokemusta siitä, kun sudet tulevat pihapiiriin. Kyse on ministerin omistamasta talosta, ei varsinaisesta kodista.

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi viikonloppuna sosiaalisessa mediassa susihavainnostaan, tarkemmin susien jäljistä.

Saarikolla ja hänen miehellään on omistuksessaan talo, joka jäi heille Saarikon alkuvuodesta menehtyneeltä isältä. Talo on asuttu.

– Viikonloppuna metsästysseuran paikallisen puheenjohtajan kanssa hämmästelimme suden jälkiä ihan pihamaan reunamilla. Tulkinnan mukaan laumassa on useita susia. Se ei ollut ensimmäinen kerta. Alueella on useita susihavaintoja monilla ihmisillä jo vuosien ajalta, Saarikko sanoo Demokraatille.

Susikeskustelua on käyty Suomessa pitkään voimakkain sanankääntein. Aihe jakaa. Saarikon Facebook-päivityskin herätti reaktioita.

– Päivitettyäni sosiaaliseen mediaan asiasta havaitsin, että susikeskustelun käyminen Suomessa on kyllä erityisen vaikeaa. Mielipiteet laidasta laitaan olivat kyllä tosi voimakkaita. Itselleni tämä oli enemmänkin arkipäiväinen luontohavainto, joka hätkähdytti, Saarikko sanoo.

Hän sanoo pitävänsä tärkeänä, että susikantaa hoidetaan vastuullisesti.

– Koska sudet ihmisten pihapiirissä, erityisesti kotieläinten näkökulmasta ovat ikävä ilmiö.

Hän painottaa myös ymmärtävänsä sitä voimakasta tunnereaktiota, mikä aiheeseen liittyy.

Oletteko sitä mieltä, että susikantaa tarvitsisi karsia tällä hetkellä?

– Minusta susikantaa pitää vastuullisesti hoitaa. Siihen kuuluu myöskin kaatoluvat, joiden määrästä ja sijainnista viranomaiset tekevät arvion eli kyllä kuuluu.

Entä nämä sudet, jotka siellä (talonne pihalla) pyörivät?

– Minä en ole asiantuntija siinä. Totesin vain (sosiaalisessa mediassa), että minulla on omakohtainen kokemus siitä, että sudet liikkuvat ihmisten pihapiirien lähettyvillä. Se oli se tarinan ykkösjuttu.

Keskustelua aiheesta

En minä halua olla maahanmuuttaja, enkä Valtakunnan Virallinen Somali – mamumannekiinina patsastelu ei ole minun oma valintani

Kuva: Jari Soini

En minä halua olla maahanmuuttaja. Haluaisin olla ihminen. Ihan tavallinen, niinkuin vaikka sinä tai naapurin Niko. Haluaisin, että jos näkemyksiäni kritisoidaan, niin se tapahtuu siksi, että niistä ollaan eri mieltä eikä siksi, että olen ”aivoton afrikkalaisapina” tai joku muu niistä lukuisista osakseni saamista (ja paljon rumemmista) kutsumanimistä.

En minä halua tehdä asenteenmuokkaustyötä. En haluaisi, että sellaiseen olisi 2017 vuoden Suomessa enää edes tarvetta. Toivoisin, että tässä tasa-arvon mallimaassa kaikki jo hyväksyttäisiin yhdenvertaisiksi kanssaihmisiksi ihonväristä ja uskonnosta huolimatta, eikä minun tai kenenkään muun tarvitsisi olla muistuttamassa, kuinka kaukana tästä vielä ollaan.

En minä halua olla se Valtakunnan Virallinen Somali, joka kaivetaan kameroiden eteen aina kun kuka tahansa maahanmuuttaja on tehnyt tai sanonut jotain, koska sen, että olen viettänyt ensimmäisen kolmanneksen elämästäni jossain muualla, uskotaan antavan minulle jonkinlaisen backstage-passin kaikkien muidenkin muualla syntyneiden psyykeen.

En minä halua joutua jatkuvasti vastailemaan saamiini viesteihin siitä, ”miksi tänne tulevilla turvapaikanhakijoilla ei ole papereita” tai että ”miksi tänne tulevat vain nuoret miehet eikä naiset ja lapset ja vammaiset” tai siihen milloin ”palaan takaisin Somaliaan”. Kaikki tuohon kulutettu aika on aina pois jostain muusta minulle Oikeasti Tärkeästä, kuten vaikka eläkeläisten etujen ajamisesta tai lapsiperheiden tilanteen parantamisesta … tai vaimon lepyttelystä.

Haluan olla vaikuttaja ilman mitään etuliitteitä, ihan vain omana itsenäni.

Olen ihan tavallinen helsinkiläinen, joka vain sattuu olemaan vähän Kanarianlomalaista ruskettuneempi. Käyn töissä, maksan veroja, ylläpidän osaltani tätä yhteiskuntaa, tuskailen vuokrankorotuksia, yritän pysyä perässä siitä, mitä se sote-muutos käytännössä meille tarkoittaa ja tuleeko sitä edes, jännitän Suomen puolesta MM-kisoissa, hermoilen lasten matikankokeiden tuloksia, kuskaan heitä fudistreeneihin ja kuuntelen vaimon valitusta siitä, etten ehdi olemaan tarpeeksi kotona.

En minä halua olla maahanmuuttajavaikuttaja. Haluan olla vaikuttaja ilman mitään etuliitteitä, ihan vain omana itsenäni. Haluan olla mukana politiikassa tekemässä tästä maasta parempaa ja turvallisempaa paikkaa ihan kaikille: niille lapsiaan harrastuksiin kuskaaville vanhemmille, tulevaisuudennäkymiään yhä pohtiville nuorille, elämäntyönsä jo tehneille ja yksinäisyyden vaivaamille vanhuksille sekä nälkäisenä nukkumaan meneville lapsille.

Tämä mamumannekiinina patsastelu ei ole minun oma valintani, vaan rooli, johon minua työnnetään joka taholta. Paitsi median, myös kansan. Sanon mitä tahansa, vastineeksi saan toivotuksen painua takaisin Afrikkaan. Käyn kuinka monessa työssä tahansa, saan kuulla olevani sosiaalipummi ihan niinkuin ”kaikki muutkin meikäläiset”.

Huh.

Ja ennen kaikkea: yksilöt, jotka eivät enää edes tajua hävetä type­ryyttään.

Saan ärhäkkää palautetta siitä, että en voi leimata Suomea rasistiseksi, koska Suomi ei valtiona ole lainsäädännöltään syrjivä, vaan kyse on yksilöistä (nyt taas huokaisen taas syvään ja lausun miljoonannen kerran hiljaisen toiveen siitä, että ihmiset vaivautuisivat lukemaan sanomisiani ajatuksella ennenkuin aloittavat älämölönsä).

En ole koko Suomea leimannutkaan. Olen vain pyrkinyt osoittamaan, että on naurettavaa väittää, ettei Suomessa olisi rasismia. Voin muuten kertoa, että sillä, onko sen taustalla valtion harjoittama rakenteellinen rasismi vai yksittäisten ihmisten typeryys, ei ole hirveästi väliä, jos lopputulos on kuitenkin se, että sitä saa kokea käytännössä päivittäin. Ja sitä saa. Lukekaa vaikka blogiini tai Facebook-sivulleni saamia kommentteja.

Ja hei – kuka muistaa viime vuonna nousseen kohun siitä, kun ketsuppimainoksessa kalassa olikin tummaihoinen suomalainen? Tai valituksen siitä, ettei puoliksi kiinalainen missi voi edustaa Suomea?

Tottakai kyseessä ovat vain yksilöt. Mutta myös alati kasvava ja äänekkäämmäksi muuttuvien yksilöiden joukko, joiden näkemykset ovat löytäneet tiensä jo Arkadianmäellekin. Ja ennen kaikkea: yksilöt, jotka eivät enää edes tajua hävetä type­ryyttään.

Kyllä: musta, muslimi JA suomalainen.

Minusta on ylipäätään naurettavaa, että tätä keskustelua joudutaan yhä edes käymään. Missä vaiheessa valkoiselle tapakristitylle vihdoin valkenee, että on aika odotettavissa olevaa, ettei juuri hän ole kokenut valkoisessa, yli 70-prosenttisesti kristityssä maassa rasismia tai uskontoon perustuvaa häirintää. Ei se silti tee hänestä kokemusasiantuntijaa siinä, millaista kohtelua vaikka suomalainen musta muslimi arjessaan kohtaa.

Kyllä: musta, muslimi JA suomalainen.

En minä halua rasismista jatkuvasti jauhaa, te haluatte. Joka ikisellä haukkumasanalla, joka ikisellä uhkauksella, joka ikisellä käskyllä poistua kotimaastani. Niin kauan aikaa, kun siihen törmään, tulen siitä puhumaan.

Eli jos haluatte rasismista puhumisen loppuvan, niin lopettakaa rasismin viljely. Sillä siitä päästään.

Ulkoasiainvaliokunnan matkalta USA:sta palannut Heinäluoma: ”Tässä on laitoja ryskytelty ehkä turhan innostuksen takia”

Kuva: Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Hallituksessa, jonka pitäisi olla lähinnä eduskuntaa, eduskunnan kanssa asiointi unohtuu, kansanedustaja Eero Heinäluoma kummastelee.

Kansanedustaja Eero Heinäluoman (sd.) mukaan Suomen arvostus USA:ssa näyttää vuosi vuodelta nousevan erityisesti turvallisuuspoliittisessa mielessä.

Näitä viestejä tuli eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan Yhdysvaltain vierailun aikana niin turvallisuuspolitiikan tutkijoilta kuin USA:n asevoimienkin edustajilta.

Ulkoasiainvaliokunta teki marraskuun alussa jokavuotisen matkansa Washingtoniin ja New Yorkiin.

– Meidän puolustusjärjestelmäämme on alettu ymmärtää USA:ssa – asevelvollisuusarmeija, iso reservi, hyvä suorituskyky, Heinäluoma listaa.

Amerikkalaiset ovat nähneet läheltä suomalaisten toimintaa niin kriisinhallintatehtävissä Afganistanissa kuin sotaharjoitusten yhteydessä.

– Matkan aikana tuli sellaistakin viestiä, että Baltian maiden tulisi ottaa lisää oppia Suomesta eli satsata omaan suorituskykyyn enemmän kuin huutaa apua Atlantin takaa.

– Kyllä Yhdysvalloissa selvästi vahvistuu ajattelu, jossa Suomen hyvä puolustuksen suorituskyky, halu pysyä sotilasliittojen ulkopuolella sekä halu tehdä yhteistyötä Naton kanssa nähdään positiivisena asiana. Suomessa vierailleen James Mattisin viesti oli myös tärkeä, eli Yhdysvallat kunnioittaa Suomen päätöstä pysyä sotilasliittojen ulkopuolella, Heinäluoma sanoo.

– Suomen Nato-kumppanuusyhteistyö on mennyt eteenpäin ja nyt Yhdysvalloissakin on paljon niitä, jotka arvostavat Suomen rakentavaa roolia. Suomen vakiintunut linja toimii Pohjolassa vakauttajana ja se on myös USA:n kannalta myönteinen asia.

”Kauppapolitiikassa muutos on hämmentävä.”

Yhdysvaltain ulkopolitiikan jakaantuneisuus konkretisoitui Eero Heinäluomalle USA:n matkan aikana. Presidentti Trumpilla on omat linjauksensa. Ne elävät voimakkaasti ajassa ja erityisesti Pohjois-Korean kriisissä niiden on nähty myös vaihtelevan.

– Toisaalta on Yhdysvaltain turvallisuuskoneiston linja, joka näyttää jatkavan maan viime vuosien pitkää linjaa, Heinäluoma summaa vierailun havaintoja.

Kun Trumpilla on halu tehdä henkilökohtaisia ratkaisuja ja hakea diilejä, turvallisuuspolitiikkaa käytännössä tekevät painottavat Yhdysvaltain pitkän ajan sitoumuksia.

– Yksi asia on kuitenkin yhteinen. Se on America first -ajattelu, erityisesti kauppapolitiikassa Yhdysvaltain oman edun, jossain määrin protektionistisen edun ajaminen on voimistunut. Kauppapolitiikassa muutos on hämmentävä. Yhdysvallat, joka on ollut koko sodanjälkeisen ajan suuri vapaakaupasta hyötyjä, on nyt kääntänyt kelkkansa.

Käytännön turvallisuuspoliittisessa toimissaan USA on edelleen sitoutunut Eurooppaan. Tästä kertonee sekin, että Nato on alkanut juuri valmistella Eurooppaan kahta uutta esikuntaa.

”USA:lla on neljä kriisiä päällä.”

Heinäluoman mukaan puolustusminsteri James Mattisin rooli on korostunut turvallisuuspolitiikassa. Hän on tyyppi, joka pärjää Trumpin kanssa. Koko turvallisuuspolitiikan alueella Mattis on tällä hetkellä todennäköisesti vaikutusvaltaisin henkilö. Voikin sanoa Mattisin hiljattaisen Suomen vierailun osuneen hyvään aikaan.

Sen sijaan ulkoministeriön rooli USA:ssa on pienentynyt. Sen henkilökuntaa supistetaan eikä kaikki nimityksiä toteuteta.

– Ulkoministeri Rex Tillersonin kanssa Trumpilla on ollut julkisia ja puolijulkisia yhteydenottoja.

Ylipäänsä Heinäluoma toteaa, ettei Yhdysvaltain uuden hallinnon ulkopolitiikka ole Trumpin ensimmäisen presidenttivuoden aikana hahmottunut kovin hyvin.

– Selvää on, että Venäjä-tutkimukset ovat johtaneet tilanteeseen, jossa Trump ei ole päässyt toteuttamaan omaa ulkopolitiikkaansa. Siihen kuuluu pyrkimys hakea Venäjästä kumppania kriisien ratkaisuun. USA:lla on neljä kriisiä päällä – Pohjois-Korea, Syyria, Iran ja Ukraina. Kaikissa niissä Trump haluaisi Venäjästä kumppanin ongelmien ratkaisuun.

Kongressi on perinteisemmällä linjalla ja huolissaan Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. Kongressissa Venäjää ei nähdä kumppanina vaan pikemminkin ongelmana. Kongressin ja Trumpin välillä on useistakin asioista johtuva iso jännite, mikä osaltaan halvaannuttaa USA:n ulkopolitiikkaa.

”Suomi on ankkuroinut asemansa erittäin selkeästi.”

Suomessa Ulkopoliittisesta instituutista (Upi) on viime päivinä herätelty keskusteltua, onko Suomi ja missä mielessä enää sotilaallisesti liittoutumaton maa ja onko liittoutumattomuus menettänyt merkitystään.

Suomi on syventänyt laajalti puolustusyhteistyötään ja kietoutunut eri tavoin läntiseen turvallisuusjärjestelmään.

Heinäluomalla on selkeä kanta asiaan. Suomi on sotilasliittoihin kuulumaton maa.

– Sotilasliittoon kuulumattomuuden käsite on selvä. Suomi on ankkuroinut asemansa erittäin selkeästi. Suomi ei kuulu sotilasliittoon eikä sillä ole siihen kuuluvia velvoitteita. Yhteistoiminta, jota tehdään, on kaikille edullista, se ylläpitää Suomessa puolustusvoimien toimintakykyä ja yhteistyökykyä myös kriisinhallinnassa. Se ei tarkoita sotilasliittoon kuulumista ja tämä on kaikkialla, myös Yhdysvalloissa selvä asia.

– Minusta näyttää siltä, että meidän asema on hyvin vakiintunut ja tänä päivänä enemmän hyväksytty kuin muutama vuosi sitten. Eurooppalainen yhteistyö ja yhteistyö Ruotsin kanssa kehittyy. Natonkin kanssa tehdään enemmän yhteistyötä, mutta se ei tarkoita jäsenyyttä eikä sen mukanaan tuomia velvoitteita.

”Liittovaltiomalleille ei ole Euroopassa kysyntää.”

EU:ssa puolustuspoliittinen ulottuvuus syvenee niin kutsutun Pysyvän rakenteellisen yhteistyön (PRY) kautta.

Heinäluoma painottaa, että EU on kehittyvä yhteisö, joka elää ajassa ja muuttuu sen mukana. Välillä mennään talous edellä, välillä ulkopolitiikka ja nyt katseet ovat puolustuksessa.

– Nyt puolustusulottuvuus ottaa uusia askeleita. Unioniin on sisään rakennettuna tiivistyvän integraation logiikka. Samaan aikaan on syytä tunnustaa, että kansallisvaltiot ovat edelleen voimissaan ja liittovaltiomalleille ei ole Euroopassa kysyntää. Lähivuosikymmeninäkin kehitys tapahtuu kansallisvaltioiden kautta ja sitä kautta tulee tiettyjä reunaehtoja myös puolustuksen kehittämiseen.

PRY:n Heinäluoma näkee kuitenkin vaatimattomaksi hankkeeksi. Se ei ole suuri puolustuspoliittinen harppaus.

– Kyseessä on enemmänkin yhteinen alusta kuin käänteentekevä muutos. Siihen alustaan voidaan myöhempinä vuosina liittää uusia yhteistyöhankkeita. Suomen kannalta EU-yhteistyö on liki yksinomaan positiivista. Meillä on hyvin paljon enemmän voitettavaa kuin hävittävää. PRY sopii meille, siinä kukin EU-maista voi päättää, mihin yhteiseistä hankkeista tulee mukaan.

”Jatkossakin joka maalla on oma armeijansa.”

PRY:hyn kuuluu esimerkiksi yhteistyö puolustustarvikkeiden hankinnassa.

Heinäluoma katsoo, että tavallansa PRY toteutta yhteistyövaraista turvalisuutta ja verkottuvaa yhteistyötä, jonka puolesta liputettiin muun muassa SDP:n vuoden 2010 turvallisuuspoliittisessa ohjelmassa

– Tulee uusia yhteistyön mahdollisuuksia puolustushankinnoista kyberulottuvuuteen ja kaikkeen siltä väliltä. Mutta jatkossakin joka maalla on oma armeijansa. Niiden yhteisen suorityskyvyn kehittämisestä on kyse.

– Iso asia on se, voidaanko puolustuspoliittisella työnjaolla poistaa EU-maiden puutteita koskien esimerkiksi kuljetuskapasiteettia, jossa eurooppalaiset ovat edelleen riippuvaisia Yhdysvalloista. Sama koskee myös vaikkapa lentokoneiden ilmatankkausta ja strategista tiedustelua, jotka eivät ole millään EU-maalla kunnossa.

”Puolustuspolitiikka ei kuitenkaan sovi oikein irtiottoihin.”

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) oli toissapäivänä puolustusvaliokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan kuultavana. Kyse oli siitä, miten hyvin eduskuntaa ja tasavallan presidenttiä on informoitu, kun Suomeen kaavaillaan suurta sotaharjoitusta muutaman vuoden päästä.

Heinäluoma ei ole lainkaan tyytyväinen Jussi Niinistön toimintaan.

– Tässä on laitoja ryskytelty ehkä turhan innostuksen takia. Puolustuspolitiikka ei kuitenkaan sovi oikein irtiottoihin eikä muutenkaan kenenkään profiilihankkeeksi. Siinä varsinkin pienellä maalla keskinäinen yhteistoiminta ja eduskunnan ja kansalaisten hyvä infomointi ovat välttämättömiä asioita.

Heinäluoma näkee laitojen kolistelussa kuitenkin mahdollisia hyviäkin seurauksia.

– Uskon, että tämäkin on kuitenkin omiaan vahvistamaan eduskunnassa sitä henkeä, että halutaan tehdä asiat yhdessä sopien.

”Kummallinen piirre hallituksessa.”

Tasavallan presidentin Heinäluoma katsoo vahvistaneen ”turvallisuuspolitiikan nurkkaa”, jossa eduskunta halutaan pitää vahvasti asioissa mukana.

– Minusta se on myönteinen asia, se lisää parlamentaarisen yhteisymmärryksen syntymistä. Presidentti Halonenhan tapasi jo eduskunnan valiokuntia ja Niinistö on vienyt sen vielä säännöllisemmäksi. Se on hyvä kehityssuunta ja siitä ei ole mitään haittaa kenellekään. Presidenttiehdokas Tuula Haatainen on johdonmukaisesti tukenut tätä eduskunnan roolia korostavaa linjaa.

– Kummallinen piirre sen sijaan on se, että hallituksessa, jonka pitäisi olla lähinnä eduskuntaa, eduskunnan kanssa asiointi unohtuu, vaikka ministerit itsekin ovat kansanedustajia. Tuntuu, että presidentti Niinistö muistaa paremmin eduskunnan kuin Valtioneuvoston linnassa, Kasarmitorilla tai Katajanokalla työskentelevät kansanedustajat, Heinäluoma sanoo ja viittaa puolustusministeriöön ja ulkoministeriöön.

”Enemmän kuin 20%:n mahdollisuus.”

Palataan vielä kansainvälisiiin ympyröihin. USA:n neljästä ongelmamaasta Pohjois-Korea on ollut viime aikoina paljon esillä.

– Pohjois-Koreassa pelataan korkeilla panoksilla. Siellä sodan uhka on todellinen, enemmän kuin 20 %:n mahdollisuus. Viime viikot ovat olleet sillä tavalla positiivisia, että uusia ohjuskokeita ei ole tehty. Emme tiedä, mitä kaikkea siellä tapahtuu. Se on suljettu maa.

Heinäluoma pohtii, että ensi kevät saattaa olla ratkaisevaa aikaa Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen tilanteessa. Silloin pitäisi viimeistään joitakin ratkaisuja ja näköaloja syntyä.

– Oletan niin, että Pohjois-Korean ohjusohjelman eteenpäinmenossa, jotta kykyä iskeä Yhdysvaltain länsirannikolle ei synny, puhutaan kuukausista, ei vuosista. Voi olettaa, että Trumpilla on halu ratkaista asia ennen Yhdysvaltain välivaaleja marraskuussa 2018.

Heinäluoma muistuttaa myös, että tutkimus Trumpin ja hänen tiiminsä vaalikampanjan aikaisista Venäjä-yhteyksistä odotetaan valmistuvan keväällä. Sekin voi vaikuttaa Donald Trumpin toimintakykyyn.

Keskustelua aiheesta

Armomurhaaja (2017): Lyhyt elokuva tappamisesta

Matti Onnismaan esittämä päähenkilö kaasuttaa kissan hengiltä elokuvan avauskohtauksessa. Jos tämän lukeminen tuntuu pahalta, en suosittele katsomaan Armomurhaajaa (2017).

Elokuva haiskahtaa ensin pikimustalta komedialta, mutta se on ohjattu, kuvattu ja äänisuunniteltu synkkiä draamasävyjä pudottelevaksi jännityselokuvaksi. Elokuva on siis muuta kuin satavuotiasta Suomea liputtava juhlateos.

Ohjaaja Teemu Nikin debyytti, komedia 3Simoa (2012) muistetaan aitona kalkkunana, ehkä koko 2000-luvun masentavimpana suomalaisena elokuvana. Nikki on onneksi huumorintajuinen: dvd-laitoksen kanteen painettiin lainaus Keskipohjanmaa-lehdessä julkaistusta murskakritiikistä, joka on hauskimpia, joita olen lukenut. Ohjaaja ei voi olla paha ihminen.

Eksentrinen nuorisoelokuva Lovemilla (2015) todistaa Nikin uskaliaan kokeilumielen, jolle Armomurhaaja on viheliäistä jatkoa. Nyt myös tuotannollinen taso on sellainen, että elokuvalle voisi löytyä otollisempaa markkinarakoa rajojemme ulkopuolelta.

Suomeen Armomurhaaja on outo ja vaikeasti pidettävä. Siinä ei ole Aku Hirviniemeä, Jussi Vatasta eikä muutakaan Putous-kaartia. Coenin veljekset voisivat arvostaa elokuvan äkkivääryyttä. Kansainvälisyyttä korostaa tietty anonymiteetti; eskaloituvien tapahtumien kulku voisi käydä missä tahansa tuppukylässä.

Elokuvasta ei löydy tunnistettavia maamerkkejä. Se on western ilman preeriaa ja maalaiskomedia ilman Reinikaista. Armomurhaajassa on Lars von Trierin eroottista kauhua. Siis sillisalaatti, joka pysyy lähes kasassa.

Tappajan näköinen Onnismaa, 58, on maan käytetyin elokuvanäyttelijä. Ihmisten lemmikkejä firaabelina lopettava Veijo Haukka on silti hänen ensimmäinen pääroolinsa. Sen nähtyään ihmettelee vielä enemmän, miksi Veikko Aaltoselle ja Aki Kaurismäellekin kelvannut näyttelijä saa sen vasta nyt. Yrmy roistomaisten sivuroolien joutomies kantaa Armomurhaajan tummanpuhuvaa kolkkoutta komealla tavalla.

Maailmalla Haukka asettuu kylmäveristen kostajien ja ehdottomien moralistien pitkään ketjuun, jossa yksinuottiset rankaisijat jakavat tuomioitaan selkärangattomille. Eläinlääkärit ja lemmikkien omistajat edustavat Haukalle mielen rappiota, jossa viis veisataan nelijalkaisten todellisista tarpeista ja perustelluista oikeuksista. Tämä päättelee lemmikkien lopettamisen olevan jalo teko, johon sielultaan turmeltuneet eivät itse pysty.

Miehen menneisyydessä kummittelee selvittämätön tragedia. Sadomasokistisesta seksistä nauttiva sairaanhoitaja läpäisee jään, mutta Haukan pinta ei sorru. Sairaalan letkuissa viruvalle isälle ei heru sääliä piirun vertaa. Koira muuttaa tilanteen, ja yhteenotto paikallisessa sisujengissä pyörivän luuserin kanssa johtaa perustellisempaan välienselvittelyyn.

Kuvissa on voimaa ja syvyyttä.

Tarina ei ole itsessään maata mullistava, ja kerronta onnahtelee paikoin, mutta liikaa ei halua valittaa. Harvoin Suomessa näkee valkokankaalla elokuvaa, jonka päähenkilö herättää näin vähän sympatiaa. Nikille ja Onnismaalle kaikki kunnia siitä, että näin on myös tarkoitus, eikä se tee hahmosta luotaantyöntävää. Kaikki kärsivät, ja sillä hyvä.

Kuvaaja Sari Aaltoselle Armomurhaaja on taiteellinen voitto, joka ennakoi potentiaalia aiempaa suurempiin tuotantoihin. Kuvissa on voimaa ja syvyyttä.

Armomurhaajan logiikassa kaikki ovat ainakin vähän syyllisiä. Jari Virmanin iso sivuosa on komedial­lisuudessaan elokuvan ongelmallisin. Ylilyönnit raapivat elokuvan muutoin yllättävän ehyeeseen pintaan häiritseviä naarmuja kuten Haukka lääkärin luksusautoon.

Elokuvan pirulliseksi viestiksi kiteytyy se, ettei kukaan voi paeta ansaitsemaansa kohtaloa. Lyhyt elokuva tappamisesta on tyly ja nopeasti ohi.

ELOKUVA:
Armomurhaaja
Ohjaus: Teemu Nikki
Pääosissa: Matti Onnismaa, Jari Virman, Hannamaija Nikander, Heikki Nousiainen, Pihla Penttinen
2017, 83 minuuttia
★★★☆☆

Keskustelua aiheesta

Ict-alan työkiista ratkesi, työtaistelutoimet peruuntuvat – Palkankorotus tähänastisen liittokierroksen mukainen

Kuva: Lehtikuva

Ict-alan työkiistaan on syntynyt sopu ja kaavaillut työtaistelutoimet peruuntuvat. Kiistan osapuolet Ammattiliitto Pro ja Palvelualojen työnantajat Palta ovat hyväksyneet sovintoehdotuksen tänään valtakunnansovittelijan toimistolla.
Osapuolten välillä oli erimielisyyttä erityisesti vuokratyön käytöstä. Paltan mukaan sovintoratkaisu on kompromissi, joka sisältää rakennuspalikoita alan yhteistyökulttuurin ja paikallisen sopimisen edistämiseen.

– Ratkaisu selkiyttää ulkopuolista työvoimaa koskevia määräyksiä ja vuokratyön käytön perusteita ict-alalla. Lisäksi osapuolet sopivat joistakin työehtosopimusten määräyksiin liittyvistä soveltamisohjeista, jotka helpottavat sopimuksen tulkintaa ja vähentävät erimielisyyksiä, Paltan tiedotteessa sanotaan.
Helle kertoo olevansa tyytyväinen, että riitaan oli mahdollista löytää fiksu ratkaisu hyvissä ajoin ennen työtaistelutoimien alkamista.

– Prosessi oli työläs, sillä riidan kohteena olivat sekä alan palkka- ja työehdot että osapuolten välillä pitkään jatkuneet näkemyserot vuokratyövoiman käytön perusteista.

Pitkällä sopimuskaudella palkat nousevat 3,2 prosenttia

Helteen mukaan palkankorotukset noudattavat sopimuskauden pituuteen suhteutettuna liittokierroksella tähän mennessä syntyneiden työehtosopimusten mukaista linjaa.
Sopimuskausi on 27 kuukauden mittainen ja palkkoja korottava vaikutus on 3,2 prosenttia.

Sanna Nikula, STT

 

Keskustelua aiheesta