Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Alma-kysely: SDP nousi suosituimmaksi puolueeksi perussuomalaisten ohi – kannatus nyt 21,1 prosenttia

Pääministeripuolue SDP:n kannatus lisääntyi 4,4 prosenttiyksikköä maaliskuussa noussen 21,1 prosenttiin. Perussuomalaisten luku jäi 20,1 prosenttiin.

Demokraatti

Demokraatti

Edellisessä Alma-kyselyssä ero oli viisi prosenttiyksikköä perussuomalaisten hyväksi (21,7–16,7).

Muut puolueet tulevat kyselyn mukaan kaukana SDP:n ja perussuomalaisten takana. Kolmanneksi suosituimman puolueen, kokoomuksen, kannatus oli 16,8 prosenttia.

Muut hallituspuolueet keskusta (11,9%), vihreät (10,7%), vasemmistoliitto (7,8%) ja RKP (4,6%) eivät ole saaneet SDP:n kaltaista nostetta kannatukseensa.

Eniten kannatustaan menettivät vihreät (-1,9 prosenttiyksikköä) ja perussuomalaiset (-1,6 prosenttiyksikköä).

Tietoykkösen mukaan SDP näyttäisi lisänneen kannatustaan Helsingissä ja Uudellamaalla. Puolue on saanut uusia kannattajia erityisesti 18–59-vuotiaista naisista, 30–44-vuotiaista miehistä sekä edellisissä vaaleissa vihreitä tai perussuomalaisia äänestäneistä.

Kysely tehtiin 20.–27. maaliskuuta, jolloin Suomi oli käytännössä jo kokonaan kiinni koronavirusepidemian takia. Kysely tehtiin normaalia tiiviimmällä aikataululla, koska haluttiin mitata, miten nopeasti

Lisää aiheesta

Suomessa kiihtynyt koronakriisi vaikutti puolueiden kannatukseen.

Tampereen yliopiston politiikan tutkijan Johanna Vuorelman mukaan SDP:n kannatusloikan taustalla ovat Suomessa vallitsevat poikkeusolot ja pääministeri Sanna Marinin (sd.) julkiset esiintymiset.

– Pääministeripuolue erottuu Suomessa hyvässä ja pahassa. Pääministerivetoisuus näkyy näissä kannatusmittauksissa, Vuorelma sanoo Iltalehdessä.

Uutista päivitetty klo 18.36.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE