Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Ulkomaat

Amazonin sademetsää tuhoutui ennätysmäärä – presidentti syytösten kohteena

LEHTIKUVA / AFP Joao Laet

Brasiliassa Amazonin sademetsää hävitettiin viime vuonna 85 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna, käy ilmi tuoreista tilastoista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sademetsää tuhoutui yli 9 000 neliökilometriä, mikä on Brasilian kansallisen avaruustutkimusinstituutin mukaan enemmän kuin viiteen vuoteen. Vuonna 2018 metsää hävitettiin vajaat 5 000 neliökilometriä.

Tiedot on koottu satelliittijärjestelmällä, joka seuraa metsien hävittämistä reaaliajassa.

60 prosenttia Amazonista sijaitsee Brasiliassa. Viime vuonna Brasilian pohjoisosia peittävää Amazonin sademetsää piinasivat laajat metsäpalot. Edellisvuoteen verrattuna palojen määrä kasvoi 30 prosenttia. Paloja oli lähes 90 000.

Ilmastonmuutosskeptikkona tunnettu Brasilian presidentti Jair Bolsonaro on Amazonin alueella harjoitetun maanviljelyn ja kaivostoiminnan puolestapuhuja. Hän ajautui viime vuonna diplomaattisiin kiistoihin Euroopan maiden kanssa Amazonin tilasta.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch vaati tiistaina Bolsonaroa muuttamaan ympäristöpolitiikkaansa. Järjestö syyttää Bolsonaroa metsien hävittämisestä ja siitä, että tämä on kehottanut hyökkäämään metsien puolustajia vastaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
29.7.2020
Tässäkö on uusi hoitajamitoitus? – kokoomus ajautui Kainuun korpeen EU-politiikkansa kanssa
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE