Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Alueiden rokottaminen eri aikaan nousi julkiseen keskusteluun – näin kommentoi pormestari Vapaavuori

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) ei näe tarvetta Helsingin erityiskohteluun koronarokotusten suhteen. Vapaavuori kommentoi asiaa Demokraatille lyhyesti avustajansa välityksellä sen jälkeen, kun ajatus alueiden eriaikaisesta  rokottamisesta oli noussut julkiseen keskusteluun.

– Oletan, että kansallisen rokotestrategian teossa on käytetty suurta harkintaa, ja pyritty mahdollisimman tasavertaiseen kohteluun. Helsinki ei halua mitään erioikeuksia, Vapaavuori sanoi.

HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen on esittänyt Uudenmaan rokottamista ennen muuta Suomea. Lehtosen mukaan näin taudin leviämisen muille alueille voitaisiin pysäyttää mikä olisi rokotusten tehon kannalta paras vaihtoehto.

Myös valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) on pohtinut alueiden rokottamista eri aikaan epidemiatilanteen mukaan. Vanhanen totesi Demokraatille aikovansa viedä asian hallituksen keskusteltavaksi.

Perustuslakiasiantuntija Mikael Hidénin mukaan eriaikainen rokottaminen saattaisi olla mahdollista myös yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

– Jos on riittävän vakavat epidemian etenemiseen ja ihmisten sairastumiseen liittyvät syyt, se voisi olla peruste.

– Se on sitten eri näkökohtien ja käsillä olevan tilanteen punnintaa, miten painavina näitä syitä pidetään yhdenvertaisuuden kannalta. Asian ratkaiseminen riippuu konkreettisista näkökohdista, kuinka suuret erot alueiden välillä on esimerkiksi sairastuvuudessa, Hidén sanoi Demokraatille.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE