Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Alle 25-vuotiaissa 33 400 työtöntä – SDP:ltä keinoja kesätöiden lisäämiseen

Kesäduunialoitteesta vastaava kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd.). käsissään tänään valtioneuvostolle jätetty kirjelmä. Se sisältää kahdentoista kohdan toimenpideohjelman nuorten kesätyöpaikkojen määrän kasvattamiseksi.

SDP haluaa kansalliset talkoot nuorten kesätöihin pääsyn helpottamiseksi. Puolue jätti tänään pääministeri Juha Sipilälle ja valtioneuvostolle kahdentoista kohdan toimenpideohjelman kesätyöpaikkojen määrän kasvattamiseksi.

SDP:n Kesäduunialoitteen vastaava, kansanedustaja Ilmari Nurminen painottaa, että kesätyöpaikka on monelle nuorelle paitsi askel aikuisuuteen, myös mahdollisuus astua ensimmäistä kertaa työmarkkinoille.

– Alle 25-vuotiasta nuorista 33 400 on tällä hetkellä työttömänä. Nuorten mahdollisuuksia heikentävät myös viime vuosien merkittävät koulutusleikkaukset. Kesäduuni on nuorelle mahdollisuus rakentaa itselleen realistinen kuva työelämästä ja työelämän pelisäännöistä, Nurminen sanoo.

SDP:n kaksitoista keinoa on jaettu kolmeen toiminnan tasoon, joissa valtiolla, kunnilla ja elinkeinoelämällä on kaikilla omat vastuunsa. Nurminen pitää tärkeänä, että työhön tartutaan yhdessä kaikkien niiden tahojen kanssa, joiden on mahdollista vaikuttaa kesätyöpaikkojen määrään.

“Hallituksen on myös tarjottava kunnille tähän taloudellista tukea.”

– Haluamme, että hallitus neuvottelee sitoumuksen yhteistyössä elinkeinoelämän, työmarkkinajärjestöjen kuntaliiton ja kolmannen sektorin kanssa kesätyöpaikkojen lisäämiseksi. Hallituksen on myös tarjottava kunnille tähän taloudellista tukea. Konkreettisina toimina ehdotamme, että kouluopetuksessa voisi suorittaa esimerkiksi hygieniapassin ja työturvallisuuskortin.

Käytännön keinoina kesätyöpaikkojen lisäämiseksi SDP ehdottaa nuorille myös mahdollisuutta vierailla työpaikoilla ja selvittää kesäduunin saannin edellytyksiä. Koulut voisivat järjestää nuorille myös kesätyönhakupäivän.

Moni kunta on jo ottanut käyttöön nuorten kesätyöpaikkoja tukevan kesätyösetelin. SDP:n mukaan olisi toivottavaa, että mahdollisimman moni kunta voisi ottaa setelin käyttöön.

– Meillä on kymmeniä tuhansia nuoria työttömiä. Jokainen heistä ansaitsee mahdollisuuden päästä työelämään. Näillä keinoilla heidän kesätyöpaikkansa on askeleen lähempänä, Nurminen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE