Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Alkoholilaki hiertää yhä hallituksessa: edes neuvotteluryhmää ei saatu koolle

Alkoholilain muutosta koskevan lakiesityksen käsittely on jämähtänyt. Hallituspuolueiden uudistusta työstävän neuvotteluryhmän kokous peruuntui iltapäivältä.

Puheenjohtaja Annika Saarikko (kesk.) ilmoitti neuvotteluryhmäläisille, ettei ollut valmiuksia kokoontua. Hän ei kerro, mitä valmiuksilla tarkoittaa.

Neuvotteluryhmällä on yhä tavoitteena löytää kompromissiratkaisu kuun loppuun mennessä, Saarikko sanoo.

Saarikon mukaan lakiesityksen sisällöstä on edelleen erimielisyyksiä sekä keskustan eduskuntaryhmän sisällä että puolueiden välillä.

Kokoomuksen neuvotteluryhmään kuuluvilla jäsenillä Sinuhe Wallinheimolla ja Outi Mäkelällä ei ollut tietoa, miksi kokous peruttiin.

– Keskusta ilmoitti vain tunti sitten, että tänään ei neuvotella. Tietenkin tuli yllätyksenä, Wallinheimo sanoi vähän ennen kello kahta eduskunnassa.

Sekä Mäkelä että Wallinheimo uskovat, että neuvottelutulos syntyy vielä.

Lisää aiheesta

– Keskusta selkeästi vähän kipuilee, mutta kyllä me jonkinlainen ratkaisu varmaan saadaan, Wallinheimo uskoo.

Kokoomus olisi valmis pitämään kiinni vuosi sitten sovitusta ratkaisusta. Keskustalle tekee tiukkaa hyväksyä esitystä sellaisenaan lausuntokierroksen palautteen vuoksi. Osan puolueen kansanedustajista on vaikea hyväksyä ruokakaupassa myytävän alkoholin prosenttirajojen nostaminen 4,7 prosentista 5,5 prosenttiin ja niin sanottujen limuviinojen myynti ruokakaupoissa.

Ryhmän perussuomalainen jäsen Toimi Kankaanniemi ei kommentoinut asiaa.

Saarikko uskoo, että jonkinlainen kompromissi vielä löytyy. Neuvotteluryhmällä on yhä tavoitteena löytää se kuun loppuun mennessä.

STT–SAILA KIUTTU

Juttua päivitetty klo 15.54

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE